Kun elämä muuttuu, se muuttuu vauhdilla

Mun elämä oli aikoinaan hyvinkin rauhallista ja jatkui samanlaisena. Asuin elämäni ekat 36 vuotta yhdessä ja samassa pikkukaupungissa, pisin muuttomatka tuona aikana oli noin 7 kilometriä. Ensimmäinen isompi muutos oli työpaikka Tampereelta, ollessani 29-vuotias, mutta edelleen asuminen tapahtui kotikunnalla. Kolme vuotta sitten, suunnilleen muuten näihin aikoihin, tehtiin sitten lopullinen päätös erosta ja paperit laitettiin vetään helmikuun alussa, maaliskuun 1. oli sitten edessä muutto Tampereelle. Poika jäi siinä vaiheessa isälleen, viikot siellä ja viikonloput mun luona kunnes sitten elokuussa vaihdettiin, viikot mun luona ja viikonloput isällään. Tässä sitten on ollut kolme vuotta enemmän ja vähemmän sinkkuelämää. Nyt se on sitten taas edessä, muutto. Ja jälleen päivämäärä on (toivon mukaan) maaliskuun 1. Tosin asunnosta ei ole vielä tietoakaan, mutta usko on vahva; kyllä me se löydetään :)
Mulla vaan alkaa oleen jo ny muuttostressi, kaikkee pitäs tehä, mitään en ole vielä aloittanutkaan.
Ihania ystäviä on jo ilmoittautunut muuttotalkoisiin, kantajat ovat tervetulleita kun itse ei voi oikein nostella. Lapseni on luvannut tulla auttamaan alkuraivauksessa ja siivouksessa. Mun kaapit kun on täynnä kaikennäköstä jonka oikea osoite on roskis..
Ensi viikolla pitäs mennä kyseleen parista paikasta asuntoo ja lupasin itselleni että käyn vaatteet läpi: 1.roskiin 2. kierrätykseen ja 3. säilytettävät. Oikeestaan jonkun muun pitäs tehä se, mä olen huono luopumaan kuteistani vaikka tiedänkin ettei tiettyjä vaatteita tuu ikinä käytettyä (kolme vuotta varastossa kertoo jo jotain)
No eipä ainakaan käy aika pitkäksi lähitulevaisuudessa.