Blogi

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2010.

= pro-hiekkalaatikko ja uudet kakkumuotit =  1

ihannenaisista oli täällä olzilla juttuu.
vvilli arvaukseni on, et mikään näistä ihanne naisisista ei
ehkä oo testattu kuten kiira korpi -se voi olla hieman kiireinen ja kurinalainen monen makuun, mut hyvä silti olla positiivinen ja visioita täynnä.

itse koitan olla menemättä mihinkään tai minekkään ja elän kuin kissa vaistoilllaan.
raha ei poltataskuja ja himon kurissa pitäminen on rankkaaa. artisti tekee biisejä selvänä vaikka mieli tekis vaikka mitä.

Oon itse ostanut soittokamaa sun muuta ja se on jotain uutta kun aina on mennyt jollain lailla valmiisiin kattauksiin bändien kanssa ja en oo saanut mulle kuuluvaa valtaa. kämmeistä oppii.

bändin kasaus on vaiheessa. on parempi duunata sairaan hyviä biisejä kuin mitä sattuu ja ottaa aikaa ilman mitään paineita, ettei managerit oo myymässä mua keikoille soolona tai muuta ettei tuu päällekkäistä duunia joka syö energiaa tarpeettomasti. basisti on ja joku kitaristikin kuulemma , mutten oo vielä ollut tosi toimessa ees basistin kanssa ja kaikki rullaa oikein ajoitettuna, silä joittenkin biisien sanoja pitää vielä rukata.

tässä on aikaa kun oon olut bändin kanssa toimessa ja oon sooloillut omiani satunnaisilla keikoilla ku ei oo ollut mitään hinkua esittää jotain,
mut se hinku on taas kasvanut ja kun se noin viikonpäästä alkaa saavuttaaan jo megalomaanisia mittoja, vaikka en edes oo suunnitellut kaikkea vaaan annan intuitiivisesti mennä alkuun -samanlainen tuntuu olevan basistin mieli ja hyvä niin. kiire on kirosana ja köyhää.

emmä silti oo tullut huumekielteiseksikään -kunhan tietää mitä tekee niin se douppaus on ok jos se antaa jotain lisäpointtia ja tuo enempi energiaa, et lamppu palaa kirkkaammin ja aura pysyy iisakin kirkon kokoisena. ihiset valehtelevat itselleen kokoajan ja jäävät siitäitselleen kiinni ja syylistävät itseensä ja stemuja kerääntyy kivirekeen lisää -ei näin, vaan minä olen valonlapsi ja tuon valoa enkä imuroi kokoaikaa muitten maailmoja. sehän on kuin ryöstäis ihmisiä -näin artisti ajattelee ja luo eli rakastaa.


¤ ¤ K U L TA - A I K A ¤ ¤  1

kamanveto alkoi kypsyttään ku sitä oon
23-vuotta harrastellut ku tykkäsin, et on
noloo olla pelkkä rock-ukko ku voi vetää
kamaa niinku noi muut toi yx valkoinen
meikattu hintin näköinen valkoinen pörröpää
istuskeli vessassa ja veti jotain kamaa suoneen
Viroillla keikalla vessassa. Mähän olin ihan lumoutunut ja
tää meikattu katsoo mua pelästynein pupillein kun yllätin sen vessasta.
...mun ei tarvi selitellä ku ihminen muuttuu sen aikaisiani käsityksiäni...

No ne muuttuivat ne käsitykset radikaalisti ja musahommat laitoin kerralla paremmaksi. se vaan vei 23-vuotta se toipuminen....kuuntelen vanhoja kasetteja joita olin ääänitellyt -vitun hyvii jokkuut, mut ei sitä tajua kukaan niinku mä. ajattelin 27-vuotiaana delaaminen olis mun juttu ja seurasin roolimalleja parhaani mukaan -tosi omaperäistä näin jälkikäteen itselleni vittuillen -sillon en erottanut tietokonetta telkkarista jos semmonen jossain olis sattunut oleen.....ekat tietokoneet olivat pirkkalanperuskoulun käytösssä, joo...on se hyvä mesta ja puhdas ilma. En niiltä ajoilta -ainakaan alku ajoilta muista niin hyvin kuin nykyään.

Tuo mikä tuossa ylhäälllä on kirjoitettu on NYT.
Ei ole muuta kuin kaikki on tässä ja nyt ja aika on ihmisen luoma
käsite jolla se yrittää ymmärtää ja selittää ties mistä syystä.
Kyllähähän aikaa mitataaan nopeudella ja monistetaan hieman eri rinnakkaistodellisuuksia luodessamme maailmaa.

Nonni. Tosiasia on, että ilman omaa maailmaani kaikki on mahdotonta, vaikka kaikki on. Just tää nauru tätä kirjoittaessani ja se tietty häpeämättömyys ja itselleen oikeuksia jaellen ja määräten miten mikäkin toimii olisin väärä ja todennäköisesti kuollut ukko.

Vetää nyt kamaa ikänsä ja lopettaa se kuin seinään kun on niin täynnä ja tukossa sitä kaikkea, mutta en anna sille enää valtaa -eli mun on joskus testatva ainakin sitä tai vedettävä huolella ja kokeiltava jääkö taas koukkuun. Siitähän tuo nimi Koukku Jone tai Hook Jones.

Tää on hieman outoo vielä tää päihteettömyys tai huumeettomuus, mut upeeta ellei vaaan ala keräämään syylistämisen kuormaa kivireeksi asti. Mä oon oikestaan aina ollut työn ja valon lapsi. Ja on siistii soittaa kitaraa ja laulaa. Oon kehittynyt jo varsin sielukkaaksi ja suunnittelen asiota -vaikka se on joittenkin zen-ihmisten turhaa mun kohdalla, sillä mun piotää luottaa intiutooni.
Se sopii artistille joka taas on väsäämässä bändiä ja ostellut soittokamaa jne.

Kamavedossa on silti hyvät puolensa kuten silläkin ettei vedä -ihan sama kun ajattelen käänteisesti. asioitten ylösalaisin kääntäminen ei vielä ole mitään neroutta mut sekin on alkumatkan askelia. Pitää olla näköala ja kristallipallo loistavaan tulevaisuuteen kulta-aikaan ! Näin kullan värisen unen jossa vanhat rakenteet ja syylllistävä ja meitä peloitteleva negatiivinen eliittti on poistunut keskuudestamme ja maailmanloppua ei tulekkaan.
Elämä on totuus ja silti vielä jokkut ahneet koittaa uskotella meille helvettiä ja ainoa maailmakaikeutta kasvattava voima on rakkaus
ja sehän on tunnetusti ikuista vaikka se voi suuntaa vaihtaakkin.

On paljon asioita joita en kertoisi itsestäni, sillä jokkut ihmiset on herkempiä kuin toiset ja kaikella on tässä se oma lineaaarinen aikansa.
meen ulos koiran kaa.

Ennen kuin alan puhun jeesuksista, niin lopetan.


= oikeat säädöt =  4

jaahs tellkurissa on johtokytketty, mut siinä on pikku kosketushäiriö ja se ei ota singnaalia -onnittelen itseäni sil se oli tänään telkku vielä ihan suhtkoht hyvässä iskussa ja ykkönen ja kakkonen vaan ei antanut singnaalia ku tää mesta on täällä metsäsä ja muuteskin katveessa -mentaalilukot vielä päällä.

nojoo akkunaa ulkomaaailmaan telkkurin kautta on nyt vaiheessa kun aloin säätämään telkkuria. tässäkin pitäas olla näköjään roudari tai joku kattomassa mun peräään.....me yleisnerot osataan kaikkee, mut ei ihan lopullisesrti näköjään silti ja aiheutamme katastrofin jops olemme kliian pitkään omissa oloissamme. mut aina oppii -paits telkun kaukosäädin ku niitä pitää olla kaks ja kännyjä romukopallinen -luulis et yhdellä pärjää, mut pitää olla enempi aina sälää ja muistitikku pepussakin mittaaamassa arvomaAILMAA JNE. HUU!!!

Onnex ilmakin on sopivan eetterissä, et voi pistää singnaalit sen piikkiin ja sormet ristissä odottaa näkyyks saikkarit vai jimteevee vai deutcheuutiset
-näin ei pääsee pitkästymään ja hermoja ei rassaa yhtään silti ku tietää et aina on vaiheessa. jos olis valmis olis delannu. näin on nähtävä ja ja aamenet
. tuli ilmo; " 0 chanels has found " :D
Loistavaa. Brillliant !

onnex on toinenki telkku jos olis pakko kattoo sitä, mut ku ei satu oleen mitään hinkuu. kuhan tässä kiillottelen johtoja ja soitteln kitaraa ja jodlaan. äänitys hommiakaan en tee vielä, vaan sit ku on ihmisiä enämpi jedaamssa tai mukana säätämässä.

usein on tullut vedetty oikeen helvetin hyvät pohjat ja muuteskin viimesen päälle tarkaasti soittanut kitaran ja sit huomaa, että mitään ei oo tullut talteen ku oli painanut väärää namiskaa. työniloo.

mut kyl tässä oppii pikuhiljaa olemaan ihan kaikee hajottamatta heti etenkin musavehkeitten kaaa ku motivaatio on hieman korkeempi niis ku jossain telkuissa.

mun vaan pitäs ottaa mmm...viikoverran iisiti että saan simmutuehdehduksen hoidettua jääkaapista pitää ottaa 2 tunnin välein silmätippa joka hoitaa värikalvon tulehdusta ja on hankala ottaa jääkaappia mukaan jos menee kaupunkiin ja pitää esmes huomenna miettiä mihin truuttaan tms pistän silmätippoja mukaan jos ja kun on asiaa kaupungilla etten mökkihöperöidy ja sekoo tänne säätämään ihan kaikee solmuun. ulkona yleensäkkin kaikki asiat saavat ulottuvuuksia enämpi ja solmut aukenevat simpsalapim kuin taikaiskusta.

kai se on niin, et energinen ihminen tarvii niitä pähkinöitä enämpi purtavaksi vaikka olis hampaat irti ja pää kainalossa -mikään ei pysäytä kun maailmaa aukenee edessä ja takana aina yhdeksänteen ulottuvuuteen asti -se tyhdeksäs on se madonluku ja madonreikä kahdeksan ulottuvuutta löytyy luonnossakin.nonni meni tieteilyxXXOXOX

perään muutama ween vanha piirustus piristämään arkea

Hook Jones
Hook Jones

Ei oo tänään ainakaan vielä tarvinnut hermosauhuja tai mutenkaan eikä muutakaan sauhua -alan tuleen pehmeex ja nössöksi ja kirjoitankin lähes ymmärettävästi:P


= mainaritytsi =  1

Muska ajoi faasaania takaa , muttei perkele saanut siltä nykästyä sulkaa niinku olis hyvä ja eihän fasaani ruokapöydässä paha oo.nooh oikeestaan kira olis saanut sen sulan, mut ei vissiin tahtonut niin paljon ku isäntänsä sitä sulkaa. koira taas haluaa koko kallkkunan , muttei osaa sit kaltata sitä asiantuntevasti -emmäkään ihan mestari siinä oo...heh mut kaloja nyt perkaa paremmin. tää on samalla mun ejka oikee deitti juttu mitä oon kirjottanut tänne vauiik täs voi olla muutakin.

ostin mopin ja kaikkee muuta siistii tammertukusta -oon aika halpa ja taloudellinen tai kultuan vähän paits ruokaa syön ku hevonen..nam ja just semmosia mainarityttöjä namanam -partiotausta ei olis paha muttei pakollinen sekään -pääasia et ei oo ihan tupelo
#
ei sen tarvis sen tytsin tietää stemuista ja kullasta mitään kunhan tykkää raittiiista ilmasta ja on kondiksessa. rockmuusikko sana riittänee kertomaan kaiken oleellisimman harhaluulon minusta ihmisenä ja olen muuttunut ja valaistunut matkan varellla

nyt on pakollinen formula tauko -tääkin on hyvä naisen tietää sillä jokkut ei voi formulllan hurinaa telkussa sietää
...niin runous ja sit se telkku päälle, perkele -oon ihan mukava !

mainostauko.. niin ensivakutlman kandee luottaaa jos se on tarpeex intiimi -ei muuten:D liatan tän nyt jo facebookkiin takas ja täs on jo edellä tekstiä ja voi tulla lisää tai sitten ei ja touhuan muuta.

semmonen mainari tytsi olis ihan kiva ja oikeestaan sopii muteskin tähän koko oopperaan erittäin hyvin ja kyllähän näissä suomen mettissä on paljon kultaa ja muita jalokiviä kranaatista spektroliittiin josta se oranssi väri tieteskin on se ...arvokkain...punaisia ei ole vielä löydetty, mut mitä punasempi sen parempi.mmm täs alkaa tuntee ittensä melko neroks.

nämä hullut idet ovat mahdollisesti parempia kuin nuo joita on viilattu.

kiitos tykkäämisestä se peukku vaan taas lävähti ku kirjotin(kirjoitin tän eka facebookiin josta sit feidasin pois ja annan taas takas sinne:) ja on selkee merkki et kaikkein viilatuimmatkaaan ideani eivät ookkaaan parhaita vaan ne tyhmät niin ke partahöylä jolla saa sopivan sängen rimmattua -sen rekistöröinti tuotttaa ...ihmisillä on tana tehdä hätiköityjä johtopäätökisä ihmisistä joista joista ensivaikutelma jonka iinen tekee muutamasa sekunnissa voi osoittautua vääräksi ja nykyään ihmiset on aklkaneet muuttua ja henkistymään julkkikset on huppuviresesssä ja viimesen päälle treenattuja urheilijan kondiksen omaavia kontrolli friiikkejä jokka eivät juuri kämmejä tee, sillä he eivät halua muuta kuin voittaa. sillon sitä voi tukehtua kakkuunsa ja polttaaa kääminsä jos ei osaa ottaaa rennosti ja kaaahata urheiluautollaan 300 km/h röööki huulessa ja antaa itselleen anteeksi ja unohtaa hetkeksi ne lapset joitten päälle on matkan aikana kerennyt ajaan -kukas sitä nyt humalaisia....niin se maiari elikäkäs kullanetsijätyttönen olis mulle parasta. tää ei mahdu taas tähän joten laitankin tän teitille city.fihin ja kopsaan tänne sinne.

voihan maailmassa olla joku semmonen


= oma tahto =  1

ihminen kertoo tarinaa, tekee tarinaa omasta elästään ja on oma arkkitehtinsä. jokkut tekevät jopa rahaa itse ja saavat maailmantalouden kuralle paperin avulla -vanha kultakanta oli kyl hyvä ja uskon/tiedän , et valuutta tulee vaihtumaan ja rahajärjestelmää tullaan ihan piakkoin muuttamaan radikaalisti. Koittakaa hyvät ihmiset olla sekoilematta vaikka vaikealta tuntuu. asiat ovat silti hyvin ja se mitä et varmasti tiedä olevan e, ei ole olemassdakaan -se on vaan illuusiota ja tärkeetä yritystä manipuloida ihmisiä. maailmanrauhaa:D <3 ja kosketelkaa ja rakastakaa toisianne <3

yhdessä meissä on voimaa joka tekee ihmeitä meissä ja universumissa -pelko ja häpeä tällä raamattuvetoisella planeetalla ahdistaa ihmisen luovuutta ja pitää uskoo enempi itseensä ja kuunella mitä itsellä on asiaa. Muutos on oikeastaan kaunista kun sen oikein oivaltaa nähdä. Ei sa antaa negatiiivisten ajatusten kahlita itseään, vaan koittaa ymmärtää , et me ollaaan kaikki omalla tavallaan itseään toteuttavia ja kasvavia maailmoita jokka hehkuvat valoa ja karismaa omilla taajuksillamme ja se tekee meistä uniikkeja. Telkkurit ja tietskarit sun muu tulee ja menee ja ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Annetaan lahja ystävälle ja mennään katsomaan kuinka mummot ja äiteet voivat ja kierrätetään hyvää ja vastustetaan pahaa, mutta ei syylistetä itseämme hengiltä -ihminen on usein hillitön ja naurettava
otus joka ajaa takaa omaa häntäänsä kuin koira ja ylhäältä päin katsottuna meidän tekemisemme ja liikkumisemme eivät näyrtä kovinkaan järkeviltä -mitä sillä sitten tarkoitetaankin.

on asioita joita sanoilla kerrota ja asiat saavat erilaisia muotoja
ja pitää ymmärtää asioittten syvempi olemus -oli kyse sitten puusta tai peloistamme. me ihmiset peilaamme toisiamme ja matkimme ja otamme mallia ja on hyvä miettii mihin laumaan kuuluu ja mikä ei oo hyväksi. ja osata tuntea riemua siitä että on olemassa.

Pinnallisuus on tehty kateellisuutta varten ja se kuuluu maapallon ominaisuuteen jatkuva taistelu hyvän ja pahan välillä¨.

itse josksu provosoin ihmisiä, koska haluan heidän tajuavan joitakin asioita joita he toistuvasti tekevt väärin ja kulkevat ympyrää ja itsekkään en ole täydellinen, vaan ihminen joka elääkseen tarvii muitakin ihmisiä ja mitä se semmonen ilo tai vauraus on jota ei voi jakaa -se on epätodellista vaurautta ja siitä ei kannata olla kateellinen tai vitttuntunut -kaikki asiat joita vastaan tulee on tarkoituksella aseteltu polulllesi.

pankkien kontrolloimaton rahanteko ja sen helppous suututtaa monia ja itsekkin laitoin adressiin nimeni. oon aimemmin kertonut jotain negatiivisesta eliitist ja kuinka se murenee pois maapallolta aiheuttamasta meille harmia ja mielipahaa. Nyt negatiivinen eliitti sit koittaa pelotella terroristeilla ja myrkyillään ja saada meidät sekasortoon ja silti ruotuun kyykytettäväksi. Ei pidä seota rahasta eikä muustakaan vaan pysyä tyynenä, sillä ihmisen oma elämä on se tärkein ja se laatu kuinka hoidamme itseämm.

kavereitten kanssa joittten kanssa voi puhua ja joihin luottaa on hyvä heittää omat hekkoutensa kukin pöytään ja saada ne voimaksi. kolme ihmistä on jo riitttävästi, mut seitsemän vois olla iseaali, mut kolmekkin riittäää. paskanjauhanta on ymmärretävää jos lirkuttelee jotain naista ja haluaa näyttää oikein riikinkukolta ja olla haska -mikään pakko ei oo olla hauska. mut pakonomainen tapa hauskuttaa ihmisä on mukavaa ja liian tärkeet ja ylpeät ihmiset tippuvat korkeammlta ja ovat kuin posliinia ja rysähdys on suurempi.

Monet asiat ovat kinni ajatuksen puhtaudessa ja siinä iitse sun kullakin on varmasti parannettavaa. Energiaansa ei saa tuhlata asioihin jotka eivät toimi ja ovat enenmpi luuloa kuin varmuutta. keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan antaa illuusion täydellisyyydestä. Mut me olemme niitä jotka rakenamme itse omat maailmamme ja pelomme ja vihamme.
vihan kierre tai kostonkierre -tämä on telkkurin meille opettama malli kuinka säilyttää kasvonsa ja uskottavuutensa ja minkä takia ja kelle.

syyllisyys ja itsepetos pitää hoitaa itsensä kanssa ja olla armollinen myös itselleen ja omalle heikkoudelleen ja kääntää se voimaksi.
Yksin ei kannata kaikkea vastuuta eli valtaa knataa sillä se jumalana oleminen on helvetin raskasta.

nauran itselleni kun oon murehtinut päihteitten käyttöäni, et mopo karkaa liian helposti ja onnex mulla on kaverita joilla on samansuuntasita pähkäiltävää ja me jopa osaamme nauraa ja käyttää asian hyödyksi eli heikkoudesta tulee se voima juuri näin.

Media opettaa meitä valehtelemaan niin paljon itselleme , että kiellämme itseltämme kaiken ilon , vapauden, nauttia elämästämme ja säälimme itseämme ja todellakkin ; meillä on hyvä syy nauraa itsellemme.

maailma on hyvä mesta vaikka joku tulis toisin väittämään, sanon ma


=unohtu=  3

oon yhtä (näin ainakin toivon et yks vaan) naista luvannut naimisiin ja kaiKkee ja sitten oon unohtanut TYYSTIN KUUKAUDEKSI PARIKSI. no nyt tämä suSsu on SANUT PÄÄHÄNSÄ TULA MUA KATSOMAAN tampereelle ja mä en oikeen tiedä mitä tekisin; joko olen mies ja otan naisen maatiloineeen tai lähden halppislennoillla seuraavaan kohteeseen karkuun kohti uusia neitOja. paska ku mä osaan olla ääliö ja nyt mun muistikaan enää pysy perässä -naisille joskus tulee vaan luvattua kaikkee ja seissopppa siinä snojesi takana kuin mies. oon jo ihan hottina paniikissa, himossa ja kaikkeee. UPEETA. HYVÄ MINÄ. NAINEN ON KYL IHAN ROTUTAMMA JA ERITTÄIN HYVÄ LIIKEISSÄÄN JA KÄTEVÄ. JOS MUSTA EI OO KUULU MITÄÄN, MUT ON MYYTY JOHONKIN IHMISHUUTOKAUPASSA JA MUL MENEE MUUTESKI UPEASTI.

MAANISILLE IHMISILE EI PITÄS ANTAA KÄYTTÖÖNSÄ TIETOKONEITA NOIN VAIN SILLÄ TÄÄLTÄ SAA TILATTUA ELÄMÄÄ ISOMPIA ASIOITA JA POSTISSA TULEE UNIVERSUMI JA NYT JÄNNÄÄ NIIN PERKELEESTI , PANETTAA, AHDISTAA JA KAIKKEEE Ö-ENHÄN MÄ OO EES TAVANNUT K TÄTÄ MUIJJAAA KUN JONKU SATA KUVAA LUUPANNUT VAAN . oon tyhmä oon tyhmä oon kusessa oon ääliö oon valehtelija oon rakstunut oon ihana oon rakstunut oon hullu oon mielipuoli ooon ääliö. oon vaarassa oon idiootti. kiitos tästäkin päivästä joka voi olla aika siisti tai sitten ihan mitä vaan ja mul voi olla kiire monestakin syystä tai sit mä palkaaan etsivän seuraamaan ja kuvaamaaan vosua -oon aiemminkin väijjynyt jotain miisejä ja mannekineja jokka mua on kiusannut, mut mä oon ihan itte hurmannut tän ja oon täynnä odotusta joko lennnolle jonnekkin kauas tai sit haluaa elämänsä naisen. Mun pitää kavereilta pyytää pientä palvelusta ja konsultointia ettei tuu mokattua sillä ne todella tyrmäävätkin on maailamssa rajallisesti ja tämä kuluu ehdottomasti niihin jokka voivat häiritä hieman taiteilijan rauhaa -mä voisn kyl maaalta sen ja ei tarvis maksaaa rahaa halppilennosta mut emmä sille osaa enää nou snoa ä-se vie mua ku metrin mittaaa mikä tuntuu siltä kuin olis maailmanpyörässä joka on välillä taivaassa ja välilä maan uumenissa grillaamassa mua.

kukaan meistä eim ole viaton, mut mä oon nyt tilanteessa jos ei oo ku voitetttvaa ja nyt skarppaaan ja oon mies tai sitten emme sovi yhteen.
mahdollisuudet ovat rajattomat ja onnex mä oon mies talosssa vaikka pienne ajan haklusin muuttua semmoseksi pikkuhiireksi joka vois luikkia pakoon ku on kinkkisempää -no way. Kyl mun pitää osata elää erilaisten naisten kans ja koittaa lopettaa naisten vikittely -jo kun kirjoitin tuota tiesin että jauhan paskaaa...flirtttaus ja muu kuuluu muhun niin vahvasti kuin kuola suupielissäni

tietysti sitä vois vaihta vakka henkilöllisyyttä, sillä eihän mu kaikaikki tunne -se o mahdotonta, mut jo etelän mafia nauras mun ongelmille. italiaanokku tykkää suomalaisista naisista. emä mitään ihmiskauppaa suunnittele vaikka se kävikin mielesssäni. asian tekee vakavaksi se kun se haluaaa sukua ja kalliit häät ja silon pätäkkää ja sitä ei häiritse muk yhtään et oon taiteilij ja täys pummi ja kusipää -mä oon ansainnut kaken tän hyvän. näin asia on nähtävä ja mun pitää olla iloinen ja lopettaa pikkuhiljaa lentoaikataljen seuranta ja ottaa ilo irti. näin. PÄÄTÖS TEHTY ja se kuuluu; kahtotaan:)


=ÄÄH  2

OOn tänään kattellut ihan väärin telkkua ja laiskotellut tosi huonosti ja väärät kanavat saadakseni täysiä tehoja kaikesta median suomasta viihtestä. ääh mukavuus ja onni on peijjakkaaamoisia duuneja !
koitan silti olla viihdyttämättä itteeeni liian huonoon kuntoon, mulla on paljo hommia kesken -ääh


= interpol and deutche bank =  2

Nyt ei nukuta ja oon velat nukkunut, mut jos joku muistaa et on mulle velkaa jotain, niin kandeis muistaa pian. Mun pikku apurit ei tykkää et kukaaan lahottaa meitin isoa paattia. tän pitää pysyä kurssissa ja sillä selvä ja kaikenmaailman douppisekoilut ja kännäämiset kullu viihdeosastolle ja mä en oo juhlatuulella kun mua ahdistaa ihmiset jokka kelaaavat että mulla menee liian hyvin ja olisin siksi kiltimpi ja armollisempi heitä kohtaan -he voivat huomata olleensa väärässä. pennilleen on maksettava mulle, et voin tuhlata amerikanaunen taaloja ja elää muutenkin kuin elukka jossain tukholmassa tai jögevassa parin naisen kanssa...semmone joku kylpyläloma tekis hyvää ja siks olis hyvä ku sais velkoja.jokkut ihmiset voivat joutua muuttamaaan toiseen paikaaan kuin tampere. tähän on tultu jo aikoja sitten ja oon ootellut et jotain järkevää tapahtuisi, mut vedetään vaan kaikki hihaan vitut siitä kuka maksaa kunhan se on korven jone. mä voisn laittaa tähän sen nimenkin mut anna pitää kasvot ja oon kiva.

Hook Jones
Hook Jones

mua ei kannata vihastuttaa vaikka velka olis viiskymppiä niin se on maksettava jo näin kuukauden jälkeen välittömästi, sillä mä en kyseenalaistenihmisten muuteskaan anna vaikuttaa mun elämään, mut tän nimenomaan hakluun merkata et se tulee hoidettua vaikka summa on pieni se kasvaa nopeesti sisopksi , sillä mä velotan tuntitaksaa ku huora ikään ja toimintamalli ja toimijat tulevat tarvittaessa vaikka venäjältä -paikallisia ei viitti sotkee, sillä kyseinen einari on muillekkin pystyä ja (sen selän takana puhutaan et se olis vasika jne.) mä teeen itse johtopäätäkseni, mut yleensä just toommoset nuiilkit ei maksa velkoja ne muuttuu nykyään pakkoraossa vasikoiksi ja näin jannulla on monta grillaajaa, mut asiat menee järjestyksessä ja hoirtuu ja se tieto rauhoittaaa.mulla on monta ihmistä töissä ja tulee oleen noin parisen sataa enintään kordinaattoreina jne. ja tää on ikävää jos tää velka pitää kordinoida ja siinä unohtuu kaveruus jos sitä olikaaan -kannattais puhua enämpi niitä totuuksia eikä vaan vihjailla et se ja se. mulle ku kertoo nimen joutuu kertoon touisenkin jne. mä kuulustelen vaikka poliiseja
-siitä onkin kokemusta ku yks ukko alko skitsoileen:D

GIN Jennie
GIN Jennie

laitetaan tää lollotissi jane tähän pehmentämään mun sanomaan sille åämmmälle alkavalle kundille ,et sil on vielä kaiki mahkut selvitä tai olla selviämättä -pallon on heitetty sille ja se tikittää laskasti, muttei liian.
Mä haluisin et asiat järjestyis rauhanomaisesti, mut se voi olla mahdotonta - ei paljoo säälitä näissä hommissa kun vittu veivaa oikeeeta työtä jos musa siks lasketaan ja siihen filmiporukka, äänitysporukka ja henkivartijat managerit, asianjajat, promoottorit, tuottajat ne on kinnostunut mikä mua painaaa kun mä en suostu niitten tyhmiin ehdotuksiin levytysopimuksesta ja mä voin vedota että muutenn kyllä, mut se yks ukko sieltä pirkkalanrajaseudulta -se jätti maksamatta ja tietää asioita enempi ku on terveellistä -se mua huolestuttaa.

itse koitan pysyä kaukann sieltä -tänään juuri viimeks meinasin mennä sinne, mut pystyin oleen menemättä. mua kun ei huvita vitsailla vaikka mulla oliskin raha-asiat vitun loistavasti, niin ne ei oo sitä ellei myös se puutuuva summa kuulu mukaan. summakin on naurettava alle satasen, mut se nousee kyllä jo ajan mukaankin pariinsataan, niin se on ehkä helpompi muistaa. mä haluun paljon, mutten ota kaikkee silti -oon opetellut hillitsemään itseäni ja hankkinut itselleni ihmisiä jokka rauhottaa mua etten tempase ketään turpaan -varsinkaan kakaroita ei lyödä, mut niitten pitää tajuta et mä arvostan kohtuuttta yli kaiken ja ä en päde milään isoilla plasmatelkkureilla ja muilla leluilla, mut niitä on kiva ampua hajalle ja se on mun uus harrastus kun ei rahaaa meinaa kuulua -mua ei kiinnosta ees saanko mä fyrkkaa enää, vaan et se telkkuri tuhoutuu ku pidetään pellenä. ja oonjkin narrina, mut meil narreilla on semmonen taksamittari ja korttikäsi joka on täynnä jokereita ja jokkut joutuu tekeen työtä mulle naamirvessä ja siitä mä en tykkää.

kannatas miettiä ja ottaa mister Mmmän yhteyttä ja sanoo koska se pystyy hoitaan kaiken tilile ja satanen on semmonen sopiva -enää ei viiskymppiä riitä ku siihenkin annoin maksu aikaa lisäviikon ja sitä ei hoidettu joten pelkkä asian vetvominen stressaa niin paljon et se maksaa maltaita ja voi muuttua lehmäksi -näin se vaan menee.

mä haluisin sopua, mut ukko on harkitusti jättänyt maksamatta ja siihen on aina joku ween hyvä syy ja sen syyn mä saan tietää ja tiedänkin.
Sua on vitun helppo kiristää ku et hoida asioitas ja mitä pahaa oon sulle tehnyt ja se vitun lampun on oltava siellåä tuun haekeen senkin pois ja sen sytyttimen. se on kallis tikki jos sitä ei ookkaan.

tyhmyyttäs oot hoitanut ittes ihan kuseen et vituttaa sun puolesta
ja voisit tosiaan katsoo sen lampun kondikseeen ku ei noista oletetuista bisneksistä tuu mitään kun oot nahjus ja muuteskin patalaiska. pelkkä kiva ei riitä aina ja mua surettaa sun puolesta kun näen mihin ajaudut.

narkomaanina ei oo kiva olla ku ei oo muuta tekemistä. mä olisn pystynyt hoitaan sulle töitä, mut ei tuu enää sitä apua ku tein tämn rahatestin. sä et saa lepoo enne ku oot hoitanut kaikki sotkus ja tiedät että me velkojat voidaan neuvotella kuin homma skulaa ja mä otan piikkiini tän keskustelun:)

mä en viitti kerskua liikevaihdiollani, mut voisn vaikka heti tilata helikopterin ja mennä mihin mua huivittaaa tai auton. Mulla on valtaaa hieman enämpi ku sulla siltikin ja jos oot kateuttas kaiken vitun paskan kaatanut mun päälle ni oot typerys. Sä hoidat ne velat tai sut muutetaan -eix tää oo selvää textiä. silti mä muistan ku meil oli joskus hauskaa ja tarjoilimme toisilemme kaikkee kivaa, mutta sit sä muutuit ja se on huono juttu...varsinkin kun ei pysty seisoon sanojensa takana -mä pidin sua terävänä ja oo hyvä ihminen sitä sillä sä et tunne ees mua.
Et oo koskaan nähnyt mua ees vihasena -sulta vois mennä paskat housuun. Pennut on pentuja ja kantapäänkautta nää on mentävä ja kovemman kautta. oon ittekkin ottanut turpaani suosilla kun en oo joskus velkoja tilittänyt ja sen jälkeen en ottanut enää velkaa vaan aloin antaa sitä sillä tää pankkihomma on tulevaisuutta ku saa narkeilta hakea autolasteittain tavaraa kun nil ei oo rahaa. tää homma on ulkoistettu roudarereille joita kukaan ei tunne ku niil on huppun päässä.

entisiä tukholman vaikuttajia on palannut suomeen ja ne on mun kamuja ja ne on huolissaaan et jos mullei makseta velkoja heti. emmä oo kehdannut sanoo noin pieniä, mut kun oon tarkka ukko ja sen tietää moni entinen bänsin jäsen ja nykyinenkin ettei mun kans parane leikkiä loputtomiin, multa palaa hihat

tän straton sain jostain veloista kylkiäisinä ja soi hyvin -tää on joku 700 sada skebamut on parempi ku monet originellit -tässsä on hyvä kampi ja sain tän yhdistä vedoista.

en oo silti kenekään käskenyt sua dissata eikä mitään, mut huomenna voi ola toisin jos et perkele tajua omaa etuas ja arvostat elämää ja sen laatua, niin on kivempi kävellä ehjin jaloin tuolla ku luoti jalassa tai muuta -ihmiset on ihan sekopäitä nykyään ja se tarttuu.

get rythm, sanoi joh cash

ei kauheen moni tiedä mitä teeen ku ne jokka tietää on kuollut -tää rockkarin homma vaatii kuntoo. nonni sain tähän pehmeen ja kivan lopun.

oon mä aika kaheli, mut sä oot itse aloittanut tämän sian ja sun puheet ja ei kuulu mitään. mun pitää tulla tarkistaan ookko kunnossa. tuun sinne nopeeesti ku saan kuskii jolla on paku niin roudataan muutakin kräässää sitten vaikka yllihuomenna , sillä tuskin ylihuomenna oot saanut velkaas maksettua. 50 euroa se oli aluksi, mut ku sitä oikeenn pitkittåää , niin mä saan siitä 500 euroa ja tarvittaessa 5000 euroa.

katos kun aikaaa kuluu se aika on kalllista ja korko kasvaa ja nyt selviäisit vielä -mä toivon et hoidat homman, mut tiedän ettet hoida joten voihan paska sun kanssa:D

TOTUUDENTORVI
TOTUUDENTORVI