Syöksyn uhmakkaasti tavarataloon näpistelemään jotain
pientä taskuun sopivaa. Päivän pakonomaisuus näkyy ruo-
katunnin apaattisessa kaaoksessa. Adrealiinitasoni kohoaa
kohti huippuaan. Pian on saatava jotain mielihyvää tuot-
tavaa tavaraa. Silmäni iskeytyvät kullattuun Ronsson-merk-
kiseen savukkeen sytyttimeen -pakkoliike on jo suunniteltu.
Kuin huomaamatta käteni näppärästi noukkii lasivitriinistä
sytyttimen… ilmeenkään värähtämättä sujautan sytyttimen
vaivihkaa popliinitakkini taskuun – helppoa ! Kukaan ei tajun-
nut tapahtumasta mitään.
Siirryn tavaratalon vaateosastolle huokaisemaan nautinnosta
ja tasoittamaan kiivasta pulssiani -sillä varastamisennälkäni on
kasvamassa. Siirryn osastolta toiselle kahmien almanakkoja,
kyniä, lompakoita, , muistivihkoja, korvakoruja ja meik-
kitarvikkeita kunnes huomaan, että kaikki taskuni ja laukkuni
ovat vihjaavan täyteen ahdetut. Pahin himoni on laantumassa
ja astelen jännittyneenä tavaratalosta ulos odottaen kiihtyneenä,
että joku koputtaisi minun olkapäätäni ( minua myymäläetsivien
painajaista ) edes tänään. Mutta mitään ei taaskaan tapahtunut,
ja halveksin ihmisten rehellisyyttä ja sokeutta yhä enemmän.