Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on korkeakoulujärjestelmä.

Maksulliset naiset ja mahdollisuuksien tasa-arvo  1

Eurooppalaisessa keskustelussa on tietty kiintiö mahakkaita äijiä, jotka haluavat muuttaa koulutuksen maksulliseksi. Perustelujen älyllinen taso on tavallisimmin luokkaa "no mutku mikään ei oo ilmaista". Julkisuudessa keskustelu yleensä tyrehtyy, koska kukaan asiansa osaava koulutuspoliitikko ei suostu pölvästin rooliin.

Poikkeuksen tästä (mahoja lukuunottamatta) muodostaa yleensä terävä edunvalvoja Elinkeinoelämän keskusliitto, jossa maksuja on ajettu yksiköstä nimeltä "Innovaatioympäristö ja osaaminen".

Innovaatioympäristön ja osaamisen näkökulmasta maksullisuudessa on kuitenkin kaikkein vähiten järkeä, sillä juurikin maksuttomuuden avulla saavutettava väestön korkea koulutustaso, kykyihin ja motivaatioon perustuva hakeutuminen sekä markkinaehtoiset kurssivalinnat nimenomaan parantavat innovaatioympäristöä ja osaamista. Mutta toisaalta, toimii briteissäkin kuulemma tupakkayhtiöiden ja muiden saastuttajien etua ajava "democracy institute".

Olen itse tarkastellut ilmiötä paljon myös maksavan asiakkaan näkökulmasta, ja voin vakuuttaa, että maksullisuus ei vastoin uskomuksia lisää opiskelijoiden vaatimustasoa, sitoutumista opintoihin, suunnittelun joustavuutta eikä työelämälähtöisyyttä penninpyörylän vertaa. Pikemminkin päinvastoin.

Sokeutta faktoille aiheuttaa monesti se, että melkein kaikissa maailman ns. huippuyliopistoissa on maksut käytössä, ainakin paperilla. Perspektiivivirheen äärellä ollaan: kun lahjoitusrahaa on kassassa miljardeja ja hakijapohjana koko maailma, on aivan sama mitä nettisivujen Apply-osiossa lukee - kaikki terävät aivot otetaan sisään joka tapauksessa, koska ne ovat systeemin raaka-ainetta: niiden avulla Nobelit yms. saavutetaan.

Ja toki, jos (ä)iskä omistaa Nasdaq-listatun firman, niin parisataa tonnia on silloin pikkuraha kullannupun yliopistokoulutuksesta. Kunhan menee lukemaan sitä mitä maksava asiakas (vanhemmat) haluaa.

Vaan ikä tekee tehtävänsä. Keskustelin tänään äijäporukalla pankkilainoista, ja koin ratkaisevan ahaa-elämyksen. Miksi maksullisuudesta ovat innostuneita erityisesti varttuneemmat miehet? No, kaikkien 25 vuotta täyttäneiden, toisen polven korkeakoulutettujen ja töitä saaneiden miesten näkökulmasta on selvää, että muutaman kymppitonninkin laina on vain pisara palkka- ja pääomatulojen meressä.

Sen sijaan yliopisto-opiskelijoiden enemmistön muodostavat köyhät mutta pätevät, kenties julkiselle sektorille työllistyvät, lapsia saadessaan työelämästä putoavat, työläiskodeista kotoisin olevat, naispuoliset opiskelijat eivät todellakaan pysty ottamaan samoja riskejä. Paitsi jos alkavat periä maksuja.

Synkkä tulevaisuudenkuva. Ei mennä sinne.


Last call

Espan puistossa siinä Louis Vuittonin kohdalla on ollut teekkarikiltojen fuksirientoja keskiviikkoiltaisin koko elo-syyskuun. Olen satunnaisesti ohi kulkiessani ihmetellyt ja kateudella seurannut teekkareiden kestävyyttä.

Nyt on tilaisuutesi olla ajan hermolla: tule huomenna katsomaan, vieläkö puistossa vyöryy haalarimassoja.

Totesimme tutun tutorin kanssa juuri eilen, että aloitustapahtumista voisi piakkoin pitää pientä taukoa. Arvaan että muualla on sama trendi. Alkavatko lukuvuoden alkubileet siis loppua? Ei hätää, keskibileet ovat vasta tulossa! TJEU, bileiden määrä lokakuussa: http://www.city.fi/artikkeli/Oikea+opinto-opas/3564/

Viikon suuri ahaa-elämys liittyy yliopistojen rakenteelliseen kehittämiseen: vihdoinkin ymmärrän ministeriön hinkua isojen yksikköjen perään. ”Liian pienten” laitosten professoreiden määrä on suoraan verrannollinen yksikön bilejärjestämiseen suostuvaisten opiskelijoiden määrään.

Pienessä yksikössä lopulta kaikki vähänkään aktiiviset ovat bilealalla, ja se voi ajan myötä käydä raskaaksi. Sama verrannollisuus pätee myös yliopistojen kokoon: siinä missä pienilläkin yliopistoilla on samoja yliopiston tehtäviä kuin isoilla, myös pienten bileiden mainos pitää suunnitella. Ohjelman ja DJ:n hankkiminen on isoon tapahtumaan jopa helpompaa kuin pieneen.

Hallintovirkamies on sittenkin opiskelijan ystävä.


Iskä anna rahaa  2

Pitkään luulin, että valtaapitävät virkamiehet ja järjestöpamput ovat rationaalisia päätöksentekijöitä. Erehdyin, tietenkin.

Viime viikolla tällä paikalla oli puhetta maksuttomuuden paradokseista. Oudon ilmiön syyt alkoivat valjeta, kun oivalsin, että aihe on monille pampuille tärkeä paitsi ideologisten, myös henkilökohtaisten tunteiden kannalta.

Vanhemman sukupolven patriarkaalinen kontrolli on lipeämässä. Kasvava osuus Suomen nuorisosta päättää nykyisin itse, mitä elämältään haluaa ja mille alalle kouluttautuu, jos kouluttautuu. Yksinhuoltaja- ja uusperheiden yleistyessä myös isien jyrähdysvalta jälkikasvun elämänvalintoihin on kaventunut oleellisesti.

Samaan aikaan vanhemmat ymmärtävät entistä vähemmän nuorten elämästä ja maailmankuvasta. Kansallisvaltioon kasvatetut, toisistaan vieraantuneet keski-ikäiset voivat vain häkeltyneinä seurata vierestä jatkuvassa vuorovaikutuksessa eläviä, itseään toteuttavia jälkeläisiään.

TJEU: http://www.city.fi/news/296/

Perinteisten työurien hävittyä lahjakkaimpien alavalinnat ovat vielä irronneet poroporvarillisista linjoista. Kaikenlaiset poikkitieteelliset ja -taiteelliset härpätykset kuorivat kerman, osa vuotaa maailmalle vapaaehtoistyöhön.

Rikkaissakin perheissä varallisuus on tavallisesti jakautunut perheen kesken niin, että isommissa hankinnoissa pitää kysyä lupaa vanhemmilta. Maksullisessa korkeakoulujärjestelmässä koulutus on yksi tällainen hankinta. Valta on silloin turvallisesti vanhemmilla.

SYL järjesti marraskuussa seminaarin yhdessä USA:n suurlähetystön kanssa. Videoyhteyden kautta puhuneelle asiantuntija Sabine O’Haralle vanhempien vaikutusvalta oli täysin itsestään selvä osa sikäläistä korkeakoulujärjestelmää. Lause toisensa jälkeen alkoi ”the parents want to know...”. Sama fraasi valtaa alaa Suomessakin, missä vain on kontrollifriikkejä vanhempia.

Toinen USA:n järjestelmän erikoisuus olivat huonolla alueella suoritetun high schoolin jälkeen tehtävät ”sakkokierrokset” huonotasoisissa collegeissa ennen siirtymistä tositoimiin. Koulutusputki saattaa venyä jopa vuosia asuinpaikasta ja/eli varallisuudesta riippuen.

Systeemi siis elää kiinteistömarkkinoiden ja 1900-luvulla kasvaneiden vanhempien fiilisten armoilla! Ehkäpä kansainväliset, miljarditaseiden ja monisatavuotisen perinteen Ivy League -yliopistot kukoistavatkin pikemmin kansallisesta koulutuspolitiikasta huolimatta kuin sen ansiosta.

Nyt on kiire terapoida suomalaisia vanhempia, että ymmärtävät jättää lastensa koulutusvalinnat rauhaan. Menkää vaikka golfaamaan.