Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on opiskelijabileet.

Kreisibailumeininki  1

Opiskelijat ovat tunnetusti hyviä keksimään erilaisia tekosyitä viinanjuonnille. Yksi erikoisimmista opiskelijabileformaateista on vuosijuhla, jossa kirkasotsainen ylioppilasnuoriso juhlii akateemisin menoin itseään ja rentoutuu korkeakulttuurin sekä hyvän ruoan äärellä. Perinteisiin kuuluu myös suomenruotsalaista alkuperää olevien juomalaulujen mölyäminen oopperakirjallisuudesta lainatuin sävelin.

Siinä missä ainejärjestöjen ja kiltojen sitseillä tilan täyttää huuruinen hyväjätkätys ja me-henki, isojen organisaatioiden juhlat ovat korkean profiilin kansallisia edustustilaisuuksia. Pahimmillaan monta sataa jäykänpuoleista byrokraattia lyö frakit ja iltapuvut päälle ja kuvittelee olevansa upeilla gaalaillallisilla suurin piirtein Monacossa. Tosiasiassahan ulkona sataa räntää ja lautasella makaa nahkea ja jäähtynyt tusinapihvi. Puitteet näyttävät kuitenkin yllättävän hohdokkailta, kun verisuonissa kiertää Tallinnasta kärrätty snapsi.

Osa ylioppilaista viihtyy juhlissa silti vuodesta toiseen, eikä ihme: kärsivällisten bileet paranevat joka vuosi. Formaatti alkaa toimia, kun tuntee muut juhlijat, osaa laulut ulkoa ja ymmärtää, ettei juhlista ole tarkoitus päätyä saatille vaan jatkoille. Siellä voi sitten tapahtua mitä vain, mutta oleellista on erotella toisistaan normaali baari-ilta sekä äärimmäisen hankalissa juhlavaatteissa tapahtuva entisten tai tulevien työkaverien kanssa säätäminen.

Aidosti mielenkiintoista vuosijuhlissa on niiden tarjoama alusta opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan vuorovaikutukselle. Kolmen ruokalajin ja ruokajuomien jälkeen yliopiston hallintopäällikkö alkaa näyttää fuksityttöjen silmissä menevältä rantaleijonalta, ja vuoden opettajaksi valittu lehtori saa ansaittua huomiota äänestäjiltään.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että on vuosijuhlia ja sitten on Vuosijuhlia. Toisissa sedulan portsari odottaa seuruetta vesi kielellä jo yhdeltätoista, toisista väkeä ei saada ulos edes lostarin jonoon. Arvatkaapa, minkä koulun juhlien edustus-illalliskorteista Suomen ylioppilaskunnissa kamppaillaan?


Last call

Espan puistossa siinä Louis Vuittonin kohdalla on ollut teekkarikiltojen fuksirientoja keskiviikkoiltaisin koko elo-syyskuun. Olen satunnaisesti ohi kulkiessani ihmetellyt ja kateudella seurannut teekkareiden kestävyyttä.

Nyt on tilaisuutesi olla ajan hermolla: tule huomenna katsomaan, vieläkö puistossa vyöryy haalarimassoja.

Totesimme tutun tutorin kanssa juuri eilen, että aloitustapahtumista voisi piakkoin pitää pientä taukoa. Arvaan että muualla on sama trendi. Alkavatko lukuvuoden alkubileet siis loppua? Ei hätää, keskibileet ovat vasta tulossa! TJEU, bileiden määrä lokakuussa: http://www.city.fi/artikkeli/Oikea+opinto-opas/3564/

Viikon suuri ahaa-elämys liittyy yliopistojen rakenteelliseen kehittämiseen: vihdoinkin ymmärrän ministeriön hinkua isojen yksikköjen perään. ”Liian pienten” laitosten professoreiden määrä on suoraan verrannollinen yksikön bilejärjestämiseen suostuvaisten opiskelijoiden määrään.

Pienessä yksikössä lopulta kaikki vähänkään aktiiviset ovat bilealalla, ja se voi ajan myötä käydä raskaaksi. Sama verrannollisuus pätee myös yliopistojen kokoon: siinä missä pienilläkin yliopistoilla on samoja yliopiston tehtäviä kuin isoilla, myös pienten bileiden mainos pitää suunnitella. Ohjelman ja DJ:n hankkiminen on isoon tapahtumaan jopa helpompaa kuin pieneen.

Hallintovirkamies on sittenkin opiskelijan ystävä.


Ekshib…eikun eksklusiiviset kemut

Olen kuulemma soittanut nokkahuilua piirissä Sibelius-Akatemian fuksiaisissa ja saanut siitä trauman.

Suurin piirtein tämäntyyppistä palautetta tuli viime syksynä, kun SYL julkaisi kannanoton fuksiaisten nöyryyttäviä perinteitä vastaan ja iloisen yhdessäolon puolesta. Koko kannanoton voi katsoa tuolta: http://www.syl.fi/asiakirjat/090825_kannanotto_fuksiaisperinteet

Kannareissa on usein organisaation johtohenkilön sitaatteja värittämässä sanomaa ja helpottamassa toimittajien työtä. Sillä kertaa väriä käytettiin tavallista enemmän: ”’SYL ei vastusta hauskanpitoa, mutta monelle muovipusseihin pukeutuminen, rivouksien huutaminen humalassa sukkahousut päässä sekä kaksimieliset tehtävät eivät ole harmitonta hupia vaan ahdistava kokemus’, sanoo SYL:n puheenjohtaja Jussi Rauvola.” Se myös kannatti, mediahuomiota riitti monta päivää.

Sitaatti syntyi hyvin spontaanisti ja varmasti kokemukseen perustuen. Pahoitellen täytyy kuitenkin tunnustaa, että kokemus ei ole minun eikä taideyliopistoissa ole tällaista tietääkseni harrastettu. Vaikka meilläkin osataan juoda viinaa, julkiset performanssit eivät kuulu juhlimiseen mitenkään itsestäänselvästi.

Itse asiassa, nyt kun Nina otit asian puheeksi (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/ninaniskanen/110142/), taideyliopistojen kemut ovat yllättävänkin rauhallisia. (Aivan oikein, Aalto-yliopiston käsittely taideyliopistona muuttaa tämän pomminvarmasti.)

Alkoholinkäyttö on joskus runsastakin, mutta vain harvalla riittää intoa esiintyä kadulla tai baarissa – varsinkin, kun juhlat liittyvät useimmiten samana iltana päättyneeseen konserttiin tai esitykseen jossa on jo saanut huomiota kyllikseen.

Monilla aloilla tullaan myös aika nopeasti siihen pisteeseen, että kaikenmaailman kännykkäkamerahiipparit ja Seiskalle työskentelevät vihjekansalaiset ajavat riehakkaimmat juhlat pois julkisilta paikoilta. Jos lehti saa mehukkaan bilejutun taideopiskelijasta, joku on mokannut.

Mutta että Vauva-lehdessä!
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1118341/mikko_ja_emilia_leppilampi_eroavat