Epätodellista

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on arkipäivänkuvioita.

Enää yksi  1

...ja päivä ennen kesäloman alkua. Kaksi viikkoa omillaan, enemmän ja vähemmän itsekseen? Saa nähdä kuinka sujuu ja milloin kypsyn itsellisyyteen so yksinäisyyteen. Sinänsä aika erikoista, että tämänikäisen ihmisen verkosto on niin olematon, ettei sitä oikeastaan olekaan.

Sikäli kuin tulee kauniit, lämpimät viikot, saatan jopa nauttia vapaastani. Palstalla aika kuluu kivasti nyppien, syöden, lukien ja ristikoita täyttäen, ja siinä sivussa suulaten. Jos taas on kylmää hrrr ja sateista niin voi kurja. Palstalla siis voi olla hyvin vaatetettuna, mutta kyllä siinä tietty hohto puuttuu.

Eilen olin mielenkiintoisessa tilaisuudessa, jossa alustettiin aiheesta viihtyisä ja turvallinen kotialue. Aihe on yleisluontoinen ja kuitenkin kaikkia koskettava. Toivon että siellä kuullut puheenvuorot ja toimintamallit kantavat aikanaan kaunista hedelmää. Sadon aikaansaamiseksi tarvitaan paljon aktiivista ja asiasta kiinnostunutta vapaaehtoisporukkaa, joka tuntuu olevan kiven alla...


Tuleepa valvottua...  1

... on jo huominen eli perjantai. En vähään aikaan ole valvonut näin myöhään 'keskellä' viikkoa. Tuli vain tehtyä kaikenlaista palstalta palattua. Sain viimein kesäverhot tuunattua so. lyhennettyä ja ommeltua lenkit; mankeloin ne ja samaan syssyyn pesusta tulleet liinavaatteet.

Mihin tämä ilta oikein katosi... ei tuossa 'työ'määrässä pitäisi koko iltaa huveta. Niin, ja äsken laitoin palautetta Sinebrychoffille... onkohan kenelläkään tullut viime aikoina nautittua tölkkiolutta, jossa on metallin maku? Laskin jäljellä olevat tölkit 15 kpl, ja avatuista (ei kokonaan juoduista) on ollut ainakin 4 tlk pahanmakuista. Sitä en muista, olivatko kokonaan juodut 5 tlk kunnollisia :)

No, nyt on hyvä mennä pehkuihin; taidan virittää vekkarin varttitunnin myöhempään sillä esinainenkin tänään sanoi että voisin tulla vartin myöhempään duuniin ettei karttuisi plussia niin paljon. Mikäpä siinä.


Lakkejalakkeja  1

... tänään siis lakitettiin kahden serkun tyttäret, ja molempiin juhliin olin saanut kutsun. Vaikka olen vanhemmiten tullut hitaaksi liikkumaan (siis ei-mielellään-juhlia-kiitos), on hienoa että kutsutaan. Vielä kun saisi omat jälkeläisensä messiin tutustumaan pikkuserkkuihinsa olisi tosi upeata.

Aamulla olin herännyt jo ennen seitsemää, ja nautinnollisen parvekeaamiaisen jälkeen menin palstalle pariksi tunniksi. Sieltä ajoissa takaisin, sillä uunituore aluelehti piti hakea ja pistää omaan taloon jakeluun. Lehdessä oli pari omaa kirjoitustani, sekä useita valokuvia... on ihan kiva nähdä sellaisia julkaistuina...

Juhlista palattua palstavermeet päälle ja tontille. Pari tuntia ehdin nauttia ilta-auringosta. Poju toi koviksen, ja asensin xp:n uudelleen, sillä viikolla koneeseen oli ujuttautunut virus... mesen kautta pahus. Luulen, etten saanut sitä vieläkään karkoitettua, sillä yhä tulee epätoivottuja sivustoja 'pakkosyötöllä'...


Lapsenvahtina huominen ilta  1

... tai ainakin teinivahtina. Poikaneljännekseni (siis ei poikapuoli) tulee huomenissa kaverinsa (tyttö) kanssa tänne, ja haen eka heidät junalta, syötän jossain ja toimitan konserttipaikalle. Tulen välillä filolla kotiin ja lähden puolen yön aikana hakemaan kotiin nukkumaan. Ehkä oma poikanikin tulee yöksi, kun ovat kavereita.

Mielenkiintoinen vuorokausi siis tulossa. Enimmän kiusaa ajatus siitä, että vähissä rahoissani ei olisi juuri revittämisen varaa... olisi kuitenkin kiva kierrättää nuoria edes jossain?

Ja, rahasta puheen ollen: miten hommaan kahdelle neitoselle yo-lahjat lauantaiksi ja siskontytölle 18v-synttärilahjan? Miten voi olla, että tämänikäisellä akalla on rahat niin vähissä... tai onko lahjottavia liikaa / usein? Vai olisiko pitänyt jättää asunto ostamatta... huoh, kaipa tästä notkosta vielä noustaan?


Vätysti  1

... niin kovin on vätystänyt jo pari viikkoa, että kun tänään töistä palattuani heitin pari voikkaria ääntä kohti ja asetuin sohvalle vaaka-asentoon, olin tajuissani seuraavan kerran kahden tunnin kuluttua. Voiko tämä olla potemani viruksen jälkivaikutusta? Tunnen tapauksia, jossa ikäisteni henkilöiden peruskunto on pahan flunssan sairastumisen jälkeen pudonnut romahdusmaisesti.

Nukkuminen teki kyllä terää! Vaikka en nyt niin freesi olekaan, tuli uni tasan tarpeeseen. Onneksi tänään eikä huomennakaan ole mitään 'velvoitteita' jotka rassaisivat. Perjantaina sitten lähden töistä suoraan stadiin videokoulutukseen nam. Tänäänkin olisi ollut työkkärikurssin yksi osio, joka olisi pidetty kaupungin toisella laidalla ja sen vuoksi jätin väliin. Oli niin kylmäkin hrrr -rrr.

Aamulla pyörähdin palstan kautta, ja siellä näytti kaikki olevan kunnossa. Jännittää, miten viimeöiset kylmät ovat vaikuttaneet istutuksiin. Tulisipa jo lämmin, pitkä jakso; uskoisin jaksavani kantaa kasteluvettä tarvittavan määrän kunhan vain kasvu pääsisi alkuun...

Lepsykkä
Lepsykkä

Touhua ja tohinaa  1

... koko viikko. Siis aivan uskomatonta, mutta joka päivälle on ollut jotain proggista. Ei muuten, mutta kun vanha jo alkaa tuntea luissaan, ettei jaksaisi määrättömiin vaikka miten hauskaa olisikin. Tai, ehkä jaksaakin, aika näyttää miten jatkuu sama meininki.

Olen siis tavallaan täpinöissä ja otettu siitä, että ilman omaa 'otan ja lähden' -suunnitelmia viikko on ohjelmoitu. Kaikki tämä tietenkin johtuen siitä, että olen tuupannut itseni jos mihin projektiin. Kaikki kivaa ja omalla laillaan haastavaa; sikäli ainakin, että edellisen elämäni jälkeen jättämät arvet ja vauriot ovat yhä päivittäin mielessä.

Tänään siivottiin omaa ympäristöä; projekti, joka varmaan otetaan uusiksi seuraavana vuonna. Aamulla olin eka parturissa, jossa sain myytyä ilmoitustilaa luvattuani aiemmin tehdä heille näköisensä ilmoituksen. Läppäri mukana istuin väri päässäni esittelemässä aikaansaannostani, joka sitten hyväksyttiin. Yes! Olo on aika tyytyväinen :)

Ip kävin äiteen luona pre-äitienpäiväkahveilla yhtä aikaa systerien kanssa. Meillä on kaikilla omat mukulat ja siten omat aikataulutukset sunnuntaille... Vein äiteelle kieloja lahjaksi. Tykkäsi.


Säikähdykselläkö...?  1

...selvinnen tästä taudista? Lääkärisetä määritti flunssavirukseksi, lähetti kotiin ja käski levätä, töihin maanantaina. Tämä siis eilen; tk:sta palattuani nukuin vuorokauden putkeen, mitä nyt toisinaan hätkähdin päänsärkyyni jota jatkui aamuun saakka. Laitoin systerille viestin että toisi mulle särkylääkettä... ihana ihminen toi buranaa, ja puoli tuntia sen jälkeen olin melkein kuin toinen ihminen.

Toki vielä olen kurkkukipuinen; yskiminen tekee kipeää ja nielu on täynnä ties mitä. Pää on kuitenkin täysin selvä, toisin kuin eilen eikä se johtunut vapun vietosta vaan viruspöhnästä. Olen kuitenkin malttanut levätä tänäänkin, en mennyt palstallekaan sillä olo oli vielä heikko ja välillä pyörrytti. Onneksi keskimmäinen kävi paitaa vaihtamassa ja jakoi kebab-annoksensa kanssani.

Notta jos näin hyvin menee, voitan tämän taudin ennätysajassa?


Jeevana, mikä olo...  1

Näinköhän vkl puuhastelu vaikutti sen, että nyt on ihan sikahirvee kunto. Sunnuntai-iltana alkoi ääni mennä, eikä puhetyöni sitä ole ainakaan parantanut. Keuhkoja polttaa, ja lämpöä on loivasti. Kielsivät tulemasta duuniin, joten pitänee käydä terveysasemalla.

Meni sitten vappu sitä myöten harakoille; tosin en ollut muuta suunnitellut kuin palstalla oloa ja kanankakan levitystä :) Näitä toki voi vaikka kuohuviinin ohessa puuhastella. Nyt vain pitänee jättää väliin ja levätä kunnolla, ettei flunssa käy sydämen päälle, kuten vanhoilla usein käy.

Tuntui tänään, että viimeisillä voimilla polkaisin töistä kotiin, portaiden kiipeäminen oli jo voimieni ylittämistä. Niinpä kaikki senjälkeinen aika on mennyt levyttäessä huovan alla sohvalla...


Pellolta kotiin...  1

...palattua vähän jännitti, kuinka huomisen päivän käy. Tuli oltua hommissa reilu kolme tuntia, ja sinä aikana käännettyä nurmelta mullalle n. neljä neliötä. Ei kuulosta pahalta? Maa oli kuitenkin tiukahkoa savimultaa, ja ruohonjuuria nyhtäessä meni isoin osa ajasta.

Vielä ei tunnu kyljissä; oikeaa käsivartta hiukan pakottaa. Olen aika ylpeä aikaansaannoksestani, ja otin kuvankin lapioväännöstäni, mutta kun ei ole kuvankäsittelyohjelmaa koneella, en saa sitä tähän.

Kahdesti olen ladannut sekä asentanut photoshopin trialin viime viikon aikana, eikä kumpaakaan löydy niin mistään. Olen aika ymmälläni.

Maatöitä
Maatöitä

Jumittaa  1

... sekä selkää että kylkeä. Kädet ovat myös jotenkin jäykät. Johtunee: kävin palstalla, jossa parin tunnin aikana nyhdin (hah) ruusupensaan maasta (ranteen paksuiset juuret!) kompostiin ja vastaavasti nostin kaksi punaista pensasta jotka sijoitin parempaan paikkaan.

Myös nyppäisin toivottavasti viimeiset punkit mustasta pensaasta ja viimeiseksi korjasin työkalulaatikon lukon, joten lapiota ei enää tarvinnut ottaa mukaan kotiin.

Ei hassumpaa, työpäivän päälle? Niinpä katsoin ansainneeni yhden oluen, jonka ostin paluumatkalla lähikaupasta. Ansaittu olut, se se vasta maistuu!