Blogi

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2011.

vuoden vaihdelaatikko pykälään 12  1

NONNI mä jäin ihaileen tuota käsittämtöntä formula-aiheista otsikkoa, mut tietty eoihän formulloissa oo 12 vihdetta tai vituktako sen tietää ens vuonna...en oo pannut eclestoneja -ei sileen raha kiinnosta vaaan ihan kaikki muukin jota on helvetin paljon enäempi (joo, mä huomaan lääkeen vaikuttaneen ja lopetan ettei mee ööverix jha ala kirjottaan alonsolle, gridgirleille sun muille mannekiineille hävyttömyyksiä ja muusikoita pitää käsitellä , mä tiedän kuin ne/me loukkaaaannutaan vaikkei muka loukaaannuta. mut enne kaikeee, pitää onnitella kaikii kamuja jokka on breikannut ja muuten vaan onnellisia ja muille tietty kaikki on vielä edessä päin vaik onkin takana päin joten taAS TÄÄ VUOSI 2012 JOS TÄÄ vex
-ku oon nii malttamaton oon jäänyt elään 2011-2012 yhä uudestaan

Kaikkein järkevintä olis mennä UUdeksi VUOdeksi TRONDHEIMIIN ihan poihjoisNorjaan sinne tuli silloin kesällä uusvoimapaikka ja samalla uusi mertidiaani.Madrid olis kanssa nasta mesta ja uutta vuotta ei erota maanjäristyksestä.
Siis mua ihmetyttää ettei nykyjäänmsuunnitella ja käsikirjoiuteta paremmin juhlia tai sit vapaasti silleen et erilaisia riittejä ja teemoja ku et sekotetaan pää. Joskus ohjannut ja auttanut ihmisii pyllistyyn oikeeseen asentoon et saa rakentiin perseseen turvallisesti ja näyttävästi ettei tuu pahempia naarmuja ku persekarvat pala pikkasen -nykyään kelaan et se oli mautonta mut ei silloin ku utube oli vasta keksitty...mmm sekä tietty taikatemput kuuluvat uuteen vuoteen -viime uutena vuotena taioin valkoisen pulvwerin määrän kaksin kertaiseksi, mut se oli niitä taika temppuja joissa taikuri itsekkin hämmästyy.

uuden vuoden kunniaks söin tuplamäärään adhd-lääkkeitä alkuun ja poltin sauhut ja söin banaanin enne näitä toimituksia -mä reagoin masullani..mmmmyep. sen se tekee ja sori vitusti ku jätin veneen vetämättä jas laittamatta ne sukset sity rtistiin. mutsi tuliu rupatatteleen aamulla, et se tuo mulle ssukset....nooh, se on myös taiteilija ja luonnon laps ja se tietää, et mä oon aika shamaani taikoon ilmastoja ja paikallisaurinkoja. no joo lääkitys toimii vasta puolen tunnin kuluttua ja on mielenkiintoista tarkkailla kuinjka intuitiivisesti mä käyttäydyn kun luuri soi tai mitä yleensä säädän , sil vuoden vaihde pitää ehdottomasti merkata ja juhlia javoiskin vetää sauhut ja miettiä kuinka kauanj viitti molla tässäö vedenalaisessa akvaariomaailmassa...kuplassa, jost on niin ikävä mennä johonki -on kuin kohtu tää maaginen aikakone-huone ja mä tiedän et mä alan luukleet, et mä sekoon tänne oikeesti jkerrankin ja mä pelkäänkin sitä .(14.53)

ALUSSA oli AAMU (12.00)

lLuen uskonnollista tiedettä kuin horoskooppia ja tarkistan et olipas hyvä et siistii ja sit meen tarkistaan et mitä olin lukenut. Sille sivustolle ei oo tullut uutta tekstiä viikkoon. HÖ! ai mä luen mitä mä haluan uskoa lukevani
eli parempi laittaa koko helvetin masiina kiinni -kyl oikein vinhalla mielikuvituksella todellakin voi seota, mut eihän sitä kukaan huomaa kun muut on jo ihan taropeeksi sekasin tai ylikuormittunut ties mistä -vetävät kivirekee etteivät tylsisty ...niin tai sekoa......ja kun ei oo mitään rajoja millään niin sekoaminen on kokonaisvaltaisempaa -kun sekoat: pidä asiat mahdollisimman yksinkertaisina..näinhän me basistin/kitariistin kaa pähkäiltiin viimex. mitä ilmeisemmin luemme toistemme ajatuskuplia ja se ei oo huonojuttu ku soitetaan intuitiivisesti musaaa ihan mitä eka tulee mieleen -muutehan improvisaatio ei toimikkaan....voihan sitä tietty tehdä jotain ennalta arvattavaa vitu hitillä-päähän-musaaa, mut siihen kypsyy
kun tietää luulevansa nähneennsä' kaiken

kivirekeen kuluu tietty kaikki asiat mitä ei halua oikeasti tehdä, mut tai jos sekä muita seliselijä ja on paskamaista huomata et joku asia kuuluulin kivirekeen eikä ookkaan niin hyvä jutttu -ihminen muuttuu.....mä alan selkeesti jäämään adhd-lääkkeistä jumiDuin tähän:) joo workkaa ne hiemnan. mähän en kjäytä adhd-lääkkeitä kuin silloin kun pitää skaropata tai vedän itseni muuten vauhtiin -tietty. mut yleensä makaan kuin kissa lämmössä ja mukavuudessa, mut adhd-lääkkeillä ei taas oo niin zenissä tai harmoniassa vaan saa pakko mielteen jostain asiasta ja se kuinka se muhun vaikuttaa emotionaalisesti rönsyilee ja poreileen. Ja himassa se tarttuu tietty koiraan joka voi sanoa mulle, et "Vittu sun kanssas!" Ja sillon kelaan, et joo mitähän kamut mahtaa touhuta

HAPPY NEW YEAR 2012. DONT WORRY BE HAPPY. WRE ONE ONE ARE WE <3



jotain  1

no en mä kyllä herännyt vielä ees ADHD-pilleriin enkä uintiin ja saunomiseen ja tuskin avantokaan olis auttanut. niin mihin...et on kumimainen olo ja huvittaa nukkua tai muuten vaan olla omissa oloissaan.
tieto siitä, et talossa on kynttilä luo kummasti joulurauhaa ja ei jaksa ees tietää mitä sitä tarvis erityisesti muuta ku et PEACE...ainiin hautaasmaalla on siistii käydä..tos lähellä KU SE JOULU SI on. Vittu LUNTA ! jengi ei oo laittanut kaikkki suksia oven pieleen ja niin pois päin , niin eihän tietty oo ees ollut todellisisa perusteita lumentulollle -vittu tää mitää taikauskoo oo ku tiedettä eiku taidetta tai sama...se adhd-lääke joo nyt se vasta toimii silleeen et on pakonomainen tarve tehdä jotain


inspirraatio, inspiradioton,  2

Joo se taas käski "yläkerrasta" mun kääntä yks lukin verkko -niminen runo englanniksi ja ehdotti et villen kanssa käännös hommat luontuis ja sil on se runokin ku se tykkäs et se on iha hyvä. ON ne tääl vieläkin ::mut nää värikäät ja valoisat aaveet kyl tietää kuin ihmistä ohjataan ja kun tän oo kirjoittanut bileily jatkuu koska ma haluu nii...Mun pitäs olla viidennessä ulottuvuudessa jos haluu valopääpentujen kaa kommunikoida ja mä oon kuulemmma henkisesti laiskotellut liikaa enkä oo bilettänyt vaan oon koittanut saada itseni zombieksi polttamalla pilveä hehtaariin viikkovauhtia ja mun ekologinen tassun jälki vielä kaiken lisäksi huojuu ja heiluu siihen malliin et delffiinit ei diggaa -joo, sen kortin ne vetää ! - jossei muuta keksi...on niil kaikenlaist...nijooo siitä tulee joululaulu hä! se on mielisairaalassa tehty mielenvANKINA OLEMISESTA BIISI!
täs tuntee ittensä ihan astronautiksi joka on on palannut aika matkalta takaisin tulevaisuudesta tähän aikaan todetakseen että eihän ookkaaan muuta kuin NYT : NOW THAN EVER !

me sumerilaiset ja jokkut nuoremmat 2000 jälkeiset geeninuoriso jokka on lemurliaisia ja on tuleet tälle tellukselle lyhyemmälle tai muuten vaan visiiitille kuin me sumerilaiset vanhemmat ja "viisaammAt"...jokka olemme säälittäviä tekeytyessämme nuoremmaksi kuin olemme eikä tuu oman ikänsä kanssa toimeen ja ei osaa/saa ees kuolla perkele. ku taas nää ei pennut kanna mitään kivirekee(karmaa) ja nää nuoret indikot kokevat ja näkevät aikuisten ajatukset ja tunteet -he eivät elä rappeutuvassa illuusiossa joka on sairaan sumerilaisen mielemme tuotetta. together we can do it and thnx <3....täs tulee kaikenlasita ohjelmaA JA MUA painotettiin nimenomaan rajaamaan haluni eikä luopUun ihan kaikista joka on ihan saatan hyvä juttu -meinasin alkaa ei-hihhuliksi ja se olis ihan perseestä...thnx minä .we`re skitso !

Mä jo kelasin et oon onnistunut saamaan itseni telkkuroinnin ja piulven avulla sen verta aivokuolleeks ettei muhun vaikuta kuun pimennyksen jäljessä tuleva noste...en oo syönyt ees ADHD lääkkeitä , mut kai niit on syö mielelläään jos tiedossa on taivaallista pillua -näin mä syvästi uskon tai oon aina uskonut enempi.....ihmisillä pitää olla selkee visio mitä haluaa ja toivoo...siis selvä! ON MUUTEN VAIKEE SAADA JOTAIN MITÄ EI TIEDÄ SAAVANSA KUN EI OO MUISTANUT KUVITELLA MITÄ TOIVOO TOISAALTA SITÄ EI MUISTA KOSKA ON TOIVONUT JA MITÄ TOIVONUT, ET KOSKA TÄMÄ TOIVE mahdollisestiTOEUTUISkaikenmahdolistettaessa, vai onko inspiraatio dumpattu ! HYI! URE LAZY WANKER !
NIIN visio tulevaisuudesta tehdään aina NYT- hetkessä
eikä sitä voi siirtää huomiseen -sillain tulee vain kuolleina syntyneitä ideoita

breathe

deep and slower

think about pink bloom or something chrystal colorfull

make only one clear vision, please ! and NOW !

PEACE AND LOVE <3


mmmmmmm  1

aah. tää on ihanaa ku ei tee mitää ja makoilee ja syö -tosin koiran kaa kävin ulkona ja naapuri sano, et mun vene on vetämättä. Sanoin sille, ettei sen välii oo...se voi olla vaikka varastettu j.materiasta josta ei välitä, ei kannata nähdä vaivaa.

valonLAPS on muuttunut diivamamaiseksi kissaksi
joka syö paljon suklaatia ja pehmittää suloista untaan puuhastelemalla taikalampun parissa.

luurini pärisi yöllä jossain taskussa ja kiinnostus ulkopuoliseen maailmaan heräsi siinä määrin et päivälklä kolmelta heti herättyäni ja mietiskellen tunnin ottaako vai ei ADHD-lääkityksen et himoamani sisäänpäinkääntyväisyys lakkaisi ja sais hoidetuksi jonkun jutun joita ihmisten on tapana tehdä ja vaikka ne kuulemma on rasittavia niistä tulee tärkeempi olo kun on saanut jotain aikaan oli se sitten ihan kuinka järjetöntä hyvänsä.

Ihminen tarvii turvaverkkoo ja kiintopisteitä ettei se sekoo.
No puhuin mäkin tänään luuriin basistille ja lupauduin jedaan jossain studion ertistyshommissa.....mä uskon eristykseen

Nää ADHD-pirit on laillisia niinku ADHD:tkin eli meitii ei enää paljoo poltella roviolla. Ja vois olla asiallista käyttää lääkitystä huomennakin -jos muistaa. Taudin kuvaan kuuluu just se, että eihän niitä lääkkeitä muista ottaa. Mut tärkeintä onkin, et luulee et on ottanut. Tai oon vähän noviisi vielä täs adhd-zydeemis....mun piti soittaa kahden viikon päästä lääkärille, et kuin menee uusien lääkkeitten kaa ja silleen, mut ehän mä oo muistanut niitä syödä ja en yhtään ihmeteleyt kun se lekuri sanoi et "soita si koska huvittaa" ja kysyi , et sopiiko sille sen uudet silmälasit jokka se oli juuri ostanut ja sopihan ne, mut se ei kysynykkääm näyttääkö ne hyviltä -NO Ei !


on / OFF  1

en välitä(olen "matkoilla kaukomailla") vaikka maksaisitte taxin ja silleen....mul ei oo niin kiire tänääänkään ihmiset käyttäyttyy ku hamsterit tähän a, joten nostin talon lämpötilaa ja kaiken maailman tuuletukset vex ja sauhuttelen sisäälä ja vois taas tän jälkeen mennä kaiken keskiöön eli sänkyyn seleilemaan kirjoja sun muuta ja mussuttamaan pikkunaposteltavaa -ihan niinku olis keitaassa erämaasa picknikillä...semmone helvetin kuiva mut vähätuulinen ilma ettei ihan oo hiekkaa silmiillä, tai pikkasen kirvelee...no tää illuusiohan hajos kun tulin ilmoittautumaan netti-addiktiksi tänne...mmmm kokoukseen.NIin ja kävin ulkona ja voi ku siel on hapekasta ja valkosta !Ihmiset ihan turhaan luulee et ne kuolee häk'äään -.paremminkin siihen luulemiseen.

mun pää ei kestä tietokonettakaan; soon niin laps just syntynyt kuin lumi..

siiryn sänkyyn takas siel on kuninkaallsempi olo...mul on hyvä unirytmi kesäl ei nuku ja talvella voi nukkua enempi.


siivominene ei oo siistii  1

Pesukone ei oikeen oo balansisssa ja jyskyttää mukavasti ja koiran kaa jodlaamme joululauluja ku ulkona voi ottaa savikylpyjä. Nonni se pysähty.
likasessa matonpesuvedessä on selkeesti paljon kakaaoo...ruskee paskavesi onki puhtaamman näköistä. Vatupassi on ihan kätsy pesukoneen säätöhommissa ja vitun poistoletku kastelee mut ...nooh, hengitetään helvetin rauhallisesti eikä saada raivaria jossa vois kokopesukone saada kyytiä tai muuta peruuttamatonta. Häädän koiran pois juomasta poistovettä ulos (se pysyy piha-alueella, koska eihän tuossa sateessa mikään liiku mitä se vois ajaa takaa) Pesukone hyriseekin jo nätisti ja poistoletku toimii. Rämpyttelen kitaraa.

Vittu koira! Koira on kaivanut kahden metrin syvyisen montun talon päätyn sokkeliin ja se
pitää lapioda umpeen, &&%%&#RKELE....hengitetään rauhallisesti
ja no eihän tuosta koiraa voi syyttää kun se jo näyttää täysin tuomitulta niinku minäkin..ja koetan piristää tilannetta saatuani kuopan lapioitua ja oikaiseen itseni puolimetriä syvää mutalamikkoon koettaen hukuttautua sukelluksiin -kyl tuohonkin voi hukkua tai paremminkin tukehtua. Vittu, se saatanan sade loppu juuri....koiraa niskasta kiinni ja suoraan kylppäriin suihkuileen ja silleen ja sit moppaileen kuran vex.

Nyt vois lopettaa ton hillittömyyden ja kutitella alladinin taikalamppua koiran kuivatellessa itseään sängyn päällä oleviin vaateisiin jokka on tulleet pesukoneesta...ku alkaa tekeen jotain , ni sitä saa sit tehdä niin paljon ku huvittaa. Joo , tää typerä puuhakkuus on selkeesti ihmisille ominainen pakkomielle
kontrolloida kaikkea -mikä voi osoittauta erittäinkinkin haastavaksi koko laajuudessaan.

en vittu varmaan mee pyyhkiin eteisen seinillä roiskeita mitä koira on ravistellut -mainosten ihmiset ei vastaa yhtään sitä mielikuvaa et siivominen olis niin yksinkertaista ja hauskaa....tai varmaan jostain muusta näkökulmasta ja meen keittiöön hakemaan OOOO-kaaota joka sekoo hyvin kylmään maitoon ja puuhastelen alladinin kanssa. siivominen on perseestä.