Blogi

Kuulemma mä oon liika elävä et jäisin sängympohjaa loikuu masennukses. Et maks kolmes viikos oisin taas jalkeil ja menos. Voi se olla. Pitää kummiski ottaa huamioo et nyt mä viä käyn iha vaa vihavvoimalla, mut jahka mun kiukku palaa pois ja jää vaa välimpitämättömyys – nii, kuka tiätää?

Proust tiämmä jäi sänkyy ja kirjotti ne kirjasa. Sil oli palvova lähene mikä hoiti sille askareet mut mun pitäs käy ite edes lähikaupas. (Toisaalta, onks mitää masentavampaa ku lähikauppa? En tiä mut epälen.) Ja toisaalta mulla eijois varaa jää vaa sänkyy vaiks eläsinki pelkäl raanavedellä. Vaiks se ois vaa se kolme viikkoo ni sejjälkee mul ei olis töitä tai ainaski mun tyäilmapiiri ois sejjälkee jäine ja kuallu et sama ku lopettasin. Mun pomo uskoo siihe etteijo olemassa mitää masennusta vaa pitää vaa ottaa itteesä niskasta kii ja tehä ja toimii. Mä epälen et se ei kauheesti kans tiä masennuksesta, mut se taas on sen onni.

Radios oli tutkija kertomas et ku kuuskymppiste suuri ikäluakka jää pikkuhiljaa eläkkeelle ni ne jättää valtasa ja asemasa kolmekymppisille ja siin sit vertailtii näit sukupolvii ja onks niis eroo oikeesti vai onks se vaa näennästä ja mikkä ne erot sit vois olla. Iha lopuks sit se toimittaja totes et nii, onha täs väkii täs kolme- ja kuuskymppiste välissäki et entäs nää nelikymppiset vaiks? Ni se tutkija kerto ilosesti et joo, 35–45-vuatiset on se kadotettu sukupolvi X. Ne on ihanii tyyppejä, ne on kasvatettu viä kilteiks, ne on perhekeskisii ku niie vanhemmat ei ollu ja ne haluu korvaa sen pennuillee (ja siis saa itellee vihdonki oma perhee), ja sitä pais lama kouli ne tekee kaikkee paskaduunii halvalla ja ne oikeesti pitää kansantaloutta pystyssä kysymättä ja kyseenalastamatta mitää. Et ei niist kyl oo mitää vastavoimaa kolmekymppisille, mikkä on kasvatettu itsetiatosiks, itseluattavasiks ja itsekkäiks. Kolmekymppiset vaatii ja on ahneita ja perii maan ku nelikymppiset niijaa kiltisti ja ottaa mitä jää.

Ni mä totesin et näi se kai onki enkä mäkää vois olla pois kolmee viikkoo mun omast paskaduunista ku en tiä saisinks mistää enää toista suajatyäpaikkaa ikinä ja se on otettava mitä saa. Luuseri mikä luuseri. Toisaalta, mitä välii mulle enää. Mul on vaa tää kivikkoine alamäki hautaa päi.

Koitin tehdä jonkullasta analyysii entisist suhteista ja niitte yrityksist et josko vois jotai oppii viä vanhana koirana, ja sit tulin miättineeks uroksii mihi oon ollu kaikkei enite retkussa ja huamasin et on yks yhdistävä piirre, tai pualtoista. Mä oon aina tykänny vitu yliviksuista uroksista. Sevverra ku mä tiän näitte ihastuste myähempii vaiheita ni kaks niist on professoreina täl hetkellä, yks tohtoroitu ainaki kolmelt eri alalta, yks on dosentti ja yks on vittu jotai sellast ku erikostutkija (muttei R. Mursu). Enkä mä näemmä oo ollu sillai kranttu et alat vaihtelee humanistiselt pualelta luanno- ja kauppatiätesii ja viä oikikseeki.

Nii. Mä oon aina tykänny et on kiva ku urokse kans voi jutskaa muust(ki) ku jonku maajoukkuee menestyksest jossai urheilukissarristiäsis ja autommoottorist. (Autot on sinäsä must iha kiinnostavii, mut ei ainoona aiheena. Urheilu on mulle parhammallaatune turnoff.) Kai se tiätyllane älylline uteliasuus on sit vaa kiihottavaa musta. Ja kiinnostava uros on aina ohittanu mun listalla hyvännäköse. Homma on siis jo eeltä päi tuamittu sikäli et mun kahesta aivosolusta eijo kauheesti vastusta noille. Ja niiku todettu, mä enno edes saluki.

Kämppis sano muino opiskeluaikona et mul on helveti elitistine maku uroste suhtees, mut kyl mä oikeesti yritin seukkaa yhe sälli kans mikä oli niukasti päässy persuskoulu läpi ja nakattu amiksest ulos… Se vaa et meil ei joteki oikei natsannu toi arvomaailma. Pari kk sitä kesti. Okei, mun jäi koulu kans keske ja mun vanhemmat on selvinny vähäsel ammattikoulutuksel et ehkä ne on noi vastakohdat ku vetää mua?

Nii ja se toine juttu ku mua on vetäny aina on se ku uros osaa kiältä. Ku se osaa puhuu ja kirjottaa nii et se tekee muadollisesti pätevii lauseit mis on joku järjelline sisältö ni mä oon iha VAU ja *kual kual kual* ja sillai mä sit hyvi romahdanki kaikellasii netti-idiootteihi mikkä räplää näppistä ok. Ei mulle tarvi olla mikää mikawaltari, ei tarvi osaa takalogii ja japanii enkä mä paa lukihäröö tai typojakaa pahakseni ku se sanankäyttö vaa on joteki luantevaa ja sujuvaa. Mut kiältämättä, ku nyt tuli esii… uros ku osais sekä suamee että takalogii… [del]

Ens viiko jälkee ehkä helpottais töissä. Mä ehkä saattasin voi jää lomalleki viikoks tai jopa kaheks. Nyt sit ku mä välillä jo nukunki. Mut miks ja mitä mä tekisin? Hakkaisin päätä seinii kotona? Lentäsin äkkilähdöllä jonnei-minne-vaa? (Millähä rahalla?) Kirjottasin suure avainromaani 21. vuasisada elämäperäsest ahdistuksesta? Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

Mä oon tänää ollu tarkotuksellisesti vittumaine ja ilkee. Se on mulle aika viarasta ku mä oon miälestäni pikemmiki aika kiltti ja nössö ja mä ajattelen et mä oon lojaali mun ystäville nii kaua ku mä vaa voin. Mä en myäskää usko mihikää kostamise autuutee ja silloki ku mä oon miättiny kostoo ni mä jään ihmetyksee et kelle mun pitäs kostaa ja et mitä mä saisin siit itelleni muuta ku helveti paha miäle vaiks mä mite ajattelisin.

Tänää mä olin silti ilkee eksälle. Ja joteki must tuntuu ettei se uros saanu edes sitä pahaa mieltä mun vittuilusta, vaiks ehkä sitä harmitti hetkevverra kyl. Mulle se oli oikeesti pakkorako iha itteni takii ja mun oli pakko polttaa sillat takaa, koska nii kaua ku on olemassa ees piäni pikkaneki teoreettine mahdollisuus etsii vanhaa polkuusa ni nii kaua mä kans kattelen olkapää taakse et josko. Nyt eijo enää mitää. Nyt on oltu ilkeenä ja poltettu sillat ja paluuta eijo. Nyt eijo ku se ainoo tiä mikä on eteepäi ja ylämäkee ja päi marraskuu vaakaräpiskää eikä oo mitää mitä oottas. Eilistä ei vaa saa takas ja tää syksyki on jo menetetty oikeesti.

Ehkä se on mun kohtalo et mä sain olla sille kaikkei rakkaalleki vaa PN2. Ehkä se on niiki et jokkut meistä on täällä vaa ikääku peileinä et muilla ois mahdollisuus huamaa mite hyvi niil on ja mite paljo ne on saanu ja et ne on terveitä ja onnellisii verrattuna johoki toisii – ja ymmärtäis olla kiitollisii siitä. Ja varmaa viä joskus tulee sellaneki päivä ku mäki osaan olla oikeesti kiitolline kaikest kauniista mitä mä oon saanu mut se päivä eijo tänää. Tänää mä tiän vaa et mulla eijo enää ikinä ketää ku mä halaisin, ei ketää kene kans menis nuksuu, ei ketää kene kanssa jakas arkesa eikä ketää kene kanssa vois yhessä kuvitella tulevasuutta. Nii et

Hey little boy is your mama home?
Did she go away and leave you all alone?
I got a bad desire.
I'm on fire.

And tell me now baby is she good to you?
Can she do to you the things that I do?
I can take you higher.
I'm on fire.

(Sorppa Bruce, oli iha pakko.)

Lauantaina ku sato ni mun ja ystävättäre shoppauskiarros typisty sellaseks ettei tarvinnu paljo kuanoo ulos lykkää: Kamppi, Forum, Sokos, Stocka. Siin kohtaa se sade oliki jo kaikki… Vaatteita mäki oisin tarvinnu mut ystävätär sai parit housut ja se sestä. Se mikä oli mulle sen päivä löytö oli se Heureka-kauppa Kampis vintillä – empä sit ollu sinnekää enne eksyny. Kaikkee ihkuu vemputinta, vitkutinta ja hilaliipotinta! Huuuuu! Mä halusin violeti tiimalasi tyäpöydälle, ystävätär otti jonku metallihäkkyrä stressileluks. Jos mä oisin tarvinnu vaiks kummituspojalle jonku lähjukse akuutisti ni siältä. Nyppähä tiän senki.

Kävin viämäs kukkasii tädille ku sil on merkkipäivä täs kohtii. Mä enno kauhee sukurakas mut tätii on kivaa tapaa, se on niiku poikkeema mun suvussa. Seki on kyl vanhapiika ja niit on suvussa ollu paljo et enno ainoo – ehkä me ei vaa olla kans jalostusainesta tai mikä siin sit onki. Itsellisii akkoja mikkä ei jätä isoo jälkee ittestää.

Enikeis, täti on asunu pianaikaa nelkyt vuatta samaa yksiöö (29 neliöö) ja sil on nii hämmästyttävä vähä kamaa et sitä on vaikee nykypäivänä hahmottaa. Sillo ku se ostaa hyllyysä vaiks uude kirja se lykkää jonku niist entisist eteepäi. Mä tunnen ne pikkuesineet ja kukkamaljakot vuasie takaa, mitää uutta eijo eikä uudes paikassa – paitsi taulutelkkari oli pitäny hankkii ku vanhasta oli nyt aika jättäny dikiintymises (ja mun sisko oli näemmä lähettäny uudemma kuva pennuistaa). Tää on musta iha uskomato suarite ja viä ku toine on eläny läpi pula-ajat ja sodat… joo mä ihalen. Mut mun kämppähä onki kaaos. Mä en osaa heittää pois nii ku pitäs. Se periytyy varmaa kyl mun emompualelta.

Kuulin taas hekumallisii juttuja siit suvu vanhast sisäsiittosuudesta ja vallanki isoisä pualese suvu osa heikkopäisyydest ja mua nauratti kauheesti ku mä tajusin et tää varmaa kans selittää miks mä oon näi oudo ja oikeesti noi perheportretis mä en ehkä oliskaa eritysesti kummallisempi… tasasesti pimeetä jengii. Ja jos mä ajattelen vaiks mun happamii vanhapiikaisotätejä mitä mä penikkana vähä pelkäsinki – joo mä alan jo tunnistaa ne piirteet itessäni ja kai ne vaa korostuu viä ku ikää tulee. Oon ruvennu kärttysäks akaks. :P

"Syksy synkkenee ja kelit kylmenee. Rakkauden highway on aina kuuma. Jätä heti oma deitti-ilmoitus ja varmista kainalo, johon käpertyä talven tullen."

Kiitti vitusti ku muistutit, City!!!

Luin vaihteeks tota Kallasta ku sattu kätee. Vittu seki akka kirjotti tosi helveti kummaa kiältä. Mut jäin miättii tot rakkautta ja sutta ja eka meinasin et voisimmäki täs ku eijo muutakaa ni sudelle rupee morsiameks jos sattus kohille, vaiks yleesä se on kai nii et koira kelpaa sudelle hätäsulhaseks mut ei juurkaa morsmaikuks ku siin kohtaa tulee pikemmiki syädyks. Ja sit mä ajattelin et just niihä siin sit käviki – uros oli muuta ku ois ajatellu vaiks koiraks meinasin ja aika syäty mun olo on sit ollukki. Joo. Kirjallisuus avartaa omii silmii.

Ja sit mä jäin miättii miks mä en vaa voi muistaa sitä loruu tai mikä satu se sit oli ku mummi kerto joskus penikkana muino mikä alko et menimmie metsää – paasol liesu; tuli karhu vastaa – priisol metvet. Et mitä sen karhu kans tapahtu, kiivettiiks sit puuhu vai ammuttiiks se karhu vai saattoko sen kans heilastella – tuskivvaa. Ja joskus ne on ne piänet ja iha merkityksettömät asiat ku vituttaa iha helvetisti.

Lähin kylille illalla ku oli pakko saada pari käyttöpuseroo. Ostin pitkähihase teepaida mikä on meleerattu harmaa ja tummanharmaa poolo. Harmaa onki aina ollu mun väri, vittu joo. Siis NOT. Viimeks mullon ollu mitää harmaata helvetti sillo muino ku isä teki sitä kualemist, sil oli syäpä ja sitä oli karsee kattella ku se kitu. Sejjälkee mä oon käyttäny Värejä mut ilmesesti mun sialummaisema on nyt taas sellane et ootetaa vaa kualemaa ni mä siis oikeesti halusin ja makson niist harmaist kappaleist. Jos joku ois sanonu keväällä ni en ois uskonu vittu.

Sit ku mä olin onnistunu saamaa ne puserot ni meninki kapakkaa juamaa iltakupit, heitin kevythuulta sen seisojapaarimiko kans ja pidin silmäpelii yhe seefferi kans mikä sääli kyl kävi vaa pikasella, ja sit toise lasi kohdal olin jo sosiaaline yhe vanha puldokinki kans mikä halus avautuu häistää vuadelta -76. Siis oikeesti.

Kotimatkal yks pyärälevä vipukkanarttu halus melki väkisi ajaa mun yli – vittu mul ois paljoki sanottavaa pyärälijöist mut olkoo tänää – ja sit yks nuari ja ylienerkine korgi halus suudella mua ja mikäs siin. Kaikkee on. Ku mä tulin kotii mä totesin et ei ku tutu-aa-aa ja se uni siis jopa tuliki. Helveti hianoo nuksuu!

Ulkomaaelävä viaras lykkäs mun pomolle potu viinaa tos ja ku se lähti ni pomo seiso viäki mun pyroos ja manas et helvettiikö tälläki taas tehää ja mä sanon et jos se on onkelma ni mä voin kyl tuhoo ton. Se katto mua hiukka hämmästyneenä ku kaikki tiätää et mä oon (ollu) huano juamaa ja kysy et voiks ja mä sanon et joo ja se lykkäs sen potu mulle. Kolme varttii 40-prosenttista unilääkettä, en pannu pahakseni ku on sitä menny viime aikona ja ilmesesti menee vastaki. Vähäks mun pomo on kyl jees.