Blogi

Löysin vihdonki sen vyä mitä oon kaivannu. Sinine vyä, kromi/teräkse/hopeevvärine solki, ei kruusattu, ei liika levee, ei liika kapee ku just hyvä. Se oli ainoo kappale. OK, sitä piti leikkaa lyhemmäks mut se oli mahdollista. OK, mun piti teettää siihe lisää reikii et se pysys mun ympäril eikä tarttis leikkii vanteepyärityst koko aika. Mä hyväksyn tän. Mut sitä mä en vittu voi enkä jaksa hyväksyy et nähtävästi siin soljes on nikkelii tjm paskaa ja mä en vaa voi käyttää sitä vyätä ku se polttaa mun nahkaa kaikkie tekstiilie läpiki, saati jos olis lyhempi paita.

VITTU. Ei ku roskii. Ei sitä enää palauttaakaa voi ku se eijo orikinaalikunnos.

Tää on just nii mun elämää. Ja ei ku taas uusiks.

Näin unta et olin Sin Sitys jonkullane osaomistaja ja järjestettii siä pari myyjätytsy kans helveti hyvät pileet – tuli harrasteltuu kaikellast ja meni ilmesesti iha hiukka överiks. Mä heräsin siihe ku mua viätii putkast kuulusteltavaks ja mua vituttaa ku en ehtiny kuulla et mist niiku syytettii et mitä ois tullu tehtyy. Se ois voinu olla kaikkei kiinnostava osa sitä unta.

Kaihomielisyyteen taipuville, yleensä epävarmoille ja joustamattomille luonnetyypeille yksin eläminen on varsin ankara rangaistus, mutta niin katkera kuin sellainen tilanne onkin, se kieltämättä vain ylen harvoin johtaa dramaattisiin mullistuksiin, jotka nostattavat ihon kananlihalle ja hiukset pystyyn. Nämä viheliäisesti yksinäisyyteen tuomitut ihmiset kestävät osansa useimmiten kärsivällisesti, niin ettei se enää tunnu edes yllättävältä, – –

Saramago on aina kirjottanu tyypeist mikkä on yksinää. Ne voi olla naikus tai suhtees, niil voi olla perhe ja sosiaaline tyäpaikka – ja silti ne on ikääku koteloituneina omaa yksitysyyteesä, yksinäsyyteesä ja omaa itteesä ja riippuu jonku helveti sattuma varassa ja se vittumaine sattuma voi pudottaa ne minne vaa, tai sit ei. Se kiahtoo ja kammottaa mua ja mä tunnistan itteni näis tyypeis joka kerta. Jotai samaa ku Kaurismäe leffoje keskesis rooleis. Ja Saramago kirjottaa sen sanoks ja joteki sanat aina koskettaa mua toisellai ku kuvat.

Sanos on jotai pelottavaa. Mun jäi koulu aikanaa keske ku sanat sairastu mun sisällä enkä mä kyenny enää saamaa niit paperille. Jos mä sainki jokkut niist paperille mä epälin niit kaikkii ja niitte merkityksii ja ne vihjali koko aika olevasa muuta ku mä olin luullu, ne muutti asentoo vittu koko aika nii ettei mikää lause pysyny kasassa. Tee siin sit jotai lopputyätä. Ja sit ne kuali, massatuho, totaaline puhdistus, joka pikku sana mätäni mun sisällä ja se teki helveti kipeetä helveti kaua aikaa. Mä laiton hampait kiristelle pakolliste allekirjotuste kohtaa pelkä sukunime ja lähetin matkolta emolle korttei mis luki Terveset, – p. – ja seki oli tuskaa. Meni monta vuatta ettemmä lukenu vittu ainootakaa kirjaa. Mä en vaa voinu. Niis oli sanoi.

Mä en ajatellu luisuvani samaa suaho enää ikinä ku kesytin sanat uusiks. Mä luulin et se on ohi ja käsitelty juttu ja sanat on talles ja liakas. Vitut on. Nyt mä nään taas mite ovet menee kii mun ympärillä ja se on niiku painajasis ku tiätää et on kiire ja pitää ehtii ja jalat uppoo asvalttii ja kassi on kadoksis ja joku lykkää kainaloo paketi mikä pitää viä jonnei ja konnari huitoo jo ja lauku hihna tarttuu ovenkahvaa ja kiskasee nuri ja takki repee ja polvee tulee haava ja se paketti painaa ja kiire kiire kiire… Niiku et sillei vaa voi mitää, näkee et se tapahtuu taas eikä voi vittu yhtää mitää et estäs tai ees et minimos vahingot. Sanat menee ja mä jään yksi, taas, aina.

Mikä on totta ja mikä eijo? Mite unohdetaa ja aletaa alusta ku ei voi antaa anteeks? Mite antaa anteeks ku ei ymmärrä? Mite vitussa voi ymmärtää ku ei anneta yhtä ainoota selitykse sanaa? Mä halusin, haluun ymmärtää mut ku mä en viäkää ees tiä. Mitä vittuu mä tekisin sanoil? Menkööt. Menköön kaikki.

Vittu mä oon aina inhonnu Saramago romskuja ja luen niit silti.

Tertuliano Máximo Afonso sanoi lopuksi, Kunpa joskus koittaisi päivä jolloin te voisitte antaa minulle anteeksi, ja Helena vastasi, Anteeksianto on pelkkä sana, Eihän meillä muutakaan ole kuin sanoja, Minne sinä nyt menet, Jonnekin kokoamaan sirpaleita ja peittelemään arpia, – –
– José Saramago, Toinen minä. (Käännös Erkki Kirjalainen.)

Kuuntelen radiost (RS) elokuvamusiiki toivekonserttii, se on ohjelma mitä mä en haluu missaa… se herättää muistoi ku lojuttii sängyl ja kuunneltii sitä yhdes eksä kans. Joskus oli elämä ja elämä oli hyvä. Me oli hyvä.

Kassajono oli paremmasti jumis ja seison siin pikkästi ja kattelin jätskii pakastelootas. Mä oon useemmasti kulkenu kiältäymyksellä siit ohi mut nyt oli taas just se hetki et aattelin et vittu ku tää kestää viä hetke ni otan tost jotai. Ja mikä se sit on ku varmaa ne on kaikki jees? Jotai mikä eijo ehkä kauhee tahmeeta ja makeeta – ylimakee jätski eijo mua. No meinasin et kerta mulloli jo ruis-pähkinäjorkuttii korissa ni voisin ehkä, ehkä maistaa kans tota ruis-pähkinäjorkuttijätskii mikä kuulostaa iha käsittämättömälle.

Ja niiku mä olin päässy tähä ajatuksee asti ni mun takana siin jonos alko kaks vasenkätist nuarisohenkilötärtä snakkaa et ompa tosi pervo ajatus joku tollanen yoghurtglass med råg- och nötsmak et varmaa tosi terveellist mut vittu voiks viä yrjöttävämpää tuatetta kuvitella… Kuka totaki muka vois syä? Ne maalaili sitä pikkästi ja laveesti. Ja se jono seiso aina vaa.

Mun ois vaikee sanoo mikä se ratkaseva juttu oli mut ehkä se oli se alentuva aksentti. Mun vittumane ämmämäsyys provosoitu heti. Mun oli iha pakko. Ja no – kai tää on friikkikamaa mut ehkä mäki oon friikki. Ja ku mä syäskentelen tät ni mua hymylyttää iha helvetisti niie donnie ilme.

Vittu joskus saa hupisa halvalla. :P

Jos mun punaset varpaankynnet ei kelpaa oletuskuvaks ni miks vitussa ton nimimerkki Vagabondi sääret kelpaa? Nätimmät vai? Niivvarmaa.

Mä ymmärrän et mainostaja maksaa mainoksistaa ja Siti vinkuu riamusta ku rahaa tulee mut on must hiukka eri maksaa joku tollane sivupanneri ku se et rekkaa niki itellee ja panee kalleriaa myyntituatteesa. Jos kerta Sity viisaudessaa vaatii et oletuskuvas on pakko näkyy lärvi ni mä en tajuu mite siit vaatimuksest sit luistetaa vittu jonku mainostaja osalta. Toiset on tasa-arvosempii ku toiset? Saanks mäki nyt sit panna vaiks mun neppisautokokoelma kalleriaa kerta on ennakkotapaus? Ja onks seuraavaks odotettavis esmes nikit Nokia, citymarket ja marimekko?