Sunnuntaisade

Kävin ääntääs. Otin yksityskohdat huamioo vaalisalasuude hämärtämises: sillon vihreet kumisaappaat – vihree vai kepulaine? Sillon punane sadetakki – vasuri vai peräti kommari? Sillon sinivalkone sateevvarjo – varmaa se ääntelee kokkariks?

Kerta olin jo tällääntyny ni lähdin samaavvaivaa kattoo yhtä näyttelyy ku mulle oli kehuttu kalleriaa mikä on hevohelvetis ulkona mun reviiriltä. Puskin itteni vastasateesee rantaa pikki ja aika väljästi mahtu kylälle mut vitusti kyl ihmetyttää et tässäki valtakunnas viä jokuki asuu. Enempi vähemmä oli kulkijaa. Eka mä en meinannu löytää sitä paikkaa ja sit se oli sulki. Viimine näyttelypäivä ja se oli sää takii sulki. Siis ei voi olla totta. Jäi nyt sit näkemättä. Hetkevverra mua vitutti mut sit mua alko huvittaa ja takasimpäi sentää pääs myätäsee…

Kävin toriteltas syämäs kuumaa lettuu mansikkahillo kans ja sillo mulloli jo nii hyvä miäli et oisin ollu onnelline jossen ois ollu yksi. Ne ihmiset ku oli lähteny liikkeesee ni tuntu olee aika hyväl huumoril muuteski. Potkiskelin pari penika kans lehtii viämärie päält et saatii vesi johtuu pois kadult ja muutama uros ku oli vaihtaas kapakkaa naureskeli mun varustautumist ja mun sateevvarjo kokoo – se on kennelliito hyvä varjo ja sinne mahtus kyl pual kennelii alle mut vittu tos vaakasatees se eijo yhtää liika iso yhelle piiklelle.

Ja nyt ois sellane aika et vois rupee vokkaa vihanneksii ja kalaa ja tekee ranskalläksyi.

Kirjoitettaessa soi Tuomari Nurmio: Sunnuntaina