Hajulla

Olin ystävättäre kans shoppaamas viime viikol ku ohi kulki nuarempualine uros mikä tuaksu (n)uuuuuuuuhhhh nii ihanasti urokselle ettei mitää rajaa. Mun tuli paris sekas tippa linssii iha liikutuksest ku se oli nii ihku uros.

Tänää mä oon haistellu urost mikä haisi must pikkästi lihasopalle. Sellaselle entisvanhaselle liämisopalle misson paljo kokonasii mustapippureit ja laakerillehti ja sillai. Jossai kohtaa mä tajusin et niit hajui oli oikeesti kaks päällekkäi, se toine oli se maustejuttu ja se toine oli joku muu. Ja mua ällötti aina ku se haju tulvahti sillai enempi mua kohti.

Ja mä muistin taas mite ihanaa on halaa hyväntuaksust urosta mikä ei haise tupakalle eikä vanhalle viinalle eikä ällööntyneelle hielle.

Ni mä jäin miättii et voisko ton haistisaki saa amputoituu joteki ja menettäskö siin jotai muuta ku hiukka ruakahaluusa – ja oisko sekää nii paha asia. Ainakaa ei tarttis alkaa tavaratalos volisee sen takii et pongaa urokse.

Kirjoitettaessa soi Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir Blues