Blogi

sen kun jatkuu. Tää alkaa olla jo ihan toivotonta. Eilen pakotin itseni treeneihin ja meinasin jo heti alkulämmittelyjen jälkeen ryhtyä laatottamaan. Onneks sit lopputreenit oli aika iisit ja kestin. Tänään onkin sit ollu entistä huonompi olo...

Varasin tuossa sit ajan lekurille. Kun nettidiagnoosin tein ihan itse, ja epäilen sen perusteella, että ehkä hemoglobiini on jotenkin alhanen tai verenpaine. Tai sit on jotain häpäskää sokeriarvoissa. Varsinkin kun musta tuntuu et mun suuta kuivaa koko ajan. Tosin raskauden mahdollisuuskin piipahti mielessä, mutta sen pitäs kyllä olla suurenluokan ihme. Ei nyt ehkä kuitenkaan osastoa "sikisi pyhästä hengestä" mutta hyvin läheltä liippaa...

Noh, ehkä se setä-lääkäri osaa kertoa mulle mikä mussa on vikana...

menny nyt jotenkin ihan plörinäksi. Eilen iltapäivällä alko olla jotenkin hirmu huono olo ja iski totaalinen väsymys. Kotio kun pääsin niin aattelin, että vetäsen tunnin tirsat ja sit treeneihin. Hah... Heräsin kyllä sen tunnin jälkeen mut oli vaan niin kauheen paha olo, ettei tarvinnu kuvitellakaan lähtevänsä yhtään mihinkään. Vielä tänä aamunakin vatta oli jotenkin outo. Tosin on mulla joskus ennenkin ollu tällästä. Et on huono olo, mutta ei siitä sit ikuna mitään oksutautia tule. Tiedä häntä mistä johtuu... Ja toi huono olo tuo sit mukanaan ton väsymyksen. Josta syystä siis edelleen väsyttäs ihan kynpillä.

Salille aattelin tänään kuitenkin mennä. Kun menee heti töiden jälkeen niin ehkä sitä sit kykenee vetämään tuon tunnin reenin läpi.

Ai joo, ja hurri innostu taas eilen illalla laittamaan viestiä. Tosin mä luin sen vasta aamulla kun olin jo nukkumassa siihen aikaan. Kuulemma ajattelee mua. Pah! En vastannu sille mitään... Ja äsken pumpsahti sit uus viesti jossa kertoo et siä on hiano ilma. Vastasin sille sit yhtä diipadaapaa.. Et hyvä on ilma täälläkin, joskin vähän viilee. Mä ny sentään niin helppo oo et neljän vuorokauden radiohiljasuuden jälkeen oisin onneni kukkuloilla kun kertoo ajattelevansa mua..

on edelleen kipiät. Tai no ehkä vähän paremmat jo, mutta toi rappusten alas meneminen tekee jonnin verran tuskaa. Ja tänään ois treenit... Noh, ehkä nää siitä sit taas vertyy... Ainakin aiemmin mitä on treeneissä kipeytyny maanantaina niin keskiviikon treenit on sit hävittäny kivut. Joten toivoa sopii...

Joo, ja siitä hiton hurrista ei sit ole kuulunu sanaakaan torstain jälkeen. Tais toi uus viikonloppu, uudet bileet ja uudet naiset kääntää sen kelkan :) Elämä on taas kerran.... :)

Mä kun eilen salilla äheltäessäni ja ekaa kertaa ohjelmaa läpi vetäessäni mietin et teenköhän nää jalka- ja askelkyykyt oikein. Tänä aamuna sit herätessä totesin et jep, kyllä tein oikein. Luaja miten jumittaa. Ja siis ihan aikuisten oikeesti vielä eilen illalla venyttelin koipia just siks että välttäsin tälläset jumit.

hillittömän tahtojen taistelun metrossa. Mennäkkö uimaan vaiko eikö mennä uimaan. Kun pääsin Kaisaniemen metroasemalle, seuraava metro oli menossa Vuosaareen. Joten jep, merkki siitä, että kyllä, mene uimaan. Vielä Herttoniemen kohdalla pähkäilin että mennäkkö vaiko eikö. Mutta jatkoin sitten Vuosaareen saakka ja kävin uimassa kilsan. Siihen päälle pikanen pulahdus 9 asteisessa kylmäaltaassa ja sit hetkeksi hierovaan putoukseen. Tai mikä lie se nyt sit on.

Ja jos toissa päivänä teki mieli suklaata niin eilen sit uimisen jälkeen oli ihan kauhee salaatti-himo. Hipsasin kotio Cittarin kautta ja kävin hakemassa lohisalaatti-aineet. Ja kyllä maistu hyvältä.

ei nyt vaan oo jotenkin lähteny käyntiin. Molemmat treenit on jääny väliin. En vaan saanu itseäni eilen raahattua riehumaan. Mun vaan teki mieli suklaata ja kun kerran kaupassa piti käydä, niin ostin sit levyllisen fazun sinistä ja pistelin sen poskeen kerralla. Enkä edes ymmärrä, että minkä takia. Kun ekan neljän palan jälkeen se ei edes maistu hyvälle.

Toisaalta, kai joskus saa repsahtaa oikein urakalla... Eipähän taas ihan heti tee mieli suklaata. Ja ehkä toi oli vaan jotain korvike tavaraa kun se miäs on siellä kaukana. Tosin eilen taas tekstiviestit lenteli suuntaan ja toiseen... Huoks.... :)

ratikassa, sellai tätskä istu käytävän toisella puolella mun vieressä. Siihen pumpsahti sitten hänen kollegansa jolla oli mukana kiinalainen tyyppi. Kiinalainen esiteltiin tälle tätsylle joka sitten alko solkkaamaan englantia (siis ihan hyvin hää puhu). Meinas päästä miulta nauru kun täti sano yes. Se kuullosti niiiiiin samalta ku siinä brittiläisessä komediasarjassa. Onko se nyt sit Pikku-Britannia? En edes muista et mikä se varsinainen sketsi on, mutta siinä toinen niistä tyypeistä sanoo Jeeees silleen venyttämällä. Noh, ne jotka kyseisen jutun on nähneet varmaan tietää. Mutta oli kyllä niiiiin elävä esimerkki toi täti, että onneks oli vaan yks pysäkin väli matkattava siinä seurassa.

täällä mä hymyilen ku joku idiootti ihan vaan siks et tuli nyt sit tekstiviesti Göteborgista. Voi.... Onneks tää nyt ei sit taas ole kuin täysin teiniä. Menee pari viikkoa ja en enää muista koko tyyppiä tai sitä et niin olin siihen täysin ihastunu. Noh, tulis nyt sit toi unohdus-fiilis äkkiä. Ei tarttis olla sit enää näin idiottii :)

mun tavanomasta tuuria... Sen kerran kun sitä sitten baarissa tapaa mukavan miekkosen joka osaa vielä suudellakin varsin tyydyttävästi ja vaikuttaa olevan myös allekirjottaneesta kiinnostunut niin eikö se sitten asu jossain Göteborgissa?!!?

on ollu yhtä puurtamista. Toki myönnettävä, että osittain ihan omia mokia oon korjaillu. Ja sit taas toisaalta ne mun mokat johtuu siitä, että excel-pohjat, joiden mukaan sit laskin arvoja oli päin persettä. Ja ne taas ei ole ollu mun kontollani. Joten summa summarun, viis kertaa kun tekee samat asiat järjestelmään niin kai se sit oikein on viimeinkin... Fidu...

Ainaskii mä olen ansainnu tänään pizzan ja jokusen drinksun töiden jälkeen.