Ole avuton ansarikukka

Viä yks opetus. Eksä sano et mut on sillai helppo jättää ku tiätää et mä pärjään yksinki.

Eli: jos mä olisin tajunnu ripustautuu, olla hento ja räpsytellä ripsii ja sanoo aina et tekisiksä ku mä en osaa ja pysty, ja sul on niiii vahvat noi käpäläkki… ni ehkä, ehkä me oltas viä yhdessä.

Tää oivallus tekee mut oikeesti katkeraks. Totta helvetissä on pakko pärjää jos kerta on aina pakko ite yksin hoitaa kaikki asiat saamatta tukee mistää! Et vittu jos et elä parisuhtees liki pennusta asti ni opit pärjää – ja mitä sun kans sit olla, sä pärjäät yksinki. (Tätä vois sanoo aika lailla itteesäruakkivaks kehäks, eiks vaa.)

Silt urokselta ehkä meni yks ei-nii-tärkee rakkaus – tai ehkä mä olin kuitenki loppuviimeks sille vaa kohtuuhyvä pano. Multa meni koko helveti loppuelämä, iha kaikki. Enkä mä oo ollenkaa nii varma et pärjään tän asia kanssa… mut vitut siitä. Mun elämä oli tässä ja se on ohi.

Ja koska mä en ite enää tarvi tätä oppii ni mä jaan sen tässä neuvoks toivorikkaammille: oo naiselline, esitä avutonta vaikket oliskaa, takerru, anna ymmärtää et oot riippuvaine, jätä itsenäsyys minimii – ni sun urokselle (toisin ku mun) tulee edes paha miäli erosta, ja koska mikää uros ei haluu pahaa miältä ni ehkei se edes jätä. Miättikääpä tätä. Ja parempaa loppuelämää kaikille,

Terv. Ex-Romantikko, Nyx-Kyynikko

Kirjoitettaessa soi Diana Ross: Why Do Fools Fall In Love