Meissä kaikissa asuu

Mä oon tänää tehny tuttavuutta mun sisäse mummoni kans. Se ei tee mua kauhee onnelliseks mut hei! viä säki tapaat omas joku päivä. Sitäpais ku mä hipsuttelin aamulla yhe kouluu menos ollee teini peräs ni totesin et se mimmi kulki koristossuissaa iha yhtä hitaasti ja varovasti ku mäki. Paska keli panee kohtaa oma kualevasuude ja ku tua kaatuu ni paitsi et satuttaa ni kastuu ja kurastuu samaa vaivaa. Ei kiva, ei yhtää kiva. Mä en tyksi siit et mä nykysemmi pelkään liukastuu, sellast eijollu enne. Totesin taas et mun tyämatkas on iha liika monta kaltevaa pintaa…

Mun sisäne mummo elämöi kans ku mä kattelin aamul sitä mun edes luistelevaa mimmii. Mä näin mite sen nilkat lenkotti ja mun mummo halus kiljuu sille et kuule kandee opetella kävelee ja hankkii tukevammat jalkumet enne ku sun jalat on yhtä paskas jamas ku mun – mut no, sellast ei sanota äänee kellee. Jokane saa pilata omat koipesa iha ite ja ompaha sit töit jollaiki fysioteel taas. Mut ku mä tiän mite riasallist se voi olla ku on pilannu jalkasa ni mun sisästä mummoo säälitti kyl.

Mulle väitettii et mummot on kivoi. No, jonku mummot voi ollakki. Mä tunnen enempi vaa niit kärttysii ämmii. Mä aijon olla superkärtty mummo viä joku päivä jos munnon pakko elää nii vanhaks.

Kirjoitettaessa soi Michael Brecker: Two Blocks fron the Edge