Ai mun peukku

Kai se on niin, että urheilija ei tervettä päivää näe. Tosin itseäni tuskin voi urheilijaksi tituleerata, mutta satunnainen treenaaja voi kyllä yhtyä tohon mielipiteeseen. Nimittäin nyt on peukku pipi. Jotenkin ihmeellisesti onnistuin eilen treenien alkuveryttelyssä nitkauttamaan sen. Siis oltiin polvihippaa ja parin kanssa sit näemmä yhteistuumin päätettiin läppästä ja tietty siin sitten kourat osu toisiinsa ja mun peukkuni väänty. Tosin just sillä hetkellä ei ehtiny voivotella eikä oikeestaan vielä treenien aikanakaan. Saunassa istuessa sit pyörittelin peukkua ja totesin et kyl se on vähän kipiä. Ja sit yöllä kolmen aikaan heräsin ja totesin et pitänee hakee särkylääkettä, sevverta kipiä on. Edelleen on vähän arka eikä oikeen uskalla ottaa mistään vähänkään painavammasta pihtiotteella kiinni. Mutta tuskimpa toi murtunu on. Nitkahtanu vaan.. Jos nyt ei viikkoon näy paranemisen merkkejä niin sit lekurille, mutta eiköhän se tästä. Ja jo huomisia treenejä odottelen kun alkaa selkä osottaa jumittamisen merkkejä. Sillä se lähtee millä on tullukin.

Tänään vois mennä sit vaikka lenkille. Kun kerran illalla ois lenkkisaunakin. Siis jos jaksaa ja viittii ja huvittaa :) Toisaalta puolentoista viikon lomalusmuilun jälkeen ei ehkä tekis yhtään huonoa käydä hilpasemassa pikkasta lenkkiä..