Blogi

Niin onneksi vain huominen enää varsinaista duunia ja klo 16 jo junassa kohti Kuopiota. Totta kai sekin on työhön liittyvää, mutta hieman irtautumista työyhteisöstä, jossa taas tänään meinasi mennä hermot aika totaalisesti. Kun vaan ensi yönä pystyisi nukkumaan vähän paremmin kun olo on aikas tukkoinen, joten hengitys hieman vaikeaa ja yskimiseenkin meni viime yönä osa yöstä.. No tämän päivän postiviivinen kokemus oli käynti kirurgilla. Selkäni leikannut ei ollut paikalla, mutta korvaava oli niin hauska että nauroin pitkään vielä kotonakin sen jutuille. Ja mikä tietenkin parasta, luutuminen oli edelleen edennyt eli kaikki oli niinkuin pitikin. Nyt onkin sitten enää yksi kontrolli jäljellä eli keväällä kun tulee vuosi leikkauksesta.

Vituttaa, väsyttää, masentaa eikä jaksa tehä yhtään mitään. Ja se mitä mä eniten inhoon,on se, että olen ollu ihan luonteeni vastaisesti koko ajan vihainen jollekin ja kaikelle. ÄRSYTTÄÄ !!! Ei mulla ennen oo ollu näin pahaa syysmasennusta (jos tää nyt sitä on). Ihme ja kumma en ole vielä palstoilla ruvennu ärhentelemään vaikka selvästi monet asiat ärsyttää enemmän. Olen ilmeisesti kehittäny aika hyvän citysuodattimen. Mesessä ja muilla palstoilla ihmiset kyllä saanu aika pahantuulisia vastauksia jos nyt ylipäätään on uskaltanut mulle jotain puhua.
No minkäs sille voi että syksy on ollut ihan perseestä. Töihin paluu ei ollut helppoa 9 kuukauden poissaolon jälkeen, kahden kuukauden aikana olen nyt kolmatta vai neljättä kertaa saikulla. Miesrintamalle kuuluu pelkkää huonoa jne...
Niin, että miksi sitä ylipäätään enää odottaa että jotain hienoa tapahtuis ? No ei tapahdu kuitenkaan. Parempi vaan vaipua apatiaan ja olla odottamatta mitään. Eipä tulis pettymyksiä. Ja niille, jokka nyt valittaa siitäkin, että täällä vaan kaikki valittaa niin lupaan, että joskus jos mulla vaan on jotain positiivista kerrottavaa, niin lupaan hehkuttaa sitä kilometrin mittaisessa blogissa.

Eli taasen ihan normaali sunnuntaifiilis. Väsyttää ja yksinäisyys hyökkää päälle. Mikä ihme siinä on, että aina sunnuntaisin se tuntuu pahimmalle ? Tosin en ole ilmeisesti yksin "ongelman" kanssa, juuri tuossa yhen tutun kanssa puhuttiin asiasta ja se koki myös samoin: sunnuntaiyksinäisyys. Viikonloppu oli toisaalta oikein mukava ja toisaalta hyvin hämmentävä. Taas sain vahvistusta sille, etten taida koskaan oppia ymmärtämään miehiä. Ja huomasin myös itse muuttuneeni, nyt kun olisi mökki jossain korvessa niin lähtisin sinne selvittelemään päätäni. Hyviä ajatuksia on itämässä ja niille pitäisi antaa mahdollisuus kasvaa.