Kafka sano sen kauniimmi

"Miten vain, mutta minä en enää kohta kestä tätä murhetta, jota nyt tunnen", minä sanon.
"Minusta tuntuu aivan samalta."
"Te siis sittenkin tulitte tähän kaupunkiin kuolemaan."
Hän pudistaa päätään. "Rehellisesti sanoen minä en ollenkaan yritä kuolla. Minä vain odotan, että kuolema tulisi. Vähän kuin istuisi aseman penkillä ja odottaisi junaa."
"Tiedättekö te, milloin juna tulee?"
Hän ottaa kätensä minun käteni päältä ja koskettaa silmäluomiaan sormenpäillä. "Minä olen kuluttanut suuren osan elämästäni ja uuvuttanut itseni, Kafka. Yhdessä tietyssä vaiheessa minun olisi pitänyt lakata elämästä, mutta en vain lakannut. Tiesin, että elämällä ei ole merkitystä, mutta en silti voinut luopua siitä. Niinpä päädyin vain kuluttamaan aikaa ja tuhlaamaan elämääni turhuuteen. Huomasin lopulta vahingoittavani itseäni, ja se sai minut vahingoittamaan myös lähimmäisiäni. Siitä minua nyt rangaistaan, ja siksi minun ylläni on eräänlainen kirous. Minulla oli kerran jotain liian täydellistä, ja sen jälkeen en ole voinut kuin halveksia itseäni. Sitä kirousta en pääse pakoon. Ja sen vuoksi minä en pelkää kuolemaa. Ja jos nyt vastaan kysymykseesi – kyllä, minulla on aika selvä käsitys siitä, milloin aika koittaa."

Haruki Murakami: Kafka rannalla
(Kafka ja neiti Saeki juttelee, osa, s. 403–404)

Aina joskus törmää sellasee taidejutskaa ku koskettaa. Aika useesti se on musiikkii tai leffa, joskus joku kuvataiteellisempi juttu. Joskus sit törmää kirjaa mikä puhuttelee just nyt just omaa pikku ittee. Mulle kävi nyt näi: mä rakastun toho Haruki Murakami vastikäsittäi suamennettuu romaanii. Siin oli kauniisti muatoltuna juttuja mitä mäki oon ajatellu mut sit siin on paljo, paljo muuta. Pikkäst aikaa se oli myös kirja missei ollu mitää ennalta-arvattavaa, ei niiku mitää. Mä olin ku umpimetsäs viä kymmenkunta sivuu enne loppuu et mitä täs viä tapahtuu – ja hei, siin on yli kuussataa sivuu et sikäli. Mä en tiä onks se japanilasuutta vai onks se Murakamii mut mulle se oli iha omallasesa kirja. Ja pikkäst aikaa sellane et mä haluun ton omaa hyllyy ja pysyväsesti mun lähelle.

Mä oon lukenu joskus sen mitä Murakamilt on aikasemmi suameks käännetty, Lammasseikkalust pidin, Sputnikist en nii kauheesti ja sit mä oon lukenu jonku kokoelma sen novellei enklanniks. Mut tää oli se mikä oikeesti oli niiku Mun Kirja. Ihmeellise täysinäne ja tyytyväne olo tuli. :)