Blogi

Hulluus tulee taas. Mä en voi olla ajattelematta et ehkä mä elän viä 80-vuatiaaks ja siis pualikkaana, ilma mun toista pualta, ilma rakkautta. Kivarreiluu? Mä en haluu, mä en aijo. En. Oikeesti, jossei saa edes omast elämästää päättää ni mist sit muka saa? Siit et ostaaks piimää vai maitoo ja litra vai kaks? Ei kiits, mä en haluu kumpaakaa.

Aika monesti kuulee, et itsemurha olis joteki kauhee itsekkäästi tehty. Vitut on. Itsekkäämpää on puuttuu toise valintohi. Jokasel pitää olla oikeus sanoo omalt osaltaa et kiitti mulle riitti ja pitäkää tunkkinne. Mä oon jo pualiks kuallu enikeis, sikäli sama.

Don't say you want me
Don't say you need me
Don't say you love me
It's understood
Don't say you're happy
Out there without me
I know you can't be
cause it's no good

Mä oon nukkunu välil huanommi ja välil paremmi mut painajasii enno nähny enne ku viime yänä ku meiä mökil nousi järvest helvetimmoine ruskee jättiläne, sellane ku popsasee ihmise niiku porkkana. Se söi mun käly ja vaikkemmä nähny sitä ni mä heräsin maha krampis ja ahdistuksest täriste ja miätin et kaikkee nousee munki alitajunnast.

Ja mä miätin et mitä jos tulee se päivä ku ei ahdista enää, ku ei tunnu kipeelle – tuntuuks sit enää millee? Nii kaua ku kituu on sentää viä hengis? Ehkä se kitumine on elämise tarkotus? Mut sit ku ei enää satu (jos sellane päivä tulee, ja voiha seki tulla, kai) ni onks sit enää edes elävä?

Vittu ku ärsyttää. Oma syy et tuli taas puheeks toi sisäne kauneus. Se on sellane teoreettine konsepti mihi mä en usko yhtää ja mil eijo mitää vastinetta reaalimaailmas mummiälestä. Kauneus on visuaaline käsite ja siis sellast kauneutta mitä ei nää ei vaa voi olla. Luulis et tää olis aika helppo tajuu. Vitut on, kuvitelma elää vuadest toisee.

"Sisäsel kauneudel" tarkotetaa (ilmesesti) et on myäntene, avon, hyväsydämine, kannustava, luava, hellä, mukava, viähättävä tjs. OK. Ne eijo näkyvii asioi.

Sit on sellane ihme kuvitelma, et kauneus ja se "sisäne kauneus" olis erillisii asioita. Joo, edellise pohjalt kyl. Mut se on kukkuu et ne joteki kulkis eri jalkaa. Ku on söpö penikka ni saa aina paremma palauttee toisilt (vanhemmilt, opettajilt, ylipäätää) ku jos on ruma tai näkymätö. Sillo on helpompi kasvaa myänteseks, avomeks, hyväsydämiseks, kannustavaks, luavaks, helläks, mukavaks, viähättäväks tjs – eli: ulkoo kaunis on todennäkösemmi "sisältäki" kaunis ku se ruma mikä oppi vältteleväks, syrjäävvetäytyväks, varovaseks, teräväkiäliseks, kovaks jne. Mikä täs on vaikee tajuu?

Eli: on yks ainoo kauneus ja se on se mikä näkyy ulos. Kaunis on kaunis on kaunis. Se, mite sul sattuu synkkaa keneki kans, ruma tai kaunis, tai millaset piirteet vetoo suhu ku tapaat jonku – se on iha eri asia. Totta kai rumaa voi rakastaa jos kerta synkkaa mut ei se siit kaunista tee.

Leuhkin nyt senki et luin tos eurooppalase taideromaani, tj. Oli aika intensiivine elämys, Arturo Pérez-Reverte, Taistelumaalari. Oon mä lukenu ton kirjoi enneki mut toi oli erilane. Oli ajatusta.

Eurooppalane: yks päähenkilö oli hispaano, toine oli kroaatti ja kolmas ranskalas-italialane. Taideromaani: päähenkilö maalaa helveti isoo freskoo iteksee, kauhee määrä taidekirjoi ympärillää ja muistot museoist mis se on kattellu niit kuvii livenä. (Ku mä en takuusti ymmärtäny niit kaikkii enempi ja vähempi snobbailevii taideviittauksii enkä oo nähny kaikkii niit tauluja ni ei siit enempää.)

OK? Tää on se ainoo varsinane äksön koko helveti romskus.

Mut se varsinane juttu on se keskustelu minkä tää hispaano käy sen paikalle ilmestyvä kroaati kans. (Mua hiukka vitutti et se kroaatti osas nii hyvi hispaanii mut tää on sivuseikka.) Hispaano on aikasemmi ollu valokuvaaja ja kiärtäny kaikis helveti kriisipaikos ja sodis ottaas loistavankaameit kärsimyskuvii ja se kroaatti tuli kuvatuks sodas Vukovari luana. Sällilt meni elämä paskaks osaltaa sen kuva julkasemise takii ja se tuli nyt kostaa ja tappaa sen kuvaaja. Ja näist siin sit jutellaa. Ihmisest. Vastuust. Julmuudest. Sellast kevyttä hyvänyäjjuttuu.

Makso vaiva lukee.

Just muistinki mis mun piti olla tänää 9.00. Jiiiiihaaaaa.
Vittuuks näit pitää jälestä muistaa jossei oikeesee aikaa?

Tiskasin ja kuuntelin ku radios toimittajatäti puhu uusavuttomist. Oli helppoo olla samaa miältä et nykysi on paljo sellasii ku ei osaa ite paistaa vaiks jotai vittu maksalaatikkoo. Senki mä uskon et on väkii ku ei osaa silittää paitojaa – vaiks enimmät niist osais mut ei viitti ja se on musta eri pointti. Enikeis. On se epälemättä tosi et toisil meil menee pitemmästi oppii näitäki juttui ku toisil ja jokkut ei vaa pidä tärkeinä samoi asioita ku toiset.

Sit se toimittajatäti loksautti mun leua ku se ihmetteli et mite voi olla et joillai menee iha vuasikausii oppii seki et roskat pitää viä joka päivä ulos. Vittu mä en ollu osannu ees epällä et mä oon tälläki lai uusavuto!

Tosin… on päivii ku mä en laita sinne roskiksee ylipäätää mitää. On päivii ku mä ryttään sinne kukkarost vanhat kuitit ja jotai viinirypälette kantoja tai siis sitä oksaa. Mä en tiä miks ne pitäs viä ulos joka päivä. Mä enno varma ees siitä miks mun pitäs kiikuttaa viä samana päivänä ulkoroskiksee se huuhdottu ja kiärrätyksee menevä litrane jukurttipurkki ku tyhjenee kerra viikos tj. Niit mahtuu montaki siihe toisee roskasankoo ku on roskaroskikse takana keittiökaapis.

Voisko olla et ku on riittävästi uusavuto ni se jo vähentää näit hommii mitä tarttis? Voisko olla et ois olemas joku suhteellisuus tässäki? Voisko olla et mä en edes haluu osaa paistaa maksalaatikkoo?

Ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä… mun on nii helveti ikävä sitä urosta! Ilmesesti tää ei mee ikinä ohi ja mä huudan tät viä hoivakodissaki… Vittu. Voi vittu. Tänää mun oli nii iksu et mä melki laiton deitti-ilmo et haluun jonku halii mua. As if. Emmä haluu ku sen yhe ja sen kans harvemmi jäi niiku halimisee.

Mä oon koittanu iha helvetisti asennoituu nii et se on passee ja sit eiku uutta matoo koukkuu ja uutta urosta kehää ja ja ja. Mut ku mä en haluu ku sen yhe tiäty. Voi vittu etton säääääälittävää. Ällöttävää. Tympeetä. VITTU! Eiks vois olla joku raja iksullaki? Eiks vois olla jotai armoo…

Aapee perinteise olone vittumane kapula, iipee oon ryhdistäyny ja tehny ranskalläksyi, opiskellu sanakki pitemmä kaava kautta.

Ja sit rupesin kirjottaa osotteita joulukortteihi ku totesin et ulkomaset ainaski pitää lähettää aika pia ja samaa vaivaa sit vois rustaa kotimasiiki. Mä oon oikeestaa aika tyytyväne ku oon viime vuasina saanu tostaki asiast enimmä rumpaamise mau pois: tein taanno iha yyberhiano tiatokanna joulukorttiosotteist. Nyt ei tarvi ihmetellä ja miättii, saa vaiks tarralle tulostettuu mut sitä enno viittiny ku siin eijo sellast niiku perskohtast tatsii saaja kannalt. Kaks osotetta on tänä vua ilmesesti muuttunu ja ne pitää metsästää viä mut muute on homma hallus. Ne on tehty ny! (Vittu vähäks moon hyvä!)

Aika helveti masentavaa must toi joulukorttie kirjottamine. Siin huamaa sillai käpälää myäte et mite on kaikki läheset kadonnu jonnei hevohelvettii, jossei valla ulkomaille ni ainaki ympäri Suamee. Ja sit huamaa et nii, totakaa enno tavannu livenä sejjälkee ku edellise korti laiton. Tosin oma vikaha se pitemmälti on… tänäkää vuanna jaksanu olla vituvvertaa sosiaaline.

Ehkä ens vua? (Ja ehkä lehmäkki lentää ja helvetti jäätyy ja aurinko alkaa paistaa ympäri vuarokaude marraskuus. Joo.)

Valosampi aamu, pikkäst aikaa. Eikä kiirettä minnee. Kattelen aamutaivast olohuanee sohvast ja mullon tosi pikkäst aikaa hyvä olla. Aika hyvä. Melki hyvä. Jos mä tiätäsin mitä zen on ni sit ehkä sitä. Ting ja tang tai mikä vaa feng ja sui.

Tää eijo ollu paskempi viikko.

Yks tuttu muatoli hyvi oma syksysä ja mun ku se totes etteijo antanu ittellee mahkuja ilosii asiohi. Ku on daun ni sitä vaa ei jaksa mennä riakkuu ja olee sosiaaline. Vittu ku on palasina ni ei jaksa ees kattoo sitä ku toisil on kivaa. On parempi olla iteksee ja nualeksii haavojaa jossai sängy alla. Nyt must tuntuu et pikkuhiljaa vois olla jotai elämää itelläki. Jotai kivaa vois ilmetä. Ehkä nyt ois se aika ku avais ikkuna jossei viä ovee ja tuulettas. Jos antas maailmalle mahdollisuude olla vähemmä vittumaine.

*ravistelee kroppasa kohillee*

Mullon ollu aika pikkät kynnet viime aikona tai siis mulle pikkät, sellaset pual senttii valkosta osaa ja yliki. Se johtuu siit ku must se viilaamine on nii vittumaist ja hidast hommaa, vallanki vääräl käpäläl. Ku pitäs saa yht pikkää ja joteki symmetrist ja siistii lopputulemaa. Ja ku ei voi leikkaakaa ku sit ne liuskottuu ja lohkee ja repee tiäsmillasiks. Ni siis viila. Ja nyt ois pakko ku tää on se helveti päivä ku kahdest kynnest murtu pala kärjest tos iipee.

Ei kukaa haluis tulla tekee mulle manikyyrii? Pliis?