Blogi

1. Tyytyväne asiakas. Mun pyroos kävi tänää asiakas ku halus lykätä mulle pullo kuplaviinii. Mä koitin estellä ja sanon et tollane on virkamiähe lahjontaa eikä olleskaa sopivaa ja muutekaa mä enno tehny mitää yli normaalie töitte mist mä saan ns. palkkaa. Se asiakas oli nii tyytyväne yhest saamastaa paperist ja semmiälestä se oli iha vaa mun ansioo ni mun oli sit lopuks pakko ottaa se pullo ja kiittää. Mitä mä siis olin tehny: annon sille yhe lomakkee minkä se täytti iha itte, mä katton läpi sen laittamat tiadot, hankin pomolta allekirjotukse ja lykkäsin sen paperi takas asiakkaalle. Oli isoki vaiva.

2. Terveys. Kävin tyäterveydes volisees näytiks lääkärille. Sain tulehduskipulääkettä mun mätänevii aivohi, hain apteekist ja nappasin ekat pilsut. Ens viiko lopul pitää olla henkis ja ilmottautuu et mikä oli vaikutelma.

3. Ostos ja elämys. Kävin kaupas sovittaas niit masaikenkii ja ne meni jalkaa nii mukavasti et harvasti on sillai kivalle tuntunu uus kenkä. Otinki ne mukaa sit. Kerta ei satanu ni kävin sisäänajamas – tein varmampäälle tavallist lyhyemmä lenki ku aattelin et tulee kuiteski kipeit jalkalihaksii. Se oli hauskaa! Kaupa sälli sano et ota alkuu lyhyttä askelta ja kunnolla kantapäälle, mut totuus on et ku liikkeesee pääsee ni se askel tulee kyl aika pitkä ja vauhti on aika huikee, oikeesti kaikkei hankalinta oliki pysähtyy kadurreunas liikennevalohi. Ylämäes sai veivaa hyvi mut sit alamäkee tuli taas iha heittämällä. Kroppa nous pystympää ja askel rullas ja tää on kai se mist tulee se masai-nimi. Ja iha viimeks tuli se kaikkei hupane elämys: ku eteses otti kengät jalast ni melki ei meinannu uskoo et onks oikeesti pakko kulkee tällai oudo epänormaalisti… Huame on kipeit kohtii kropas. :P

4. Päivämmotto. Don't let a kiss fool you / Never marry for love

Piikle on nyt tosi väsyny, se ei enää jaksa. Se ei enää pärjää. Siinä se. Mä myännän: mä en jaksa, mä en enää pärjää.

Ei nii et se ketää kiinnostas. Mä oon eksyny johoki rinnakkastodellisuutee missä koko maailma toimii nii et mä en tajuu. Kaikki on nii kummaa. Kaikki on viarasta. Kaikki on viaraita. Ja must tuntuu et mä en enää jaksa edes välittää.

Kaikkee mitä sä sanot käytetää sua vastaa – ja pikemmi ku luulitkaa, ja joku keltä sä et olis odottanu. Ku oppis olee luattamatta hetkevvertaa.

Mä haluisin tiätää mite se nii kävi, et kaikki on aina nimenomaa mun vika ja pelkästää mun vika. Ok, mä oon kai sit pilannu kaike. Ok, mä oon kai tyhmä enkä osaa mitää. Ok, mä oon tarpeeto eikä must oo kellee mitää hyätyy. Ok, mä oon ruma enkä kelpaa kellee. Okei, edes se ku oli parasta mussa, mun rakkaus, edes se ei kelvannu. OKEI!

Mä hyväksyn tän kaike. Mä en enää jaksa ees välittää. Se. On. Loppu. Nyt. Ei jaksa. Ja miks pitäs jaksaa, mut sentää tapettii jo elokuus, nää on enää lahoomise kouristuksii. Mä en nouse enää sängyst pilaa kenekää päivää/maisemaa/miälialaa. Mä en tee enää mitää. Jos tulee ilmestys tai ihme mikä viisaa mut takasi mun omaa todellisuutee ni sit. Ehkä. Yritän. Jaksaa.

Ehkä jos mä jaksan joskus meditoi muutama vuade ni sit mä pystyn ymmärtää mite mä tein tän. Mite mä ansatsin tän. Miks tää kuuluu mulle ja on oikei mulle. Miks mulle ei tarvi olla reilu. Et onks se mulla keeneissä vai piorytmissä vai horoskoopissa vai niiku ennalta määrätty kohtaloo: tolle ei kuulu mitää hyvää elämää, toi ei tarvi ketää eikä mitää, toi ei ansatse muuta ku paskaa päällee joka asennos.

– Huano ilta vai? Mitä solit tekees?
– Pakkasin pois noi urokselt saadut lahjat ku en kestäny enää kattoo.
– Ok, mä arvasin et sä tuut toho viä. Ne on tos laatikos kaikki vai?
– Joo. Pitää vähä fyllaa ni mä lähetän ne sille sit takas.
– Ha? Lähetät takas jotai seurustelu- ja kihlausaikasii lahjoi vai?
– Joo.
– No ekkä helvetissä! Onks toi jotai niiku Mennyttä maailmaa vai Ylpeyttä ja ennakkoluuloo? Mitä vuasisataa sä oikee elät? 20-lukuu?
– Mitä välii, mä en kestä niit kattoo kuiteskaa.
– Ja vitut lähetät niit sille, onks sekää muka sulle palauttanu saamiaa lahjoja, onko muka?
– No eijo, mut mun lahjat oli mitättömämpii kummiski.
– Vitut lähetät takas, viä noi kirjat antikkaa ja devaritki saat myytyy jos et kerta haluu pitää. Noi muut kamat vois mennä vaiks tyäkoirie eläkeläslepokodi kirpparilla, noi neppisautokki ehkä jos sattuu otolline ostaja… Sormus on kyl romumetallii… mut kengäkki vois mennä kirpparilla… Ton suklaapupu voisit kyl heittää pois, se on kuiteski seissy sulla pari vuatta tos hyllys vai mitä?
– Joo no… ei kai sitä maksa säästellä kyl.
– Toi koirataulu ku on ollu sul eteses on kyl nätti, myy se mulle enne ku viät kirpparille.
– Siilihämi, joo. Se oli eka joululahja silt. Haluuks?
– Se on nätti.
– Joo. Nyttemmä kestä kattoo sitäkää. Mä oon rakastanu sitäki yhtälai ku sitä urosta.
– Tai siis pikemmiki nii ku sitä miks sä luulit sitä urosta.
– No joo. Paanks mä sit huutonettii ilmo et myyn viinimpunaset nupukkikengät, Paco Gil, koko 38½, käytetty vaa sängys, korko kaheksa senttii, etuosas ulkosyrjäs satiinirusetti?
– Tai myy vaiks plokissas. Ota valokuva, hyvännäköset kengät kummiski.
– Joo.

She lives alone with no one
Who can see she's unhappy.
She knows what she lost,
Still she is waiting for more.

If you would let me love you,
I wouldn't be the same.
Please can we try,
Please can we try again?

Kattelin kaupas joku ilta sellasii kaaripohjasii masai-kenkii, käpälöin niitä ja kualasinki vähä. Mä saaton iha tuntee koivissa sen venytykse takana… uuuuhhh. Hinta vaa oli niiku niukasti ohi ja yli mun tänhetkise ulkokenkäpudjeti – ja suaraa sanottuna siihe hintaa kyl haluis jo jokkut koreteksit. No, ehkä ne on sevväärtit, mistä mä tiän. Mut sen mä tiän et nyt ku tää asia on hautunu pari yätä mun päässä ni mun tekee miäli niitä – ja miälitekoihi taas tunnetusti eijo mitää jakoo järjellä. Mut kai se menee taas ohi tääki.

Mä en viäkää oo saanu selväks mist tänki salasana saa muka vaihdettuu.

Nykysemmi menee enempi ryyppii sammumisee ku alkusyksyst. Elimistö sopeutuu.

Sisko luki keksipaketi kyljest nettiosotetta ja mä kysyn et mitä siä sit pitäs olla, siin osottees. Sisko sano et kai siä on piparinkuvii. Lanko yski keksimmurut ja kaffit pöytäliinalle. Emo oli otettu.

Baron Knyphausen Riesling feinherb 2004, Rheingau
Kiitämme: repäsynauhaa kapselis.
Moitimme: muavikorkkia mihi ruuvi jää jumii.

Filippiineil se yks saari on nimeltää Sulavesi. Aina mua ihmetyttää et voiks niil leveyksil muka muual sit olla rannat jääs.

Mul rullaa edellee päässä se kappale mis oli et
Mä oon verta mä oon lihaa
Beibi mä oon haavaa
enkä mä viäkää tiä mist se on tai kekä tota esitti enkä mä viäkää muista siit enempää.

(Parempi pala ja tän mä tiänki jopa:
And if a double-decker bus
crashes into us
to die by your side
is such a heavenly way to die
and if a ten ton truck
kills the both of us
to die by your side
well the pleasure, the privilege is mine)

Kävin kannattaas kotimasta elokuvatuatantoo ja kattoos sen kuva mis musta jää viättää jalkoje alta. Joo oli parempi elämys ku kotimaset kuvat yleesä mulle, oli oikeesti olemassa käsis ja ohjaus ja siis aiva uskomattomat näyttelijät oikeesti. Mua huvitti siin kattellessa et luin jostai et saksalaset tuattajat ei ois tullu mukaa jos ne ois tiänny mite ultimate vanhoi näyttelijöit ohjaajal oli tarkotus käyttää – niiku Mäempää ja Suasalo. Mä en oikeesti tajuu mite se kuva ois ollu edes vähäki uskottava jonku beibifeisnäyttelijötte esittämänä.

Olin mä tyytyväneki mut olin mä pettynyki. Must käsikirjottaja ja ohjaaja oli halunnu päästä helpolla. Olis ollu haasteellisempaa, jos se Leo ei ois ollu patolokine tapaus. Olis ollu kiinnostavaa jossei ohjaaja olis halunnu antaa niille molemmille naisille ikääku samallase oikeutukse vaa olis ottanu kantaa. Ok, ehkä on sen kuva vahvuus et kantaa ei oteta. Ehkä se on just se mikä tekee siit elokuvaa. Oikees elämäs harvemmi on minkäällasta tasapelii, on vaa hävinneet ja vähemmä hävinneet.

Paska.
Paska!
VOI PASKA!

Tänää ku lähin töistä ni en sunkaa tullu suaraa kotii vaa kuppelehdin tua kylil. Tartti ostaa yhtä parempaa rasvaa kuanoo ja kävin siis sitä hakees, sit pompelsin pari kenkäkauppaa läpi ja käväsin yhes sisustusliikkees ja valun Stockalle. Sovitin ja ostin parit nisäliivit. Kävin ostaas ruakaa ja Alkos hakees lisää viinaa ja hankkeerasin sit itteni vaa yhde vaatekaupa kautta kotii. Ja hissis mä oivalsin et eikä helvetis, mulleijo avamii. Ja kävin kaikki taskut läpi – eijo. Kävin käsilauku läpi – eijo, ei ainooskaa sivutaskus eikä ees vapaas kellunnas. Ja sit kävin uudestaa kaikki samat läpi mut ei, ei ollu ilmestyny eikä sanonu et aprillii. Ja ne voi siis olla missä vaa tua mun epämääräse reiti varrella.

No. Huanommiki ois voinu olla. Talommiäs oli kotona ja tuli avaa mulle ove ja joo, on mul toineki avain toho kotiovee. Mut vittu ku siin nipus oli siis tyäavamet kans kerta olin tulos siältä. Joo. Täst tulee huamenna päänsilityst töissä, mut ei niis ainakaa mitää tunnisteit ollu niis avamis eikä ees jotai erityse rakasta avamemperää. Vittu et on paska fiilis ku tiätää et ne avamet on tua jossai… Mä en oo miälestäni mitekää erityse pelokas otus, mut nyt mullon sellane olo et paan yäks ton turvaketju oves kii. Paskis! :/

Tavasin tos jonku islantilase panki lehtee ku lykättii mulleki vkl, mahtoks olla nimeltää Glittnir vai mikä. Koree lehti, kaikkee on. Ne oli tekemäs lukijamatka Abu Dhabii ja Arapiemiraattehi tutkimaa paikallisii rahotusmarkkinoita tj (kauhee kiinnostavaa joo). Mut se mikä enempi kiinnitti huamioo oli se juttu Tiimarista. Pikkutyttöje krääsäparatiisi oli tiämmä avannu neljänne kaupa Pualas ja siin jutus kerrottii et Tiimari valikoima uppoo nimenomaa pualalase ylemmä keskiluaka sisustusmakuu. Siis niiku mitä vittuu? Onks oikeesti siä ylempi keskiluakka jääny krääsää vaille vai onks Tiimaris kokonaa erilane ja tosi Tasokas valikoima Pualassa (toisin ku Suamessa)? Onks suamalaset nii juntteja et niille ei maksa myydä ku hajukumii ja muavista tilpehöörii? Miks mä enno ikinä nähny Tiimaris ketää mist ois tullu mulle miälee joku ylempi keskiluakka, must ne väet siä on aina ollu yhtä proleja ku mäki? Mitä mä oon missannu?

Tämpäiväses Hesaris oli juttu siit mite pitää suhtautuu tyyppii ku on kokenu kriisi. Totesin et mä oon näemmä kokenu kriisi vaikkemmä tajunnu sitä nii nimittää. Elokuus mä olin shokissa ja kuul ja kuvittelin et hyvihä tää meni ohi. Syyskuus joskus alko tää mitä ne sanoo reaktiovaiheeks ku on vihane ja tuskane ja kaikkee paskaa ja sen jutu mukaa sitä kestää jokune viikko. Ehkä se menee sit ohi joskus likiaikona? Vois toivoo ainaski. Sit pitäs olla sejjälkee joku "tyästämis- ja käsittelyvaihe" ku voi kestää melki mite kaua vaa. Paska juttu. Tää ei siis ilmesesti lopu ikinä.

Mä oon lukenu helvetisti kaikkee paskaa elämämmittaa mut viime vuasina mä oon alkanu myäntää itelleni vapaude jättää keske jossei kiinnosta. Penikkana mä en olis hyväksyny sellast kevytmiälisyyttä mut nyt edespäi oleva elämä alkaa olla jo nii lyhyt et sitä on turha tuhlaa sellaste kirjoje (ihmiste, koirie, tauluje…) kans ku ei viihdy oikeesti, paskaa tai ei. Just iha nyt mä päätin luavuttaa huamenna suasiolla sellase romaani ku 69 tapaa käyttää kuollutta prinsessaa takasi kirjastoo keskellukusena. (Ja joo, ne 69 tapaa oli iha just sitä mitä kuvitella voiki. Nekrofilia rulez tj.)

Enikeis. Nyt mul on pinossa tossa tällaset lukemattomat kirjat:
Steven Hall: Haiteksti
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Curtis Sittenfield: Unelmieni mies
ja Zadie Smith: Kauneudesta.
Et jos satut tiätää jo ennalta et näitte kans ei viihdy ni sopii sanoo ja piikle kiittää taas.