ties tehneensä päivän aikana jotain. Kun pääs pitkälleen sänkyyn niin ei meinannu saada tuota selkä osastoa rentoutumaan sitten millään. Selällään kun makas ja laittoin käden nyrkissä alaselän alle niin, että rystyset "hiero" selkälihaksia niin pikkuhiljaa sitten alko rentoutumaan.
Kaikkihan alko siitä, kun aamutuimaan ensin autoiltiin Vierumäelle ja siellä ensin kuntotesti, jonka tulos oli se, että meikäläinen on erinomaisessa kunnossa. Aikalailla paremmassa mitä kahden vuoden takaiset tulokset kerto. Sitten lounas ja sen jälkeen käytiin lätkimässä golf palloja kuusikkoon puolisen tuntia. Siihen päälle reilu tunti sulkista joka oli kai se pääasiallinen selän jumituslaji. Ja sitten kolme varttia kahvakuulatreeniä mikä oli jopa aika hauskaa hommaa. Vois kokeilla joskus toistekin. Ja vielä vimosena sitten keppi-/venyttelyjumppa. Siitä kun sit pääs saunaan ja pulahtamaan kohtalaisen kylmään lähdepitoseen järveen niin oli olo aika rapsakka. Ei oikein edes ruoka maittanu. Niin paitti se ihana jälkkäri, eli pannacottaa marjakuorrutteella. Nami!
Toisaalta tänä aamuna heräsin sitten jo kuudelta eikä enää uni tullu. Siinä sitten pötkötellessä mietin, että mitenhän on, pääseekö tästä vielä ylös. Yllättäen kyllä selkä oli ihan ok. Pelkäsin, että oli ihan oikeesti jotain menny rikki, mutta näemmä se oli vaan sen verran rankkaa rasitusta selkälihaksille, että kramppasivat ja levolla sitten asettu. Tosin muutkin lihakset on sen verran jumissa, että kumartua ei kykene eikä oikein kyykistymäänkään. Pitäs varmaan venytellä?