Yhteiskunta

Nykyisin puhutaan paljon niin sanotusta "tilaaja-tuottaja" -mallista. Sanotaanpa jopa sen perusideologian levinneen osaksi aikalaismentaliteettia. "Tilaaja-tuottaja" -mallin voi ymmärtää näkökulmasta riippuen hieman eri tavoin. Sen kova ydin on siinä, että kansalaiset ovat tilaajia (asiakkaita), jotka ostavat tuottajilta (anonyymi markkinoiden verkko) erilaisia palveluita ja tuotteita. Sama koskee myös vaikkapa työpaikkoja, jotka tilaavat tuottajalta sähköpostipalvelun. Kaikkien palveluiden ja tavaroiden osto ja myynti ovat ikään kuin alistettuna tällaiselle suoraviivaiselle dynamiikalle - tilaaja tilaa ja tuottaja tuottaa ja kaikki toimii kuin rasvattu salama.

Selkeimmin tämä tilaaja-tuottaja -suhde ilmenee vaikkapa ostettaessa matkapuhelinta verkkokaupasta. Mikko tilaa puhelimen, jonka on huolella valikoinut käyden läpi kaikki tarvittavat ja turhat ominaisuudet, tsekaten myös Tekniikan maailmasta ko. laitteen saamat tähdet. Ymmärtämättä puoliakaan lukemastaan. Sitten Mikko jää odottamaan, että kohta sitä meikäläisen kelpaa, kun saa uuden hulppean älypuhelimen. Postiluukku kolahtaa kahden päivän kuluttua ja Mikko kiiruhtaa Itellaan noutamaan paketin. Ai sitä onnea! Tilaaja "minä" on saanut abstraktilta markkinaketjulta (tuottaja) hyödykkeen. Ihanaa!

Vai onko? Mitä tapahtuu, kun puhelinta ei kuulukaan viikkoihin? Entäs kahden viikon takainen lääkekeissi-blogini http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/122149/ , jossa tuhannet jäävät ilman sellaista lääkettä, jolle ei ole korvaavaa Suomessa tarjolla? Tai meidän tutkimuslafkan sähköposti, joka on ollut enemmän tai vähemmän paskana yli 4 kuukautta - Academica niminen pulju tuottaa palvelun, joka ei toimi koskaan. Miten tämä tilaaja-tuottaja -malli reagoi katkoksiin, puutteisiin ja virheisiin?

Vastaus on ilmeinen. Mikko soittaa puhelimen perään kännykkälafkaan ja käy ilmi, että se on vastoin netissä ollutta ilmoitusta loppunut varastosta. Ohje: odota kaksi viikkoa ja osta väliajaksi Nokian halpispuhelin (45e), jos ja kun vanha - saman tuottajan puhelin - on hajonnut kokonaan.

Ok, ai jaa, eli mulla on teiltä ostettu helvetin kallis puhelin, joka laukesi ennen aikojaan - soitin teidän myyntiin ja tilaisin uuden, nimenomaan sellaisen, jonka saan varmasti ihan heti. Nyt siis kuitenkin ostamaan vielä kolmas puhelin, koska teidän lupaus kahden päivän toimitusajasta onkin kolme viikkoa? Lopulta mulla on siis yksi rikkinäinen, yksi turha karvalakkimalli ja se ihana uusi kännykkä - ihan loogista! Kiitos!

Ja vitut - ei täsmää! Minä olen tilaaja, joka maksaa luvatusta tuotteesta ja asiakaspalvelun uuno ehdottaa 45e ylimääräisen kännykän ostoa heidän mokan takia. Karjun puhelimeen: uuden puhelimen loppusummasta väliaikaiskarvalakin hinta pois ja saatanan äkkiä (himaan eivät kuitenkaan suostuneet tuomaan, kun yritän vaatia lisäalennusta kengänpohjien kulumisesta). Jes - näin se toimii, kun jaksaa reklamoida ja on treenannut sitä hommaa vuosia! Olen nyt sankari, saan mennä etsimään jostain Nokian karvalakkia ja ostaa sen, säätää asetukset kohdalleen ja lopulta käyttää sitä kaksi viikkoa - ai joo, en olekaan sankari, vaan tuli paska nakki, kun tuottaja kusetti puhelimen saatavuudesta ja tarvon vesisateessa etsimässä kännykkäkauppaa.

Lääkekeissistä reklamoin Fimeaan ja eilen tuli vastaus, joka on asiallinen ja asiaa edistetään (Kiitos!). Duunimestan sähköpostit ovat sekaisin kuin seinäkello ja paremmasta ei ole tietoa - nyt toimii ja ongelmat selvitetty, sanoivat 5 kertaa viimeisen viikon aikana. Vitut toimi! Ylitöitä 10 tuntia sen vuoksi!

Edelliset kolme ovat sellaisia vähän isompia esimerkkejä viimeisen kahden viikon ajalta. Tilaaja tilaa ja maksaa, maksaa ja maksaa, mutta tuottajille olemme vain asiakkaita ja tilaajia - siis massia osakkeenomistajille. Jätäpä kännykkälasku kerran maksamatta, niin sulkevat numerosi laakista - sen sijaan tuottajan sössiminen menee sekin tilaajan piikkiin: odota, osta väliajaksi toinen, kyllä se vika siitä pian korjaantuu. Ei kai tämä voi olla toimintamalli ja sen henki?

Kyllä se vaan on. On sitten ihan itsestä ja omasta kompetenssista ja jaksamisesta kiinni, saako tuottajalta yhtään siimaa. Minä välillä saan ja välillä en, mutta reklamoin aina aivan helvetisti - vihaan ajatusta, että olen kasvoton asiakas ja palvelun tuottaja kyykyttää minua mennen tullen. Em. tapauksista Fimea oli helppo, sillä heitä velvoittaa hallintolaki. Sen sijaan kaupalliset lafkat ovat haastavia. Jos minä mokaan, sanktio seuraa heti. Kun taas tuottaja mokaa, minä kärsin vahingot ja tuottaja pahoittelee ja voivottelee. Ihan sikaa - todella sikaa! Pitää huutaa ja vaatia oikeuksiaan!

Tilaaja-tuottaja -malli synnyttää reklamaatiokansalaisen. Vapaa-ajasta kuluu iso osa setviessä oikeuksiaan jonkun helvetin sohvafirman, vakuutusyhtiön tai kännykkäpalvelun kanssa. Jos haluaisi aina sen, mitä tuottaja lupaa, menisi reklamointi täysipäiväisestä työstä. Homma on mennyt ihan sikailuksi ja tuottajia ei paskaakaan kiinnosta sanan "palvelu" merkitys. Tässä ajassa kuljetetaan kansalaista kuin litran mittaa.

Ihan kahleissa: Shackled and Drawn - Bruce Springsteen

Kokoomuksella on isoimman puolueen asema sekä pääministerin ja presidentin paikat. Kaikki hyvin ruiskaunokkien maassa?

Ilmassa on myrskyn merkkejä.

Useat kokoomusvaikuttajat ovat tyytymättömiä puolueen hallitustaipaleeseen aina äänekkäistä, mutta puolueen vaientamista Kokoomusnuorista lähtien.

Ei ole vaikea arvata, että miksi Wille Rydmanin puheenjohtajuus nuorissa jäi yhteen kauteen. Kataisen kvartetti ei salli promillepoikien pilata fantastista menoa.

Nyt nuorten delegaatio on republikaanien puoluekokouksessa Floridassa kuin ylistyskokouksessa vannomassa presidenttiehdokas Mitt Romneyn nimeen. Kannatti häntä tai ei, toiminta ei näytä hyvältä suomalaisten silmissä. Olemme tottuneet pitämään turvaväliä Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmään.

Puoluejohdon isällinen ojennus saattaa olla jälleen luvassa, kun tuhlaajapojat palaavat kotiin.

Kun laineet lyövät kovaa niin polvet ovat alkaneet tutista. Pääministeri Jyrki Kataisen polvihousupoikien rivit ovat harventuneet kiivasta tahtia - viimeisimpänä lähti liike-elämään yksi puolueensa vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkonen.

Kun EU-Titanic iskee jäävuoreen, rotat hyppäävat pois uppoavasta laivasta.

Kapteeni Katainen on hädän hetkellä yksinäinen mies. Mitä hän tekee, kun taivaalla on mustia pilviä?

Lähettää Ben Zyskowiczin kiertämään maata, juomaan haaleaa Saludoa ja haistelemaan tuulia.

Pikkulinnut kertovat, että Ben ymmärtää kansan olevan eurokriittistä. Se näyttää tulevan yllätyksenä puolueelle, jonka piti olla ihan korvana.

Korvat ovat olleet täynnä eurovaikkua. Enää kansa ei vain puhu, se huutaa, mutta ei hätää, kyllä siihen kahviinkin tottuu.

Kun Kokoomuksen meno takkuaa siitä ottaa hyödyn toinen päähallituspuolue Sosialidemokraatit.

Demarit saivat tehtyä sateenkaarihallituksen ohjelmasta niin vasemmistolaisen, että Kokoomuksen oikeistosiipi olisi ollut valmis luopumaan koko Terijoen hallituksesta.

Nyt demarit tanssittavat kokoomuslaisia oman pillinsä mukaan oli kyse sitten hoitajamitoituksesta tai puolustusvoimien määrärahojen leikkauksista.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, demarit tapasivat toistella kysyttäessä arkkivihollistaan, mutta hän on poissa pelistä.

Perinteisesti oikeistolainen puolue ei voi tehdä pitkään vasemmistolaista politiikkaa ilman että menettää peruskannattajansa. Europolitiikka on sairas sekoitus kapitalismia ja sosialismia - yksityisten sijoittajien ja pankkien ottamat riskit on sosialisoitu sinun maksettavaksesi.

Ystävät kaikkoavat ja maallinen valta on katoavaista. Katainen on Arkadianmäen Andropov, jonka hallituskausi on lyhyt, mutta vahingollinen.

Demaritkaan eivät seiso voittajina.

Kansanvallan puhuri sammuttaa punaisen liekin kuntavaaleissa.

Espoossa haastamme Kokoomusvallan nousemalla vähintään kaupungin toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. Demarit ovat jo tippuneet kyydistä.

Kunnissa tehdään Perusteellinen suursiivous, joka juurruttaa Perussuomalaiset suomalaiselle poliittiselle kentälle.

Yhdysvalloissa käydään urheilun dopingvalvonnan tuoreinta farssia. Pyöräilyn arvostetuimman kilpailun, Tour de Francen, seitsemän kertaa voittaneen Lance Armstrongin kaikki suoritukset elokuusta 1998 lähtien on mitätöity. Yhdysvaltojen anti-dopingtoimisto on päätynyt tällaiseen ratkaisuun, vaikkei Armstrong ole koskaan antanut positiivista näytettä.

Pyöräily on lajina syvästi dopingin tahrima. Huipulta käryää vuoroin vähän yksi ja toinen. Lopulta on vaikea sanoa, onko kukaan enää puhdas lajissa, jossa kuljetaan aivan inhimillisen suorituskyvyn rajoilla. Joidenkin mielestä kaikki käyttävät ja toiset ajattelevat mukana olevan pääosin puhtaita urheilijoita. Taitaa kuitenkin olla niin, etteivät kaurapuuron voimin fillaroivat etappeja tai kisoja voita.

Tapaus Armstrong on kuitenkin dopingkontrollin fanaattisuuden tuorein juonne. Yhdysvaltojen dopingtoimisto on ilmoittanut sillä oleva hallussa raskauttavaa aineistoa - aineiston sisältöä ei tunneta. Samoin kymmenen todistajalausuntoa tukee Armstrongin rangaistusta - todistajien nimiä ei tosin ole kerrottu. Jäppisen uraa yritetään mustamaalata kovin epämääräsin ja salatuin todistein.

Ajojahti pyöräilylegendaa vastaan on jatkunut vuosia, mutta mitään konkreettista ei ole ilmennyt. Hänen kanssaan kultaisina vuosina voitosta taistelleista ainakin Jan Ullrichia, Alberto Contadoria ja Ivan Bassoa sekä 2012 olympiavoittaja Aleksandr Vinokurovia on epäilty dopingista - Vino kärähtikin veridopingista jo kerran. Kukahan lopulta saa Armstrongin hylkäyksen myötä nimelleen Tourin voitot? Kun listalta poistetaan - tapaus Armstrongin logiikalla - kaikki dopingepäillyt ja kärynneet, voi tittelin saada vaikka joku Tour de Francen toimitsija tai katsoja.

Jotenkin tapaus Armstrong nostaa mieleen ne pakkomielteiset ihmiset, jotka edelleen luulevat paljastavansa kokototuuden Lahden 2001 tapahtumista. Kuinka pitkälle siinä ollaan valmiita menemään? Entä kaivetaanko jo menehtyneen naispikajuoksija (100m ME 10,49) Florence Griffith-Joynerin luut esiin uusia näytteitä varten, mitä tehdään uransa jo vuosia sitten lopettaneelle Jarmo Kratochvíloválle (800m ME 1,53,58) ja eikös Suomessakin ole koko liuta epäilyjä 1970-, 1980- ja 1990-lukujen kesä- ja talvilajeissa?

Dopingkontrollin menneisyys, käryt, epäilyt, arvaukset, paljastukset ja kaikki siihen liittyvä ovat valtava kupla. Joillekin ihmisille on kuitenkin syntynyt dopingista niin jumalaton pakkomielle, että vielä 15 vuoden jälkeen pannaan paukkuja Lance Armstrongin jahtaamiseen. Samalla logiikalla voidaan kaikki pyöräilyn tulokset hylätä viimeisen 50 vuoden ajalta, hiihdon ja juoksulajien ehdottomasti ja samoin tietysti kaikkien heittolajien. Lista on loputon ja jäljelle jää enää saappaanheitto, mutta siinäkin Reima Haapakoski sai kahden vuoden pannan, kun ei suostunut ADT:n testiin!

Dopingista joko kärytään tai sitten ei. Se on pelin henki. Jälkipeli on naurettavaa ja tosiaan antaisi aiheen jokaisen lajin kaikkien tulosten mitätöintiin - aina on epäilyjä, kateellisia panettelijoita ja pahanpuhujia. Voidaan perustellusti alkaa jo pohtia, onko doping urheilun syöpä vai urheilu itseriittoisen dopingkontrollin vakava häiriötekijä?

Kävin keskiviikkona valmentamassa Lauttasaaren yhteiskoululla. Yleisöni koostui Kansainvälisen liiketoiminnan linjan opiskelijoista. Tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan myös Hesari http://www.hs.fi/digilehti/#kotimaa/Oma+talous+on+kouluissa+vieras+aihe/a1345607025341?jako=b0ee01b147b1a8d2ed160b92b542a296&ref=fb-share ja Yle http://areena.yle.fi/radio/1647233. Puhuimme oman talouden hallinnasta ja tulevaisuudesta. Vierailuni herätti ajatuksia niin tuoreissa lukiolaisissa kuin allekirjoittaneessakin.

Pikavippiyhtiöiden toimintaa on poliitikkojen toimesta vaikeutettu jo useamman vuoden ajan. Ajojahti on eskaloitumassa mahdollisesti koko toimialan kieltämiseen nykyisessä muodossaan. Alan lieveilmiöistä huolimatta olen sitä mieltä, että räjähdysmäisesti kasvaneet maksuhäiriöt eivät ole pikavippiyhtiöiden syy. Pikavippivyyhti on ainoastaan todellisen ongelman seuraus. Todellinen ongelma on taloudellinen taitamattomuus.

Suomen koulujärjestelmä tarjoaa laadukasta akateemista ja ammatillista koulutusta. Oman talouden hallinnan opetus loistaa kuitenkin poissaolollaan. Miksi? Jäljet johtavat politiikan kabinetteihin ja väsyneiden virkamiesten virkkuukerhoihin. Eduskunnasta käsin on kätevää ulkoistaa pahuus pikavippiyhtiöille. Samaan aikaan päättäjiltä tuntuu puuttuvan kompetenssi tai tahto puuttua ongelman syihin.

Onneksi osa koulumaailmasta on herännyt ja uusi oppilassukupolvi vaikuttaa terävämmältä. Lukiolaiset laittoivat talousvalmentajan tiukille esittäessään hyviä kysymyksiä. Kun oppii kysymään oikeita kysymyksiä, alkaa saamaan oikeita vastauksia. Kun kysyy vielä oikealta henkilöltä, suunta on väistämättä oikea. Valmennuksen loppupuolella esitetty kysymys hyvistä sijoituskohteista summasi päivän agendan. Kehoitin kysymyksen esittänyttä lukiolaistyttöä sijoittamaan omaan taloudelliseen älykkyyteensä ja oppimiseen.

Vuonna 2006 tein intervention suomalaiseen lääkejakelujärjestelmään. Jotta tämänhetkisen vihaisuuteni syy kirkastuu, siteeraan kolmen kappaleen verran tuolloin Alkoholi- ja huumetutkijain seuran puheenjohtajapalstalle kirjoittamaani juttua:

"Markkinoilla oleva klooridiatsepoksidi -lääke Risolid, joka on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeainelääke, loppui syystä tai toisesta apteekkijakelusta. Se mikä teki tilanteesta erikoisen, oli se, että korvaavaa lääkettä ei ole Suomesta saatavilla. Lisäksi lääkityksen äkillinen keskeyttäminen voi aiheuttaa vieroitusoireita. Lääkkeen käyttäjälle jäi näin kaksi mahdollisuutta: 1. siirtyä lähinnä oleviin tuotteisiin, jotka ovat vahvempia bentsodiatsepiineja ja voivat aiheuttaa kovempaa riippuvuutta tai 2. kärvistellä nahoissaan. Riippuvuutta aiheuttava ja monien toimintaa ylläpitävä lääke oli poissa apteekkijakelusta 20.9-1.11.2006 välisen ajanjakson!

Hälyttävän tilanteen syntyminen ajoi allekirjoittaneen selvittelemään asiaa. Tästä prosessista nousikin suuren suuri huoli siitä, kuinka monimutkaisissa yhteiskuntarakenteissa kuluttajalta vaaditaan, ei ainoastaan äärimmäistä argumentaatiokykyä, vaan myös laajoja verkostoja ja hillitöntä eri sektorien osaamista. Selvitys lähti liikkeelle apteekin ja tukkuliikkeen kautta maahantuojaan ja päätyi lopulta lääkelaitokseen. Vastauksia ja kysymyksiä sateli: logistiikkaongelmia, väärin täytettyjä lomakkeita Tanskassa, apteekeille ilmoitettuja vääriä saapumisaikoja, heikossa hapessa olevia lääkkeen käyttäjiä jne. jne. Jopa lääkelaitos antoi vastauksia vasta vedottuani hallintolakiin ja viranomaisten selvitysvelvoitteeseen. Melkoinen soppa. Kenellä on vastuu ja ennen kaikkea, kuka vastaa kuluttajien oikeuksista? Ei kukaan!? Minultahan tämä käy ja puhelinsoitto hallinto-oikeuden tutkijaan, joka briiffasi, samoin huippujuristi ystäväni ja vielä kolmaskin lakimies tuttavani. Lopulta lähetin kolmekohtaisen kirjallisen selvityspyynnön: 1. Miten lääke voi loppua, 2. kuka vastaa kuluttajien oikeuksista, menetetyistä työtunneista, terveyshaitoista ja tiedottamisesta ja 3. miksi en saa edes valvovalta viranomaiselta kuin yrityksiä unohtaa koko juttu?

Vastaus saapui korrektisti ja Lääkelaitos oli puuttunut asiaan "erään" yksityishenkilön tekemän selvityspyynnön pohjalta. Prosessia nopeutettiin ja lääke saatiin markkinoille. Kuinkahan kauan olisivat käyttäjät saaneet kärvistellä ilman nopeutusta? Myös lääkäreitä, sairaaloita ja terveyskeskuksia tiedotettiin multifakseilla ja kirjeillä. Ilmaan jäi myös monia huolta aiheuttavia kysymyksiä."

Nyt taas tähän päivään. Tietooni saatettiin, että kyseinen lääke on taas loppunut eikä sitä ole saatu apteekkeihin kahteen viikkoon: "ensi viikolla tukkurin mukaan saattaa tulla". "Me joudutaan myymään taas ei oota asiakkaille" - lausahti eräs tilanteesta kovasti suivaantunut farmaseutti. Tein koeporauksen Hakaniemen ja Kallion sekä Yliopiston apteekkiin: loppu ja jatkuvasti tulee kyselyjä.

Nyt tilanne vetää vihaksi. Joudun jumalauta käyttämään viikonlopun virallisen selvityspyynnön tekemiseen valvoville viranomaisille. Onkos tässä mitään laitaa?

Itseäni asia kiinnostaa ruohonjuuritason kansalaisen näkökulmasta. Eikö kukaan välitä paskaakaan niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet noita lukusia kyselyitä? On aivan samantekevää onko tieto tällä kertaa mennyt valvoville viranomaisille saakka, sillä "valvova" terminä kai sisältää myös itsessään jonkinlaisen velvoitteen. Voin kuvitella satojen tai tuhansien ihmisten kärvistelevän nahoissaan ja olen teidän puolestanne saatanan kiukkuinen - niin kiukkuinen, että tällä kertaa teen julkisesti tiettäväksi, että teillä on oikeus hakea korvauksia esimerkiksi alentuneeseen työkykyyn tai mahdolliseen väliaikaiseen työkyvyttömyyteen. Fimea on vastaava viranomainen ja alkakaa asianosaiset lähettää heidän kirjaamoonsa hallintolakiin vedoten selvityspyyntöjä kompensaatiosta!!!

PS: Tämä juttu meni johonkin Hannu Karpon ja MOT:n väliin - kyrsii vaan vietävästi tällainen välinpitämättömyys!!!

Viikon musiikkisuositus on Ismo Alanko säätiön kappale: Vittu kun vituttaa!

Kollega linkkasi minulle Youtubesta päihdesketsejä palkitusta brittikomediasta "Ruddy Hell! It's Harry & Paul". Niissä Harry Enfield ja Paul Whitehouse käyttävät heille ominaista metodia, yllättävää henkilöhahmojen asettelua, tehokeinona, jolla hyvin yksinkertainenkin juoni muuttuu järjettömyydessään humoristiseksi ja kantaaottavaksi. Samankaltaisella yllättävien roolikääntöjen metodilla Dave Chappelle teki rasismista nerokkaalla tavalla näkyvää Yhdysvalloissa. Tässä kiinnostuneille yksi Chappellen suurista klassikoista: http://www.youtube.com/watch?v=2i9iTYe6tEk

Herrat Enfield ja Whitehouse ovat tunnettuja siitä, että he liikkuvat usein hyvän maun harmaalla alueella ja siitä heitä on myös aika ajoin parjattu. Itse luen seuraavaksi tulevien sketsien tehokkuuden nimenomaan absurdiuden absurdointina - leikittelynä yllättävyyden, hyperkaupallistumisen, päihdekulttuurien, Ostos-TV -formaatin, mauttomuuden ja moraalin rajamaastossa. Taitava semiootikko löytäisi useampia syvällisempiä lukutapoja, mutta joudutte tässä tyytymään näihin allekirjoittaneen köyhän miehen tulkintoihin - parempi vielä, jätän tulkinnat teille katsojille. (Itseäni nauratti ja kovasti - onko maailmasta tulossa niin hyperkaupallinen, että tämänkaltaiset asetelmatkin voivat joskus toteutua?)

Tässä linkit kolmeen Harry Enfield -päihdesketsiin:

http://www.youtube.com/watch?v=ltCtUwcBtd4&feature=endscreen

http://www.youtube.com/watch?v=_rngrl9jM04&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=2fK8SwJodW8&feature=related

Tällä viikolla ei suosituksissa musisoida, vaan yritän löytää hiljaisuudessa työminää - hihna etsii vielä oikeaa nopeutta.

Sain kesällä oivan mahdollisuuden vertailla eri maiden keikkayleisöjen käyttäytymistä. Piipahdin niin Zürichissä kuin Oslossakin katsomassa Pomon kiertuetta. Varsinainen jättipottien isä ja äiti osui Helsinkiin, kun Springsteen rokkasi eeppiset 4h 37min ja räjäytti stadionin. Keikoilla musiikillista variaatiota piisasi ja sama koski yleisön käytöstä.

Suomalainen konserttiyleisö vei voiton sekä positiivisissa että negatiivisissa sarjoissa. On aivan huikea nähdä, miten Olympiastadion rokkasi ja osallistui hyperaktiivisesti Pomon Euroopan kiertueen päätöksen tunnelmiin. Meitä on syytetty monesti vaisuiksi, mutta ainakin 31.7 perusteella olemme nousseet erittäin kypsäksi konserttikansaksi.

Zürichissä en nähnyt 3h 31min kestäneen keikan aikana yhtään kännistä katsojaa. Oslossa huomasin 3h 45min aikana itse kaksi - mukana ollut kaverini vielä kolmannen - mutta nuo ördääjät tyytyivät pysymään hieman sivummalla, ei ärsyttävää häiriökäyttäytymistä. Stadissa hulppean keikan aikana känniääliötä näkyikin sitten enemmän. Tosin täytyy samaan hengenvetoon sanoa, että mitään kännisiä massoja ei täälläkään ollut liikkeellä. Sen verran kuitenkin, että se pisti ilkeästi silmään.

Pienen keikkaterästyksen ottaminen kuuluu aina asiaan. Sillä on kuitenkin rajansa. Stadissa puolen tunnin kohdalla 5 henkisen seurueemme eteen parkkeerasi pariskunta, joka oli tullut jostain Alatölviön takametsistä katsomaan Prucea. Pariskunnan kauniimpi osapuoli, Suomi-neito reippaassa lihassa, oli ihan järkyttävässä kännissä ja luuli ilmeisesti olevansa Popedan keikalla Tuurin Miljoona-rokissa. Tämä karjakko heilui ja hoippui, meinasi toistuvasti kaatua, töni muita katsojia, kirkui kuin olisi sikaa tapettu, huuteli Suomi, Suomi -kannatushuutoja?! ja kaikkea muuta ihan helvetin kivaa ja empaattista. Ukkeli oli hieman paremmassa kunnossa, mutta iso karju tökki jatkuvasti muita kyynärpäillä, kun Prucesta piti saada noin 250 valokuvaa. (Saatanan juntit!)

No, toki emme suosiolla tyytyneet kohtaloomme, vaan yritimme erilaisin strategioin saada näitä ääliöitä suksimaan sinne itseensä. Heidän saapuessa, ilmoitin melko kohteliaasti "että siihen te ette parkkeeraa, sillä olemme varanneet mestaa yli tunnin". Harmikseni uskoin Alatölviöläisen kännihaahkan hapuilevaan selitykseen, että he viipyvät edessämme vain hetken. Kun tyypit sitten sekoilivat edessämme, myös muut katsojat huomauttelivat heitä toistuvasti - siis muutkin kuin meidän seurueen mimmit, joiden edessä känninen eukko kekkuloi.

Yritykset saada kaksikkoa hieman rauhoittumaan sivistyneellä keskustelulla osoittautuivat tehottomiksi. Myös turvamiehet kävivät katsomassa karjakon kondista, mutta antoivat eukon jäädä eteemme pörräämään. Ukko taas oli niin pirun iso salihousuissaan, ettei mihinkään puolinelsoneihin kannattanut ryhtyä - tai olisi toki voinut, mutta nenäänlyöntikilpailussa olisi tullut varmasti lähtö Stadikalta itsellekin.

Onneksi keikka oli niin intensiivinen, että pian nämä kaksi unohtuivat lähes kokonaan. Välillä annettiin heille selästä vauhtia takaisin omalle paikalleen, mutta muutoin päädyimme ottamaan homman huumorilla. Känninen ukkelikin alkoi selvitä maratonkeikan jatkuessa ja piti karjakkonsa kurissa. Pienet piikit, kuten "eikös tänne ollut eläinten tuonti kielletty", saivat reippaan punan nousemaan äijän poskille. Lopulta myös karjakko rauhoittui ja alkoi laskuhumalassa näyttää melkein säälittävältä - ainakin lopetti siantappamiskirkumisen.

Keikan jälkeisenä päivänä kuulin useita samankaltaisia stooreja tutuilta ja kavereilta. Mikähän helvetti siinä on, että jostain mörön pyllystä saakka viitsii tulla Stadiin keikalle niin lärveissä, ettei taatusti muista tapahtumasta mitään - tosin ihan samoja urpoja löytyy myös kehä kolmosen sisältä. Varmaan ne 250 valokuvaa vähän lämmittävät, mutta sen luulisi olevan aika laiha lohtu. Myös kykenemättömyys järkevään keskusteluun tai muiden keikkarauhan huomioiminen ovat känniääliöille ihan vierasta maaperää.

En oikein tiedä, pitääkö noille tyypeille olla vihainen vai sääliä heitä. He missasivat jotain aivan uniikkia, eivätkä luojan kiitos onnistuneet pilaamaan meidänkään keikkaa. Erittäin kuumottavia tyyppejä joka tapauksessa.

Kaikkiaan suomalainen yleisö on kuitenkin noussut ihan uudelle ja huikealle tasolle. Se on komeaa. Näiden kännisten karjakkojen ja sikaniskojen suhteen olemme kuitenkin vielä ripauksen muuta Eurooppaa perässä.

Suosituksena tarjoan kesän viime metreille Southside Johnnyn hienon ja karhean klassikon - tämä jäppinen soitti keskiviikkona hienon keikan Tavastialla.