Elämää

Mä oon ylivirees perintesee tapaa: illal virkkustaki sirkkusempi, aamul herel pikkästi enne kellollauluu ja siin välis viis tuntii unta. Se vaa et se viis tuntii mulle mitää riitä, nuksutus tulee heti ku pääsee pyroosee ja iskee peräsä tyätyalii… Sellane vittumane piäni pikkane päänsärky norkoilees vasemma silmä sisänurka päält päälaelle asti. Tää alko täl kertaa joskus viime viikolla ja ku viikollopu unet oli kans aika alamittaset ni ses la vai. Alota aamusi reippaasti ipuilla!

Mikä tää ressi sit on? Iha tavallist kaikkee. Emo joululahjast eijo ajatustakaa. Töis tuntuu et taas kaikki kasaantuu viimiseks viikoks enne jouluu. Koipi on edelleeki paskana kaike hoitamise ja piikittämise jälkee ja mä alan ymmärtää Kaisa Leka amputaatioajatuksii. En päässy eroo talohallitukse puheejjohtajuudest ja kaikki helveti rempat tunkis päälle enkä mä tiättykää mitää niist ymmärrä. Vittu.

Mun vannabii-elämäs mä oisin ees muuttanu jonnei pois ja yhtee urokse kans. Mun vannabii-elämäs mä kainalottasin mussupupu kans koko helveti joulu enkä ottas ressii mistää. Mun vannabii elämäs ei kolottas mistää kohtaa eikä vallankaa tost rintalasta kohdast.

Millai se kävi et elämäst tuli silkkaa paskasinta arkee ilma mitää juhlaa? Mä en ees kysy mis on seikkalu jännitys & romantiikka ku mä tiän et ne on satuu. Mut jossai välis mä luulin et elämäs ois voinu olla jotai… no siis jotai kivaaki. Kaipa seki oli satuu, tai ehkä sen kans on niiku kaike muuki kans et kellä on paljo sille annetaa lisää ja silt ku eijo ni otetaa lopukki. Ehkä on nii et onne määrä maailmas on vakio ja jos mul menee helveti huanosti ni jossai joku saa olla oikeesti tosi onnelline. Tai ehkä on nii, et maailmas tarvitaa paskasta arkee elävii tyyppei et ne mil menee paremmi näkis ja ymmärtäs olla kiitollisii siit mite onnellisii ne saa olla. (Vaiks ei ne oo, iha sama. Vittu.)

Kirjoitettaessa soi Leevi and the Leavings: Oikein surullista joulua