Frakmenttei

Tän mä oon oppinu: ku päätä särkee jo enne ku herää ni se ei mee koko päivänä minnee. Iha helveti sama douppaa tai ei, iha sama meni ulos hakee happee tai levytti sohval. Toi särky johtuu jostai iha muust ku siit ettois ryystäny tai väsyny tai hapempuuttees tj. Ja se on iha saatanasta.

Kesämatkal oli yks uros mikä otti profimmasti kuvii ja silloli aina kaks kameraa mukana eri tarkotuksii. Niit kuvii mahto kans olla ainaski pari–kolme tuhatta siinä ku mul oli muutama sata. Mä olin utelias näkee niit kuvii ja se sano et se panee ne (tai niit, siis parhaat, tj) nettii johoki suletummalle sivulle ja se lupas laittaa mulle notulit meilii sit. Mä annon sille osotteeni sitä varte. Se meinas et pari viikkoo menee. Meni joo, ja meni kuukaus ja meni pualtoist eikä vaa oo kuulunu mitää. Taas yks luku teoksee Urokset ja niitte lupaukset. Miks vitussa mä viäki aina meen halpaa?

Miks vitussa mullon tää loputo tarve selittää ja tulla ymmärretyks? Mulle on enimmite sama vaiksei mun kans olla samaa miält mut mä en jaksa siätää ku ei mua ei ymmärretä. Ja nii mä en vaa saa lakkaamaa. Viksumpi pitäs kuanosa kii ja totes itellee et sapienti sat mut vittu piiklis vaa jauhaa. Ja loppuviimeks ymmärryst ei kuiteskaa oo.

Tulin hätistäneeks kaks kaurista liikkeelle metsäs. Jos ne juaksi johoki mis ne ammuttii ni se on mun vika.