Blogi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2008.
Edellinen

= naisen tahdon alla =  8

taru soitti, että tuunko tanssiin sen kans jonnekkin uuteen mestaan. onneksi palleriina oli keskittynyt keittiössä ruoanlaittoon eikä saanut mitään kohtausta moisesta puhelusta -oonkohan mä joteskin tossun alla....ihan kuin olis jo naimisissa, mä kaiken lisäksi nautin olostani; saan uunikalaa ja uusia sukkia...niitä oli ilmestynyt omaan sukkavarastooni. tuli jotenkin lämminolo kun mun vuoks nähdään vaivaa.

huomautin tarulle yllätyksekseni, että mä seurustelen ja mun naiseni haluaa tietää että mä oon uskollinen -qvistus ja muu ryhmä katsoivat mua kuin järkensä menettänyttä, mut palleriina tuli ja hypähti syliini -tunsin olevani isäntä ja vatuussa tästä ihmeellisestä kissamaisesta olioista jota palleriinaksi kutsun.

kysymättä mitään hän parsi joitakin vaatteitani ja erotteli likaisemmat vaatteeni sekaisesta komerosta -ihan kuin oikeessa avotakkamaisessa kodissa. tuon tytön haluaisin omakseni kosia sopivan tilanteen koittaessa.

hän kyllä osaa olla raivostuttavan jääräpäinen joissakin asioissa ja pakottaa suorastaan minut käyttäytymään kuin aikuisen tulee -ja mä sentään oon 17-vuotta vanhempi kuin tämä
oon kai mennyttä miestä ja mun tie sydämmeen on käynyt perinteisesti vatsan kautta. uunikalaa ja jälkiruoksi suklaakakkua. muut ovat ymmärtäneet poistua ja hän odottaa minua sängyssä jonne on mentävä menettämään loputkin omasta vapaasta tahdosta koska se vapaa tahto tuntuu tällähetkellä olevan yhtä tyhjän kanssa

¤¤¤ZZZ¤¤¤¤¤¤¤¤ZZZ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ZZZ¤¤¤¤¤¤
http://groups.msn.com/zombiegallery

Z.HOOVER:RAVES.NET STUDIO
Z.HOOVER:RAVES.NET STUDIO

= Warkaita ! =  9

autooni oli murtauduttu lyömällä etuikkuna tohjox -hyvä palleriinan kaahamat lommotkin saan samalla korjattua:)
perkele joku kusipää oli pöllinnyt,
mun lompakosta mun vaivalla hankkimat settelirahat (siis
4 tunnin dyykkamistyön ja keinottelun tulokset
elikkäs 1500 euroa.

Netissäkin psytyi tekemään onneksi rikosilmoituksen.
onneksi olen ymmärtänyt käyttää vaakutusyhtiöitä ja
saan omani sitä kautta takaisin korkojen kera....niin ja autonikkunat ja tuhlattu aikanikin on luvattu maksaa.

asianjajani neuvoi mua ottamaan tämän "katasrofivakuutuksen" ja katsomaan etten mä vakuuta kahdessa yhtiössä samoja juttuja, koska se on rikollista.


= lääkäri määrää =  17

ottaa päähän kun joutuu käyttämään silmätippoja värikalvontuledukseen. mulla on kyynelkanava oikeesta silmästä jotenkin aika tukossa
Ja efedriiniä syön 1-3 päivässä enintään 9 päivän ajan kerrallaan, ettei nenä olisi tukossa (pystyy hengittämään). vituttaa ihan vängällä ku on jostain lääkkeestä riipuvainen. tai oikeammin lääkäreistä.

toissapäivänä hain apteekista uusimani lääkkeet ja egfedriini-pillereitä oli 100 kpl sijaan 30 kpl kuukaudeksi.
huomasin tämän kun pakkasin kamoja lähteäkseni helsinkiin. nyt vielä tähän aikaan nenä on jatkuvasti tukossa ja räkä poskella, on tavallista vaikeempaa hengittää muuten kuin vääräoppisesti silleen että suunakautta -haukkomaan henkeään. maan tiepölyt sun muut vielä lisäävät tukkoisuuutta.

kevään valo taas pitää mut maanisena ja tykkään liikkua paljon, ja paikallaan oleminen on muutenkin sietämättömän tylsää useimmiten. joten mua alkaa huimaan esmes juostessa jos en pysty hegittämään niinkuin pitää.

mun tarvii selvittää kuka tästä on vastuussa efedriinimäärän muutoksesta -asianajanikin oli sitä mieltä, että potilaan lääkeannoksia ei saa muuttaa ilman potilaan kanssa käytyä keskustelua.

suomalaiset tyytyy kaikkeen, eivätkä uskalla moisista "pikku asioista" avata suutaan ainakaan lääkärille, vaan kärsivät mielummin (häpeäkulttuurri) pelkäävät ilmoittaa voivansa huonosti kun saavat väärää lääkettä vaikka ovat vaarassa saada esim. krampin, verensyöksyn, aivorenvuodon jne. tai muun kohtauksen yhtä-äkisestä shokkitilasta koksa ovat tottuneet jokapäivä syömään jotain lääkettä ja se onkin loppunut . esim. krampin tai jonkun epileptisenkohtauksen saanut on melki aina hengenvaarassa tai ainakin voi teloa pahastikkin itsensä kun menee tajuttomaksi.

Mähän oikaisen oman "keissini" heti ihan periaatteesta. tästä tuli päällimäisin juttu. onneksi en oo vakavasti sairas kuten esim. syöpäpotilas tms. tuskin sellaisessa kiputiloissa olisin Suomessa jossa saa rukoilla ja nuolla lääkärin kengät, et saa kipulääkettä -yleensä kipulääkkeitä(opiaatit) pidetään niin huumavima , että annetaan jotain "vastavaa" kuten parasetamoolia jolla varmasti saa kaikki sisuskalut paskaksi jne. , mutta se ei juurikaan kipuja poista, mutta tärkeinmntähän on, että se ei ainakaan aiheuta riippuvuutta ja liaan hyvää oloa:)

suomessa moni potilas on tavallaan tällaisen liioitelluksi muuttuneen lääkesensuurin tuote eli kroonisesti aina kipeempi kuin jos saisi kipuunsa esim, kodeiinia eikä 800 grammaa parasetamoolia päivässä (parasetamooli on tulehduslääke ja sitä moni lääkäri määrää usein käyttettäväksi esim. kodeiinia sisältävän lääkkeen sijaan vaikka potilalla ei olisikaan mitään tulehdusta. parasetamooli on tulehdus- ja kipulääke,
eikä sitä saisi edes käyttää kovin pitkään säännöllisesti, koska sivuvaiktukset ovat suoraasanoen tuhoisampia kuin opiaattipitoisten lääkkeitten.Näin kumminkin tehdään lääkärien toimesta jatkuvasti, koska he pelkäävät taas lääkärienliittoa (vaimikä se oli)ja leimautumista huumeita kirjoittavaksi lääkäreiksi. siksi lääkärit kirjoittavat mielellään jotain miedoimpia joka ei auta pätkääkään potilasta tai vaikkapa lumelääkkeitä (kalkkitabletteja)
koittaen suggeroida potilasta luulemaan että lääke toimisi
-tämä keino on ainakin mulla toiminut, mutta se onkin enmmän uskon asia ks. parapsykologia:)

Olen tarkkaillut monet syövät voittaneita sukulaisiani ja kuunnellut heidän tarinoitaan -muutama kaverikin on kuollut syöpään..niin ja faija ja tiedän mistä puhun.

Lääkärissäkäynti voi joillekkin ihmisille ylivoimaisen vaikeata, sillä heidät on päihdevalistus sun muu propakanda aivopessyt ihan yhtä hyvin kuin valkotakkisten lääkärienkin jokka mielellään määräävät lääkkeitä jotka eivät poista tuskaa, vaan muuttavat sen luonnetta määrämällä "korvaavia" lääkkeitä joitten siuvaikutukset tuovat uusia ongelmia potilaan terveyteen.

potilaan huumaaminen on arveluttavaa, vaikka ihminen olisi saattokodissa.
minusta tämä hyvinvointimme perustuu henkiselle sadismille
-oli se sitten tietoista tai ei. se on väärin. jo lääkärien etiikkakin kieltää sen. mutta silti tämä paskallääkkeitten syöttäminen pitäisi saada kuriin.

luojakiitos, että mä en tarvi kuin happee vaan ja efedriinia aika-ajoin, mut sekin vituttaa koksa lääkärien mielivalta ja pakollinen oikeassa olo takaavat monasti sen, että "hankalat" potilaat tuomitaan narkomaaneiksi, hulluiksi, jne. ja he saavat heidän puolestaan imee peukkuaan.

lääkärit hermostuu usein siitä, jos potilas tietää itse mitähän tarvitsee. vaikka potilas olisi oikeassa on hän silto väärässä, sillä lääkäri on sentään lääkäri ja hän on aina oikeassa. lääkäriä ei saa määrätä tai neuvoo, muuten saat tuntea sen lääkityksessäsi tai sen puutteessa:)

¤¤¤¤¤¤¤¤¤ZZZ¤¤¤ZZZ¤¤¤¤ZZZ¤¤¤¤¤¤¤¤¤

http://groups.msn.com/zombiegallery


= dyykkaus =  11

Mulla on setellirahoja joita
en aio silti käyttää. Treenien jälkeen kävin kirpparilla sekä yhdellä roskalavalla tekemässä löytöjä.
sitten menin yhden exän broidin luo myymään nämä jugend-tavarat -helppoa kuin heinänteko.

Nyt voin taas lainailla rahojani tai vaihtaa jalometalleihin ja kiviin. Bensaa jouduin tosin ostamaan autoon ja se oli nöyryyttävää,
sillä olin luvannnut itselleni etten tuhlaile rahojani tässä kuussa:P

exän broidi himoitsi mun messinkistä pippurimyllyä, mut enhän mä sitä myy -se on oikeastaan aikakoneena toimiva vekotin. sitä kelatessa (veivatessa) tulee kaiken lisäksi onnelinen olo ja se rauhoittaa oikeastaan enmmän kuin mitkään meditaatiot.


= aamuhikoilua =  12

heräsin ja nukuin yli kuus tuntia.
uni tekee ihmeitä ja oon täynnä
kesyttämätöntä energiaa.
12.00 meen punttisalille ja
sieltä legioonateatterille.

illalla täällä kuvaamme mongokoreokgrafian
kolmella kameralla....oon laittanut rakennuksen päädyssä olevan isomman ja korkeeemman huoneen sellaiseksi dicoksi discopalloinen. sain hakittua sinne kuvaushissin -silläö on kkivalleikkiä muutenkin, mut
sillä saa ylä kuvaa katonrajalta -mietin tarviix
siinä olla laittamaini turvavyö -no ainakin siinä on sellainen työturvallisuudesta kukaan ei pääse mulle vittuileen.
ja haavereita sattuu jotbn ylivakuutuksen on kaiken mahdollisin varalta kunnosa.
ja valolaitteita hajoo ainha
niin nekin on jo vakuutettu:)

Mun on tänään tosiaan saatava setellirahoja -eihän
vaakutmaksuja makseta kultaromuilla
tai vaikkapa viiden karaatin turmaliinilla:)

täytyy pitkin hampain myydä halvempi timantti joka on 0,8 karaatia ja siitä saa jo tukun setellirahaa.
kolmenkaraatin timanttia en myis vaikka kidutettais.

onneks ei ollut juurikaan kuumetta
-38 asteta mulla on ihan sama ja ei vaikuta työhön ja me oon suunnitellut aikataulun jossa joka ei oo liian tiukka ja kerkiää väölilä vetään jopa 2tunnin päikkärit.
#####################################
http://groups.msn.com/zombiegallery

zombbari onkin tautinen huara
zombbari onkin tautinen huara

= leima otsassani =  9

oon aika hajamielinen ja hörhöilen
eksyksissä yhtenään ihmiset jokka ei tunne mua, luulee et mä oon aina "vetänyt jotain kamaa" -eix saa olla onnelinen tai intohimoinen jonkun asian suhteen, et siinä unohtaa ittensä. tietty en oo mikään pulmunen, mut useimmiten valehtelen vetäväni koska se on viisasta ja saan tietooni asioita samoin kuin ollessani vammainen tai esim. muuten vaan tyhmä ja idiootti. en silti oo mikään pulmunen ja siksi koen tekeväni väärin jos puolustaudun.

kyllä mä siedän empatiaakin ja kaikkee, koska se kuuluu mun työhöni (mä en edes viitti selittää työtäni koksa sen toimenkuva on, liian laaja ja sitä ei kukaan uskoisi, vaan mua ei otettaisi vakavAsti jne.. siksi sanon olevani MULTIARTISTI TAI MAANINEN TAIKURI...TAI pelkkä ARTISTI

mun pakko kestää mitä vaan -sittenkin kun oon romuna tai haudanssa tai haudan partaalla mulle tullaan naljaileen mitäs oot ollutb sellaine ja sellainen, mitäs oot vetänyt kaikkee, oikeus toteutuu . sait mitä ansaitsit"ja nämä ilkeämieliset pilkkakirveet ovat oikeasa tavallaan, muttei siten...ja jokkut oikeen ihmetteelee kuinka oon vielä elossa. kyllä se tuntuu pahalta kun joku toivoo mulle kaikkee pahaa aina kuolemaan asti, mut mähän en siitä valita juurikaan, mut nyt päätin tehdä poikkeuksen vahvistaakseni sääntöä.- mä en yleeensä selittele oletettua pahuuttani ja kestän myös senkin, koksa mä osaan oLLA ONNELINEN SILTI -SEKÖ JOITAKIN MUSSA OTTAA PÄÄHÄN NIIN PALJON. KYSYN VAAN. mä oon melki aina rakastunut tai rakastumassa sillä mä oon elämän janoinen joka kääntää kaikki paska-asiat kullaksi vaikka kuinka tekis mieli kirota kaikkia loukkauksia, mä hymyile vaan, koksa en haluu antaa negatiivisuuden tarrtuua. sit mun sanotaan olevan kusipää joka ei välitä kuin omasta edustaan.

sit mua pidetään natsina, rasistina,rikollisena jne. ja kirjoitellaan minkälainen sekopää oon , koska oon tavallani ollut joskus kaikkea tätä näytellessäni niitä teatterissa jne. tietty mä en oo mikään pulmunenkaan, mut mähän vaan rehellisesti tilitän kokemuksiani joita tyhmyyksissäni joskus olen kokeillut tosielämässä. mä teen kokeita itselläni aika paljonkin, enkä silti oo niin kriminaali ja vaarallista seuraa kenellekkään
kysyn vaan.

mä voin antaa kaiki käteis rahani jollekkin jolla sattuu oleen ahdinko, koska jokin mussa käskee tekeen niin ja sen
jälkeen kun oon auttanut jotain ihmistä rahallisesti tai muuten ihan teoilla , niin mulle tulee hyväolo. mä en tee sitä siksi, että tykkään saada hyviäoloja. en edes kaipaa
mukavuuksia kovinkaan usein. silti mua kohdellaan kuin
sotarikolista tms. se tekee surulliseksi. mut on kai helppo käsittää väärin, koksa mä en ala puolustelemaan itseäni moisilla jutuilla ja jätän ne omaan arvoonsa, mjut jos joku mun kaveri tms. joutuu niitten vuoksi kärsimään,
se onkin ihan eri juttu. se on jo liikaa.

mä kirjoittelen asioista kuin joku 5-vuotias, koksa 5-weellä on just sikapaljon mielikuvitusta jne. ihmiset ja varsinkin aikuiset ihmiset nauttivat kun saavat pilkata jotain sellaista jonka arvelevat tippuvan korkeelta hajoavan varmemmein kuin posliini. ihmiset tykkää olla sadisteja mutta valehtelevat etteivät tykkää samoin kuin suhtautuminen pedofiileihin jokka eivät sitä edes monasti ole. ninkuin esmes michael jackson on hyvä esimerkki.

emmä mainosta mitä hyvää oon tehnyt ja mainostan suurentelemalla mitä pahaa olen tehnyt. emmä mitään kunniamerkkiä tai kiitosta anasaitse enkä pyydä -sehän olisi naurettavaa, mutta ymmärrystä mäkin tarvin.
kai sitä itseään saa haukkua ja kritisoida, vai onko sekin jotenkin väärin? onko väärin tunnustaa. ja kertoa rehellisesti kaikki yksityiskohdat, vai pitääkö jokin tunnustus muotoilla vähemmän totuudenmuaiseksi, että se olisikin valehtelua.

mä pyöritän taas tätä messinkistä hyrrää (pippurimylly)
tää on oieastaan sellainen tavara joka tarvii antaa juuri oikealle henkilölle lahjaksi.tää tekee ihmeitä tää laite, koksa se on annettu oikein ja hankittu oikein.esimneillä on omaelämänsä jos niitä on arvostetu, sama pätee ihmisiin -minuunkin.

lahjan antaminen pitää tehdä huolella ja oikealla asenteella sekä mielelä, muuten se muuttuu se lahja lahjukseksi ja lahja kerjää vastapalveluksia. emmä semmosia lahjojka arvosta jokka on tannettu tietyin ehdoin ja varauksin. sama pätee siihen , et mua leimaillaaan olematta varma asiasta olenko varmastui sellainen joksi mut milloi miksikin leimataan


= peili =  5

Puuholkki eli slutsi on tärkeä tupakoidessa. tupakanpoltto voi kestää monta tuntiakin -sillä tupakan tulee olla kosteaa ja tuoretta. Ainoa oikea tapa nauttia
tupakan nikotiinista on kääntää sätkä käsin.
¤¤¤BÄLÄKKÄRI¤¤¤
Kauppojen valmistupakat on perseestä ja maustettu
piloille. Mun pää tärisee ja kiristelen hampaitani, vaikka olen mielestäni rentoutunut.Tuntuu hauskalta ja mukavalta kirjoittaa. kirjoittamisen lopettaminen ei tunnu ajankohtaiselta -ei juuri koksaan: SE huolestuttaa
ja vituttaa tavallaan, koksa¤¤SAATANANA ; SAATANAN SAATANAQ ! Sanat eivät riitä kertomaan kuinka vihaan itseäni koksa-sanavirheeni vuoksi.


Heräsin -olen siis nukkunut.
uni on mulle luxusta ja herääminen on ihan plussaa -voi sanoa uuden päivän....###
Ja hammaslääkärikin on tänään....en muista laittaneeni herätystä am kahdeksaksi hamalääkärin vuoksi. hamaslääkäriin kahdelta päivällä-sitten vasta pitää mennä kaupunkiin asioita hoitelemaan..Mun pitää soittaa ja kysyä missä se mun hammaslääkäri on...vai onkohan mulla sama kuin aiemminkin. Én halua muuta kuin ne samat kaksi naista,meillä on aina erittäin mielenkintoisia ja hauskoja juttuja -usein vaan harmittaa kun ei pystyy juuri puhumaan ja saada sanoa asiaaan oma näkemyksensä kun on hammas kairattavana tai tms. Oliko se viimerkrralla kun pora kairasikin ientä hampaan sijaa kun oli pakko sanoa oma kantansa asiaan mikälie

Ei hampaissa mitään särkyä kai oo...ei tunnu, mut ei sitä tiedä...eilen meinas korvaa särkee ja itkettää, kun olin niin väsynyt tullesani kotiin kävellen.....¤¤¤BLÄKKÄRI¤¤¤¤. bussissa aloin matkapahoivoida ja olin oksentaa. OLi ihan pakko hypätä bussista pois ja kävellä lopunmatkaa, koska olen päättänyt etten käytä juuri ollenkaan raha tässä kuussa. Mulla on erilaisa päähänpistoja ja oikeastaan olen niistä ylpeä.
Raivostun itselleni jos lipsun itselleni lupaamista asioista, joten jonkun muun on silti tankattava auto jos ja kun sitä tarvitsen. Joku vois luulla että mä oon fiksu ja ekologisesti ajatteleva gubbe. ¤¤¤¤BÄLÄKKÄRI¤¤¤
valvomisen aiheuttama merenkäynniltä muistuttava huojunta ja katseen kohdistaminen ja häikäisevät valoilmiöt ympärilläni toivat tunteen vuoristoradlla kiitämisestä.
Bussi kuski päästeli estoitta tavallista nopeammin -vai olikoha se bussivaras. olikohan? olin ainoa matkustaja ainakin viimeiset kilometrit.

Ihmiset tykkää olla kipeitä ja keksivät
sairauksia itselleen. AAAAHOODEE -kirjoitteenkohan se noin.
jokkut lähimmäiseni ovat ehdottaneet, että mulla olisi kyseinen tauti -pakkohan mussa on jotain mätää olla. Ilman vakituista tautia ihminen ei oli oikeastin tunteva ihminen, vaan kokematomaton amatööri jonka kannattais olla ihasn hiljaa mielipiteineen. Aahoodee-potilaan lääkettä naututtiani aloin tekemään kaikki keskeneräiset lopppuun -se ei tuntunut mahdottomalta, koska mahdoton ei oo niin mahdotonta. Mikään ei ole mahdotonta, uskon. tehtävät...taas . asia unohtu...puolituntia kirjoittelin tätä, mut kaikki perkeleen sanat poistuivat tästä,
mutta silti outo lämmin mielihyvän tunne nousi kuristava ahdistuksen tilalle ja lommoposkeni pullistuivat alkaen hehkumaan.. hymyilin sisäisesti, silmäni nauroivat lumisokeina....
aloin hihittelemään itsekseni ja hymisemään: "sehän olikin ihan tyhmä juttu" ihan tyhmä...<3"

Sokea raivo kun yhtyy pelkoon, ihhminen näyttää menevän sijoiltaan. Näyttää siltä kuin yrittäisi matkia helikopteria. Näyttää "luonnottomalta" ¤¤¤taas asia poukkoilee¤¤¤
¤¤¤MALTTIA, MALTTIA. EI SAA HERMOSTUA VAIKKA TULEE VÄÄRIÄ KIRJAIMIA. EI TÄMÄ SILTI MIKÄÄN KYRILLINEN NÄPPÄIMISTÖ OLE. ÄLÄ HEITÄ KEYBOARDIA. ÄLÄ VILUILE SITÄ FISKARSSIN KIRVESTÄ -ON AIVANN ILMI SWELVÄÄ ETTÄ HALUAISIN HZAKAT NÄPPÄIMISTÖÄ PIAKKKOIN KIRVEELLÄ MIEKLUMMIBN KUIN SORMIN. YKLSI SORMI RIITTÄ MUUTEN PAITS ISOT TARVII JO APUJA§ensimmäistä.........aahoodee...on mulla
ihan pakko olla. se ilmenee keskttymisen
olevan helppoa jonkun sekunnin, mut sitten kaikki on jo toision ja maailma muuttunut. hermoromahduskin voi unohtua jonkun isomman asian järkyttäessää mieltä.¤¤¤BLÄKKÄRI¤¤¤
Pitäisköhän huolestua.Ajattelen taas palleriinaa ja olen hieman huolestunut-en kovin paljoo´sillä kelailen vaan minkälaisia sammakoita suustani on tullut.¤¤¤AAAHOODEE¤¤¤

Mulla ei oo mitään bläkkäreitä,vaan asiat juuri kirjoittamissani kohdissa haaroittuvat saadeen aikaa uusia sivupolkuja. Itse asiassa pysyminen on kokolailla mahdotonta, koskaiaahan on.koska asiaahan on.Raipe oli telkkarissa...hyvä raipe ja Investesesia turnaus!
Sitä on melkoinen määrä, mutta sitä asiaa ei välttämättä edes osaa oikein kirjoittaa. ITsensä kuristaminen hengiltä olisi helpompaa.
Mun on ihan pakko lopettaa tämä kirjoittelu, sillä haluan opetella näyttelemään riivattua ja kuinka riivaaja käskee näyttelijää kuristamaan itsensä.

Tupakka on sammunut ja sytytän savukeen ja kopautan puuholissa olevat tupakanmuruset.
siististi näppäimistöön -ihan sen taki ku nämä ween nappulat hyppivät silmilleni ja pilkkaavat minua yrittäessäni kovasti kirjoittaa oikeita kirjaimia sanoihin joissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Tupakointi on järkevää ja se ei petä.
Keltainen Colt-sytytin
toimii kuin käkikello. Eioomitään hätää -tosin se mitä pian alan harjoittamaan voisi jonkun muun silmissä näyttää huolestuttavalta:)

#KOHTAUS#

Näyttelijättären pakkeloidessa lommoposkiaan hovimestari tulee ilmoittamaan huolestuneen oloisena, että näyttelijättären suosio on romahtanut kuin lehmän häntä. Näyttelijär jää suuauki-kohtaukseen ja pitkään, että hän säilyttäisi arvokkuutensa eikä romahtaisi järkytyksestä. Hovimestari on hieman hidasälyinen ja ei ymmärrä poistua. Tässä voi mennä tosi pitkään.

¤¤¤¤ZZZ¤¤¤¤ZZZ¤¤¤ZZZ¤¤¤
http://groups.msn.com/zombiegallery

WEETÄ PÄÄHÄN !
WEETÄ PÄÄHÄN !

= sf-toiminnan nousu =  1

SF on tuleva oikeaoppinen pariutumistapa.

palleriina soitti, et meitin pitää tavata kaupungissa. Se haluaa, että se mun tai oikeestaan meitin NaistenPyydystysKirja
aukaisee ja laukaisee suomalaisten patoutuneen seksielämän sun muut sosiaalipsykologiset yms. ongelmat ja vapauttaa suomen kansan häpeäkultturistamme ja meitä suomalaisa ei sen jälkeen pidättele mikkään ryssät, Eut, eikä natot tahi kokaiinia niiskuttavat anorektiset amerikan aunet.

Meitä läpi hiostirian vaiononnut herranpelko muuttuu oikeudenmukkaisuuden raivoon ja moraalisen rappionkulttuurien järjestelmälliseen tuhoamiseen. viimein ja meissä asuva viikinki ja metsäläis kansa nouseen sorron ikeestä ja maksaa viimein ne todelliset ja oikeat sotakorvaukset ja saattavat muut meidät alistaneet
ja itsetuntomme tuhonneet kansat oikeitetusti kärsijän asemaan. Meistä tulee viimein itsenäinen
Suursuomi joka ulottuu siperiasta aina Kanadaan jne. Kirves otetaan lähitaisteluaseeksi ja tapparat. Samanaikainen uusmoralismi ja henkistyminen alkaa suomesta ja jatkuu ja kasvaa SuurSuomen nimeä kantavana voimana seuraavat vuosisadat.

Suomesta tulee KirkollisValtio ilman ainuttakaan uskonnolista opusta ja muut seuraavat kuin koira häntäkoipien välissä esimerkkiä meistä ottaen tai joutuvat muuten Perkeelllisten voimien sanattomaan häpeään
joissa kaikki pakanalliset kokevat piinaavan huomiotta jätämisen henkisen tuskan jota kukaan ei huomaa, ei kuule,
sillä heidät olemassaolonsa kielletään ja määrätään hysteeristen akkojen harhoiksi
joita näkevät vain vajaamieliset ja kieroonkasvaneet sekasikiöt.

Suomineito muuttuu tiineeksi tammaksi
jonka kunniaksi lauletaan kansallisia pornolauluja ja nainen kuvataan mieluiten
takaapäin kun hän on pyykkääämässä tammankokoinen perse heiluen ja liikkuen takaapäin tulevan pussihousuisen suomalaisen jäärän ottaessa pyykkäävä tamma takaapäin pyykkäysrytmin mukaaansa tempaamana tiineeksi astuttavaksi
-tämä tamman samanaikainen pyykäys ja tiineeksiastuminen symbolisoivat suomalaisten käytännöllisyyttä ja toimeliasuutta ja muut parittelumuodot tuntuvat suomalaiskansallisen tavan jälkeen typeriltä ja turhilta.

Ja tämä on vasta alkufanffaari pyhälle ristiretkellemme kohti todellisten valtaa ja maailman herruutta. Suomalaisuus tajutaan ainoana oikeamielisenä kultturina saavuttaa Jumaluuden korkeimmat asteet aikaisempien harhaoppien sijaan.

=====================================
ZOMBIE G A L L E R Y
http://groups.msn.com/zombiegallery


= anna itselesi anteeksi, sillä et ole totta =  4

Ajattelin olla tyhma ja vetää amfetamiinia -ihan sen takia sen väitetään olevan epäterveelistä ja laitonta (olen aivan erimieltä ja minä päätän), koska
tämä häpeä kulttuuri ja ihmisten epävarmuudella
rahastaminen on liian helpopoa katseltavaa. ihmisten tyhmyydellä ei näytä olevan rajaa. olen onnellinen ja mietin mitä unta nukkuva kaverini näkee.

heebon kans ajateltiin kävellä ihan huvikseen kapungista 17 kilometriä
amazoniaan, että kerkiäsimme huomaaman kaikkien luulevien rahanarvoinen tavara jonka voi ottaa pois niiltä käveleviltä variksenpelättimiltä -jokkut luulee, et ne on muka samanlaisia eläviä kuin me.

He väittävät myös ,että kuukivisormuksen kivi haetaan kuusta semmoiselöa lieriömäisellä avaruusaluksella -me kuljemme ajatuksen voimalla ja olemme maanisia taikureita
-voitte kutsua meitä myös rosvoiksi -sellaisiksi jokka
ovat "sattumalta" rikastuneet...eivätkä "hyvällä onnellaan" jää koksaa kiinni´.'

meitä sanotaan narkomaaneiski, pakkomielteisiksi, toivottomiksi....mutta miksi kukaan ei pysty pysäyttämään meitä, vaika me tekisime mitä haluamme ja kaikki varmasti näkevät meidän tekevän säädytömiä liikeitä ja tekoja yhtenään....se näyttää taiteelta, mutta tulkintatapa kuulemma rataisee vaihtelevasti.

ihmiset eivät uskosilmiään meidän röyhkeytemme nähtyään.

en häpeä tunnustaa olevani valehtelija, mitään häpeämätön
ja itsekeskeinen tyranni -tämä on ainutlaatuista...jonkun mielestä tämä ei ole yhtään mukavaa taikka kivaa -he ottavat asiat liian negatiivisesti ja sairastuvat meitä inhotessaan -säälinkö he sairastuvat...vai häpeään???kuolevatkin siihen oma vaakuutus ostettuna -he ovat fiksuja!

http://groups.msn.com/zombiegallery

waiting for my god
waiting for my god

Edellinen