Suhteet & seksi

Vehkeen tuoksu  24

Älkää kysykö, millaisilla nettisivuilla minä vietän vapaa-aikani. No jotenkin sattumalta, vahingossa, kuulin kaveriltani, näin unta, näin näyn, enkeli ilmestyi minulle, koirani istahti läppärille ja sen häntä huiski minut hämärille sivuille.

Shorts Academy

Siellä myydään jumalauta miesten käytettyjä alushousuja! Tämä nuori jullikka tekee tätä ihan pisnes-mielessä, opiskelun ohella. Naisethan ovat puuhanneet tätä jo tovin, joten mikäs sen hienompaa, että miehetkin ovat innostuneet. Tiedä siitä sitten, kuinka hyvin nuo tekevät kauppansa. Jotain viehättävää tässä kuitenkin on.

Selailin kalsarimallistoa ja tajusin, etten ole koskaan nuuhkimalla nuuhkinut miehen käytettyjä kalsareita. Noin niin kuin ”nenäkarvat koskettaa”-lähietäisyydeltä. Saanko tästä pisteen ”En ole koskaan”-kisassa?

Jos kieriskelisin rahassa, lähettäisin pojalle stringini yhden vuorokauden käytöllä, tilaisin kuvat edestä ja takaa (pyllistyskuvalla tietysti) sekä pornonovellin. Sitten tunkisin nenäni minigrip-pussiin, jossa housut tulisivat takaisin. Mutta koska en kieriskele, nuuhkin läppärinruutuani.

Saavatko naiset samanlaisia kiksejä haistellessaan touhutippoja kuin miehet? Käsi ylös, kuinka moni tykkää vehkeen tuoksusta. Käsi ylös, kuinka moni ostaisi käytetyt housut.


Ihannekumppani  27

Parhaan parittelukumppanin etsintä on ohjelmoitu aivoihin, väittää evoluutiopsykologi David Buss. Bussin tutkimukset 37 eri maasta voi tiivistää seuraavasti: naiset hakevat vaurautta ja turvallisuutta - ja itseään vähintään 10 cm pidempää ja 3,5 vuotta vanhempaa miestä. Miesten toivomat ominaisuudet ovat voimakkaita visuaalisia merkkejä naisen hedelmällisyydestä: nuori, kaunis, eloisa.

Pittsburgin ja Kalifornian yliopistojen tutkimukset osoittavat, että voimakas vyötärö-lantio -suhde (paljon estrogeeniä) ennustaa kognitiivisia kykyjä: kurvikkaat naiset ja heidän lapsensa menestyvät älytesteissä parhaiten.

Kaarina Määtän Rakastumisen lumous -kirjan mukaan toiveet kumppanin henkisistä ominaisuuksista vaihtelevat jonkin verran ajasta ja kulttuurista toiseen. Tietyt persoonallisuuspiirteet näyttävät olevan globaalisti arvostettuja. 33 maan tutkimukseen osallistui 10 000 ihmistä kaikista maanosista. Heidän piti laittaa 18 ominaisuutta paremmuusjärjestykseen. Sekä naiset että miehet arvostavat kaikkialla eniten keskinäistä rakkautta ja miellyttävyyttä. Tärkeitä asioita ovat myös luotettavuus ja tasapainoisuus. Vähiten tärkeää oli samanlainen poliittinen tausta.

Parin tärkeimmät henkilökohtaiset ominaisuudet ovat viehättävä olemus ja itsestä huolehtiminen, sosiaalinen kyvykkyys (sosiaalisuus, ystävällisyys ja vapautuneisuus) sekä älykkyys ja tietäväisyys.

Tunne-elämän ominaisuuksilta ja käytöstavoilta toivotaan, että kumppani voi tuntea itsensä rakastetuksi ja pidetyksi, saa ymmärrystä, huolenpitoa ja tukea, voi tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi, saa kokea fyysistä läheisyyttä (halit, suukot, kosketukset) ja saa tyydyttää seksuaaliset tarpeensa. Lisäksi parisuhteessa halutaan kokea turvallisuutta (voi luottaa toisen sitoutumiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen) - myös vaikeina aikoina - ja kumppanin toivotaan pystyvän rakentamaan elämää eteenpäin (halu suunnitella, asettaa tavoitteita jne.).

Arkielämässä parilta toivotaan kykyä ja halua osallistua säännöllisesti päivittäisiin rutiineihin ja kotitöihin, taloudesta ja toimeentulosta vastuun ottoa, kykyä osallistua vastuullisesti päätöksentekoon (ja sopimuksista kiinni pitämistä) sekä seurallisuutta ja kommunikointikykyä (koska halutaan jakaa kokemuksia ja keskustella, uskoutua ja avautua). Kumppanin pitäisi tulla toimeen ystävien ja sukulaisten kanssa ja muistaa syntymä- ja hääpäivät.

Pitkä lista. Vaatimukset harvoin toteutuvat täysin. Helpoin tie hyvään suhteeseen kulkee tunteiden ja arvostuksen kautta. Joka todella rakastaa toista, pystyy helpommin täyttämään toisen toiveet. Vapaaehtoinen miellyttäminen on jopa helppoa.

Apua ihannekumppanin löytämiseksi:
http://www.wikihow.com/Find-Your-Ideal-Partner

Täältä voit tarkistaa joko ihannekumppani löytyi ;):
http://www.lovecalculator.com/
Ja vastaus on tietysti yhtä pätevä kuin horoskoopeissa!


Haluan pornoa  30

Minulla on tässä nyt jonossa kaksi mainostettavaa asiaa.

Durexia kiinnostaa, miten heidän kuminsa pärjäävät seksin tiimellyksessä. Sain postissa kaksi (2) Fetherlite Ultraa ja kaksi (2) Pleasuremaxia. Ensimmäinen on erittäin ohut versio ja jälkimmäinen on täynnä pientä nystyrää ja poikkiviivaa.

Lärpyttelin, venyttelin ja paukuttelin kumeja enkä saanut niitä rikki. Silti ohuen ohut kondomi epäilyttää, sillä kumin kanssa on kahdenlaisia ongelmia: joko se löytyy lopuksi aivan jostain muualta kuin kyrvän päältä tai sitten se menee rikki.

Nystyräversio vaikutti ihan potentiaaliselta. Tosin kumi on jossakin vaiheessa aina jonkin sorttisessa mytyssä notta tulee sitä nystyrää ja juomua ihan tavalliseenkin versioon.

Mutta ei siinä mitään. Hienoa, että kehittävät. Kortsu kun taitaa olla kuparikierukan lisäksi ainut hormoniton ehkäisykeino, ja tietysti ainoa joka estää tautien leviämisen. Hormonipillerit, -renkaat ja -kierukat tekevät aktista tietysti miellyttävää, mutta ne vievät usein naiselta halut. Surullista tässä on, että harva nainen tiedostaa tämän.

Sitten se toinen mainos. Sain hellyttävän runon tuonne pikaviesteihini. Tässä pätkä.

”Pienessä ongelmassamme ehkä meitä auttaa voisit,
Ja puotimme Lempilelun blogissasi esille toisit?”

Ajattelin kokeilla onneani ja mainostaa, jos saisin vaikka pornoa.

Kävin Lempilelu.fi:ssä kurkkimassa. Huomasin muutaman huomionarvoisen seikan, joilla sivu erottui muista kotimaisista pornokauppasivustoista, joilla pörräsin.

Ensinnäkin ostoksilla voi käydä huomaamattomasti vaikka työpaikalla, sillä kuvat ovat pieniä ja sivuston ulkoasu neutraali. Toisekseen tuolta löytyi blogi, jossa mainostamisen lisäksi pohditaan esimerkiksi porno-otosten logiikka:

”Minkä saatanan takia lähes aina, joka filmissä, juuri ennen kuin äijältä lähtee spermat, kamera kuvaa sekuntitolkulla sen kiimasta vääntelehtivää naamaa? Kliimaksi tulossa, sä vedät käteen kuin hullu – ja joudut samaan aikaan tuijottamaan jonkun Ron Jeremyn irstasta lärviä.”

Ja nyt minulle sitä pornoa sitten. Ja dildoja. Ja kondomeita. Alusvaatteita. Ihan mitä vaan. Jos sinne Cityn toimitukseen tulee seksitavaroita, niin näpit irti. Ne ovat minun.

My precious.


Stressiä ja rakkautta  5

Stressi lisää miehen rakastumisalttiutta. Sotilaat haluavat äkkiä löytää morsiamen, eronneet miehet etsivät uuden naisen. Naisilla asia on päinvastoin. Stressihormoni kortisoli ehkäisee aivoissa (miellyttävän) oksitosiinin vaikutusta, eikä seksi, rakkaus tai raskaus kiinnosta.

Nainen yksinkertaisesti lykkää rakastumista stressaavissa olosuhteissa. Luonnon kannalta tämä on järkevää: epävakaassa tilanteessa ei kannata hankkiutua raskaaksi.

Neuropsykiatri Louann Brizendine väittää stressin pilaavan naiset jo vauvana. Jos tyttövauvan äiti on onneton, ei tyttö opi luottamaan elämään ja ihmisiin. Äidin rauhallinen hoiva kahden ensimmäisen vuoden aikana ratkaisee tytön loppuelämän hermot: onko hän luottava ja rauhallinen vai suhtautuuko maailmaan stressaten ja peläten. Jo kohdussa tytöt kärsivät äidin stressaamisesta poikia enemmän. Tyttövauvojen ympäristön tulisi siis olla erityisen rakastava.

Stressaantunut nainen työntää miehet kauemmaksi. Nainen ei silloin kestä miestä lähettyvillään. Eikä kestä kovin moni mies hermoilevaa ja tiuskivaa naista. Vaikka juuri silloin tarvittaisiin miehen lämmintä halausta ja vakuuttelua siitä, että asiat tulevat menemään ihan hyvin.

Louann Brizendine: The Female Brain.


Den vittu glider in!  17

Maailmanmestaruuden jälkeinen aamu valkenee. Olo on väsynyt mutta onnellinen. Kaupunki meni hetkeksi sekaisin ja tavalliset heteromiehet halailivat ja suutelivat toisiaan. Katsotaan, mikä kaupunki järjestää ensimmäisenä ilmaveivin MM-kisat.

Otin kännykällä eilen yöllä videokuvaa Helsingin keskustassa. Katselin klippejä tuossa juuri herättyäni. Autot tööttäilevät, minä juoksen ja huudan sata lasissa taustalla jotakin SSSAAATANANAJUMALAUTAKUUSTOISTAVUOTTATÄTÄONODOTETTUJUMALAUTAAAAAADENVITTUGLIDERIN. Eihän sitä voi kenellekään näyttää.

Lyhyt analyysini tästä kauan himoitusta MM-kullasta on seuraavanlainen: Granlund on sinkku.

Nyt kun istutte siinä kädet täristen ja yritätte tehdä töitä, käykää vastaamassa Cityn seksikyselyyn. Saadaan sitten tietoon muun muassa, mitä siellä kotona oikeasti tapahtuu, milloin Suomi on keskimääräisesti menettänyt neitsyytensä ja kuinka monta kertaa viikossa Suomi ilmaveivaa käteensä.

Tuijotin hetken tuota ohjetta, miten linkin saa kauniisti liitettyä tähän, mutta en pystynyt keskittymään. URL-sana kuulostaa tällä hetkellä oksennuksen aiheuttamalta ääneltä.

Eli tässä se on: http://www.city.fi/q455/


Suomalaiset naiset  11

Suomalaisella naisturistilla on lyhyt tukka ja pään yli ristiin vedetty käsilaukun hihna, kuvailee virolainen radiojuontaja käsitystään meistä Marjo Näkin Hepoa Tallinnaan, kaksi vuotta kirjeenvaihtajana -kirjassa. Näkki on kiinnittänyt huomionsa samaan ilmiöön - ja lisää listaan jätti-t-paidan ja trikoot.

Tämä nauratti. Haaveilen usein ihan lyhyestä tukasta, sellaisesta pyyhkeellä kuivattavasta siilistä. Kukaan kampaaja ei ole viimeisen viiden vuoden aikana suostunut kynimään minua kunnolla. He kuuluvat varmaan miestenmiellyttämiskerhoon (ks. Cityn arkistot: naisella pitää olla pitkä tukka). Harrastan nimenomaan olan yli vedettyjä laukkuja ja kasseja, ns. postilaukkuja. Usein vielä kamalampaa tyyliä, eli reppua (vihreänruskeanharmaa tukeva malli). On vaan jotenkin mukavaa saada molemmat kädet pidettyä vapaina ja valmiina toimintaan (puheluun, maksamiseen, nopeaan liikkumiseen jne.).

Suomalaisilla on keskimäärin ohuehko tukka, joka harvenee niin miehillä kuin naisillakin jo noin 30-vuotiaana. Mitä ihmeen rotanhäntää suomalaisten naisten pitäisi kasvattaa? Lyhyt tukka ei välttämättä ole naisilla mikään statement (tyyliin vihaan miehiä), vaan käytännön sanelema juttu. Kuten tukevat kengät. (Joojoo, on Tallinnassakin mukulakivikadut ja naisilla piikkarit silti.)

Mitä mieltä olette? Onko ”tyypillisen” suomalaisen naisen habitus maailman epäseksikkäin?

Entä millaisia ovat suomalaiset miehet? Onko heillä kuohkea hyvin leikattu tukka ja kaupunki-uskottavat-vaatteet sekä siistit kengät?

Ansaitsemmeko me toisemme?

http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/suomalainen%20nainen.htm


Luomuviagra  35

Kesä on nussimisen kulta-aikaa.

Ekokauppa Ruohonjuureen on saapunut luomuviagraa. Kyseessä on Puhdistamon kaakao-maca–juomajauhe nimeltänsä Rakkauspakkaus.

Kaakao on yksi maailman ravinnerikkaimmista aineksista, ja suklaanhan sanotaan lisäävän seksuaalisia haluja.

Maca-juurta taas kutsutaan Perun viagraksi. Macaa käytetään siis muun muassa impotenssiin ja erektiohäiriöihin. Macan ei pitäisi lisätä pelkästään fyysistä kestävyyttä niin kuin Viagra tekee vaan se ensisijaisesti parantaa libidoa. Myöskin säännöllistää kuukautisia ja lievittää stressiä.

Kiiman kohottamin siivin lensin heti Ruohonjuureen hakemaan 500g pakkauksen viagraa itselleni. Jauhe pitäisi sekoittaa kauramaitoon, mutta vedin sen vastoin sääntöjä tavallisen kahvimaitoni sekaan.

En ole mikään makeiden juomien ystävä, joten tämä maistui erittäin miellyttävältä. Einesten kyllästyttämä suuni tunnisti kyllä kaakaon. Ensimmäinen sana, joka mieleeni tuli oli ”terveellinen”. Enkä tarkoita, että tuote maistuisi navetalta tai hevosenpaskalta. Miellyttävän kaurainen, viljainen tai mikä lie.

Sitten odotin.

Ajattelin, että juotuani lasillisen jätän jälkeeni samanlaisen limavanan kuin etana ja läähätän vibraattorin päälle litran kuolaa.

Tähän väliin olisi kenties pitänyt sitten vetää varvit eikä katsoa kun Jevgeni Artjuhin kaataa miehiä kuin viljaa.

Noh, kaakao-maca–juoman tuloksena ajattelin seksiä (ja Jevgeniä) seuraavat kaksi tuntia. Eli siis henkiset vaikutukset olivat positiiviset.

Fyysiset vaikutukset eivät välttämättä toimi sillä sekunnilla niin kuin me länsimaalaiset lääkkeiden käyttäjät olemme tottuneet.

Jos joku miekkonen on juonut Rakkauspakkauksen sisältöä, haluaisin mielelläni kuulla, alkaako kirveenvarsi heilua ylöspäin ja onko se taltta nyt sitten jämäkämpi.


Salaiset seksifantasiat  23

Seksitutkijoiden keräämien omaelämäkertojen perusteella naisten seksuaaliset fantasiat eroavat miesten vastaavista.

Miehet ajattelevat enemmän puhdasta seksiä, kun taas naisille mieliala, asu, äänet ja tuoksut ovat tärkeitä. Miehet keskittyvät seksiin ja partnerin tai fantasia-partnerin ulkonäköön, naiset kiinnittävät huomiota miehen persoonallisuuteen ja tunteisiin. Miehet pitävät suoremmista ärsykkeistä, naiset erotiikasta ja vihjailusta.

Naiset ajattelevat useammin sitomista ja seksiä saman sukupuolen kanssa kuin miehet, naisten kuvitelmat ovat romanttisempia ja seksiä harrastetaan eksoottisissa paikoissa. Miehet fantasioivat satunnaisesta seksistä tai muistelevat jotakin erityisen hyvää kokemusta. Miesten kuvitelmat liittyvät arkipäiväiseen elämään.

Yhdessä tutkimuksessa miehistä 58, mutta naisista vain 12 prosenttia ilmoitti harrastavansa seksuaalisia fantasioita masturboidessaan. Miten tämä on mahdollista? Mitä ne kaikki muut miettivät? Huomista kokousta? Jotain on ehkä jäänyt kertomatta.

Nuorten naisten fantasiat ovat saaneet virikkeitä pornosta. Sekä nuoret miehet että naiset haaveilevat olevansa seksuaalisen halun kohteena.

Pojat alkavat fantasioida seksistä nuorempina ja intensiivisemmin kuin tytöt, 45 prosentilla on fantasioita monta kertaa päivässä, mutta tytöistä vain kuudella prosentilla. Onko tämä totta vai ovatko tytöt vain kainompia paljastamaan haaveiluaan?

Osmo Kontula: Between Sexual Desire and Reality. The Evolution of Sex in Finland. Väestöliitto 2009.


Tavallinen heteromies 2/2  21

OSA KAKSI

Kerttu saa olla hetken mies ja jatkaa listaansa seuraavasti:

15. Lähde iskemään naisia baariin. Lähesty valitsemaasi naista. Kirjaa ylös tunteet, kun nainen katsoo sinua kuin tuoretta koiranpaskaa, koska et osaa sanoa ”oikeita iskurepliikkejä”. Huomioi vitutusaste, kun tuo sama nainen vain osoittaa jotakin miestä ja saa tämän saman tien.

16. Jos flaksi käy, mittaa pulssi taksimatkan aikana. Kuinka paljon jännittää, seisooko sittenkään? Onko naisen alakerta humalatilan takia kuiva kuin Sahara?

17. Jos ei seiso, mitä sanot ja ajattelet? Miten paljon jännität seuraavaa kertaa? Tämä tärkeä, tee hyvät muistiinpanot.

18. Toteuta villi legenda ja pane imuria. Miltä tuntuu?

19. Dippaa penistä paljaaltaan vaginassa. Varmaan hieno tunne. Kirjoita romaani.

20. Käy lääkärissä ottamassa klamydianäytteen. Ai saatana.

21. Lennätä mällit mahdollisimman kauas. Ehkä seinään. Ota itsesi kanssa kisa.

22. Yritä tyydyttää nainen. Miltä tuntuu, kun sama kikka, mikä toisena päivänä onnistui täydellisesti, ei toimi toisena päivänä enää ollenkaan?

23. Puristele stressipalloja eli tissejä. Katso samalla, kuinka se vaikuttaa penikseen. Ole ylpeä.

24. Räpellä esinahkaa. Testaa, miten se venyy ja liikkuu.

25. Laita penis ja pallit pöydälle. Ei selvää selitystä, miksi tämä. Sitten tunge ne jalkojen väliin niin, että näyttäisi naiselta. Ota valokuva.

26. Riisuudu bileissä alasti. Nauti vapauttavasta tunteesta ja karju. Heilutte penistä ja vie se lähelle naisia. Naiset juoksevat karkuun. Lähde perään. Ole kuningas.

27. Etsi mäkättävä nainen. Koe turhautuminen siihen, että kaikki asiat tulee analysoida perusteellisesti. Sulje mäkätys mielestäsi pois ja pelaa pleikkaa kahdeksan tuntia. Huomaa, että olet unohtanut riidan. Huomaa myös, että nainen ei ole. Käytä pleikasta saamasi positiivinen energia naisen lepyttelyyn, jotta saisit hyvää seksiä.

28. Kokeile peppuseksiä. Tuntuuko paremmalta kuin vaginainen?

29. Herää aamustondikseen. Analysoi sitä. Miksi penis on nopeammin hereillä kuin itse olet?

30. Vietä miestenilta. Ryyppää ja anna illan viedä. Nauti, ettei tarvitse meikata, pohtia miesongelmia tai käydä kolmen tunnin keskustelua siitä, mihin baariin mennään. Nauti, ettei kukaan itke illan aikana eikä aiheuta suurta draamaa pienestä asiasta.

31. Hemmottele itseäsi ja aja auto taskuparkkiin ensimmäisellä yrittämällä.

32. Kaada puu kirveellä, kiinnitä lamppu kattoon, korjaa sekavia tietokoneasioita, telmi karhun kanssa, roiku liaanissa, räpellä auton moottoria, pelasta nainen.

Ja eikun hommiin, Kerttu ajatteli.


Seksin vastustajat  36

Naisaivo vastustaa seksiä -juttuni uusimmassa Cityssä 9/ 2011 vaatii vähän täydennystä. Jutusta oli vahingossa pudonnut pois selitys otsikolle.

Sukupuolinäkökulmasta aivotutkimusta tekevien tuloksista löytyy selityksiä naisen miestä takkuilevammalle seksihalulle. (Ja tämä on taas yleistys, tämä ei koske kaikkia yksilöitä aina.)

Ensinnäkin naiset rakastuvat miehiä hitaammin, koska heidän aivonsa ovat hälytystilassa. Aivokuvissa rakastumassa olevien naisten aivot työskentelevät laajoilla alueilla, miesten lähinnä visuaalisen arvioinnin alueella. Nainen on siis äärimmäisessä skarppaus-tilassa uuden potentiaalisen miehen kohdatessaan ja hänen aivonsa skannaavat täysillä miehen kaikkia ominaisuuksia. Samassa tilanteessa mies pystyy ottamaan suht lungisti (ehkä seksuaalista kiihkoa lukuun ottamatta), vaikka miehenkin aivot työskentelevät kaiken aikaa: ne skannaavat naisen olemusta ja etsivät kuumeisesti muotoja.

Keskimäärin naiset eivät myöskään tykkää pikapanoista. Useimpien naisten aivot eivät yksinkertaisesti ehdi mukaan (ks. selitys alla).

Naisen aivot vastustavat seksiä. Mantelitumakkeen hiljentämiseen tarvitaan 3-10 kertaa pidempi kiihottumisaika kuin miehellä. Eli äijät: turha on kitistä tästä pidemmästä esileikki-vaatimuksesta, syy on aivoissa. Mutta onneksi loma, lahja, hieronta, viina tai avioliitto auttavat rentoutumaan, kertovat tutkimukset.

Aivokuvauksissa ollaan päästy asian ytimeen. MRI-kuvissa lähellä orgasmia naisen amygdalan aktiviteetti hiipuu. Klitoriksen pään hermotus kytkeytyy suoraan aivojen seksuaalisen mielihyvän keskukseen. Elektrokemiallinen yhteys johtaa orgasmiin ja dopamiinin, oksitosiinin ja endorfiinien hyökyyn. Jos stimulaatio keskeytyy tai häiriytyy, klitoriksen ja aivojen yhteys katkeaa.

Miehen orgasmi on yksinkertaisempi: aivot eivät vaadi luotettavaa kumppania. Hydrauliikka rulettaa. Hollantilaistutkimuksen mukaan miehet käyttävät seksuaalisen nautinnon aikana vain oikeaa aivopuoliskoa. Naisparoilla taas aivot sotkeentuvat aivan liikaa seksiin.

Tosikiinnostuneille tutkijan tunnin setti: