Pyhä piikle

Miätin tos ku pesin kylppäri seinää et pitääks mun oikeesti vaivautuu kualee enne ku mut voi kanonisoi vai voisko jo elävältä. Mä oon eläny nii kiltisti viime ajat ettei mitää rajaa. Missää pahees eijo ryvetty (paitsi vähä tuli taanno käytettyy viinaksii), köyhii ja vaivasii on avustettu (Punase Risti ja Pelastusarmeija lisäks mä hänkin vastikää eteläamerikkalase kummilapse), hiljasesti ja vaatimattomasti on eletty (siivottu lähinnä). Sitäpais mä alan varmaa pianaikaa olla taas neitsykki. Nii etteijois oikeesti mitää estettä tehä must ekaa pyhää piiklee maailmas. (Se näyttäs kivalta kirjekkuarenki pääl jos viä joku käyttäs jonkullastaki tittelinkaltast.)

Taanno oli lehdes juttu ekumeenisest luastarist, mahtoks olla Vuasaare puales. Mä oon iha pia kypsä johki sellasee. Mä oon nähny tän maallise elämä ja mitä se mulle tarjos, mä voisin nyt harrastuu ja valastuu. Tos ku mä siivosin mä miätiskelin sitä mite moneltapaa se keventäs mun elämää ku luapusin tästäki kämpäst ja muuttasin luastarii.

Joo kiitos kysymäst: makso vaiva. Oommä joskus välil polttanu kynttilöi kylppäris ja kaipa ne hormit kans tuattaa kaikkee mut ennois uskonu mite paljo mun vedevvihreet seinälaatat kirkastu ja valostu. Samaa mullekki, kiitos!

Kirjoitettaessa soi Pet Shop Boys: It's a Sin