Kengitys

Vanhos talvikengis oli vetskarit löysänä jo viime talve muttemmä ottanu sitä raskaasti ku must ne oli muute hyvät. Nyt oli pakko luavuttaa, kannat oli kulunu sillai vinoo ettei maksa pellellä mun valmiiks kipeil koivil. Menin etsii uusii eikä mullollu kovikaa kunniahimosii kuvitelmii: talvikengät on joko
aa) nättei ja korkeit eikä niil voi ees kuvitella oikeesti käveleväsä ku kadut on jääs tai loskas ( = niil siirrytää autost kaks metrii jalkakäytävä yli sisätilohi) tai
bee) ne on matalii ja ankeennäkösii ja sitäpais
see) ne on mustii, mustii, mustii, ruskeita tai mustii. Täst lähetää.

Siiheks mä olin yllättyny ku törmäsin melki heti omavvärisii nilkkureihi, siis jotai viinimpunase ja violeti välilt, ja niis oli jopa tukeva ja aika korkeeki korko ja sellane pohjakuvio et saatto ees kuvitella niihi jotai pitoo. Ne meni jopa jalkaa! Tsiiz, eijo ihmette aika ohi – rasti allakkaa! Panin silmät kii, en kattonu hintaa ja sanon kassalle et älä ees kerro mut se kerto kummiski. Tiato lisää tuskaa.

Enikeis, olinki sit nii hyvi psyykannu itteni ja ku tuntu et se meni melki haaskoo ni jatkon viä ja ostin sit toisekki jalkumet samaa saumaa. Ne on nii samallaset ku noi vanhat mikkä on passee, et kukaa ei kuiteskaa huamaa mitää… ja sitäpais ne on koreteksii ja mulle luvattii et ne eijois heti läpimärät tos loskas mikä tua on kadulla nykki. Joo, sopii tosissaaki toivoo!

Et joo, rahaa meni mut siin ne sit onki tält talvelt ja hyväs lykys ja toivottavasti paljo pitemmästiki vaiks eihä sitä ikinä tiä. Noi ku heitin pois oli ainaski neljä talvee. Ja on täs nii helvetisti töitäki paiskottu viime aikona ja ihmeellise paljo rahaaki kertyny tilille et sillai ei ahdista vaiks sitä meniki.

Nii, ne toiset oli kokoo 37 ja toiset 39 ja kummatki sopii justiisa. Ihmeelline on kokoje maailma, nii vaattes ku jalkineski.

Kirjoitettaessa soi Johanna Iivanainen: Suomalainen