Hölkkäämisen ihmelapsi...

Tai no ehkä ei, mutta itteni oon ainakin yllättäny ihan täysin. Tossa lomalle jäätyäni kun päätin, että joka päivä pitää jotain kuntoilunkaltasta tehdä nottei ihan laiskistumaan pääse kun työmatkafillarointia ei tartte enää suorittaa. Päätin sit et niinä päivinä kun ei oo treenejä, käyn hölkkäilemässä. Viime viikolla sit keskiviikkona ekana lomapäivänä kävin vetäsemässä 3,5 kilsan lenkin eikä ees hirveemmin tuntunu missään. Olin siis ihan täysin yllättyny. Minä, joka oon aina vähän niiko inhonnu lenkkeilyä ihan suvereenisti köpittelen noinkin pitkän matkan. No sit torstain ja perjantain lenkit meni ihan päin pärsettä. Hirviää kylkipistoa. Ja siitäkin voi syyttää vaan itseään. Kuka käskee syödä suklaata just vähän ennen lenkkiä... Ja viikonlopusta ei sit viitti edes mainita. Sehän meni ihan ryypiskelyn merkeissä.

Noh, tää viikko alko sitten reenimaanantailla, joten ei tarvinnu miettiä lenkkiä. Eilen taas sit siivosin niin raivokkasti sellaset 6 tuntia, että ei enää paljoo lenkit houkutellu. Ja nyt, taikuri yllätti itsensäkin. Aattelin tossa puoli kympin aikaan, että josko vetäsis sen saman kolme ja puol kilsaa kun se niin helposti meni. Ja siinä ehkä 2,5 kilsan kohdalla päätin et hitto, heitetäänpä lenkki ja köpitellään samaa matkaa takas. Eli ulkoilukartan mukaan tehty summittainen mittaus kerto kokonaismatkaksi reilun 5 kilsaa... Juman kautsi, mähän olen elämäni kunnossa. Aikaakin meni mun miälestä ihan sopivat noin 35 minsaa... Ihan vaan taputan itseäni olalle ja totean että kyllä oot hyvä tyttö TiBu :) Molen ylpeä itsestäni.