Yhteiskunta

Eräs laulunopettaja päivitteli, että oppilaat kehittyvät kesälomalla niin kovasti, että sitähän tuntee itsensä pian tarpeettomaksi.

Yliopistojen opetushenkilökunnalla voisi kuvitella olevan samanlaisia mietteitä, kun he lukevat korkeakoulutettujen elämäntarinoita aikakauslehdistä. Aika monesti on käynyt niin, että työelämän kannalta merkittävimmät askeleet on otettu opintojen ulkopuolella.

Siihen nähden, miten valtava merkitys harrastuksilla, luottamustoimilla, spekseillä, järjestelytoimikunnilla ja puoli-ironisilla sikarikerhoilla on verkostojen ja työkokemuksen kannalta (jaksamisesta puhumattakaan), joidenkin ikäihmisten vimma piiskata opiskelijat putkeen on häkellyttävän voimakas.

Jännä kyllä: täsmälleen niin kuin muutamia vuosia sitten ennakoitiin, tiukentunut kontrolli, aikarajat ja paineiden lisääminen ovat pongahtaneet näkyviin erilaisilla negatiivisilla mittareilla, mm. nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeissä.

Onneksi asiaan on nyt puututtu:
http://www.syl.fi/2011/01/27/asiantuntijat-ehdottavat-keinoja-nuorten-saamiseksi-ehjina-tyoelamaan/

Tyypilliseen tapaan ratkaiseva käänne oli raha, eikä siinä mitään pahaa. Ainakin tehoaa. ”Nuorten työttömyys ja työkyvyttömyys aiheuttavat suuria inhimillisiä ja kansantaloudellisia menetyksiä, joihin ei ole varaa olla puuttumatta”, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio lausuu SYL:n ja TTL:n yhteistiedotteessa.

No niinpä.

Prostituutiota sanotaan maailman vanhimmaksi ammatiksi. Miksi ihmeessä?

Prostituutio ei voi olla maailman vanhin ammatti, eivätkä sitä kukaan historian tuntijat sellaiseksi esitäkään. Jotta prostituutiota voi olla, on oltava jotain, jolla seksiä voisi ostaa. Yhteisön on tuotettava sen verran ylimääräistä, että mukaan mahtuu ainakin yksi, joka ei suoranaisesti tuota vaurautta. Ruokaa ja suojaa pitää olla tarjolla yli oman tarpeen.

Ylimääräisen vaurauden haaliminen on jo itsessään ammatti, oli se vauraus sitten suojaa, turvaa, ruokaa tai mitä vaan. Sellaisen kokoaminen edellyttää vähintään joitakin seuraavista ammateista: keräilijä, metsästäjä, maanviljelijä, kalastaja, lastenhoitaja (jotta muut voivat esim. metsästää), kätilö, ompelija jne. Arkeologi Petri Halisen mukaan vanhin ammatti olisi parantaja, samaani tai kätilö.

Legenda maailman vanhimmasta lienee perua Rudyard Kiplingin teoksesta On the City Wall, joka ilmesty 1888: "Lalun is a member of the most ancient profession in the world." Kipling ei kuitenkaan kirjoita kätilöstä, sillä hän jatkaa kuvailemalla tämän ns vahimman ammatin moraalisesta tuomitsemisesta yhteiskunnassa.

Lalunin esiäiti oli Lilith, joka oli Kabbalan ja babylonialaisten mytologioiden mukaan Raamatun Aataminen ensimmäinen vaimo ennen Eevaa. Kabbalan mukaan Aatami yhtyi ensin eläimiin ja sitten Lilithiin. Lilith kuitenkin kieltäytyi pitämästä Aatamia herranaan. Feministisen tutkimuksen mukaan kyse oli siitä, että Lilith ei suostunut lähetyssaarnaaja-asentoon. Keskiaikaiset juutalaiset uskoivat Lilithin olevan lapsen kimpussa, jos lapsi hymyili sapatin tai uudenkuun yönä unissaan. Tällöin nukkuvaa lasta lyötiin kolme kertaa nenälle ja manattiin Lilith lapsesta pois. On siinäkin peruste lapsen pieksemiselle. Hymyilee, perkele, unissaan.

Sanontaan palatakseni, miksi "maailman vanhin ammatti" -sanontaa käytetään vieläkin, ja miksi sillä viitataan nimenomaan prostituutioon? Lähinnä väitettä tai sanontaa toistavat tavalliset ihmiset sen kummemmin sitä miettimättä. Ehkä sillä halutaan korostaa prostituution vanhuutta tai merkitystä. Sanoisivat sitten, että se on vanhaa tai merkityksellistä.

Sanonnan "maailman vanhin ammatti" käyttäminen merkityksessä oikeasti vanhin ammatti ja viitaten samalla prostituutioon, on yksinkertaisesti typerää.

Viime syyskuun 17. päivänä ilakoin blogissani http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/113313/ kansanvallan selättäneen alkoholimainonnan saralla yltiöhärskin markkinaliberalistisen penetraatioyrityksen. Lopetin tuolloin kirjoituksen seuraavasti: ”Ikävä kyllä nykyinen markkinaliberalismi tulee jatkamaan pyrkimyksiä ujuttautua syvälle poliittiseen päätöksentekoon. Siis aina niin pitkälle, että ihmisten hyvinvointi ja terveys murskautuvat bisneksen jalkoihin myös hyvinvointipalveluiksi joskus kuvittelemissamme instituutiossa.”

En uskonut palaavani samaan aiheeseen näin pian ja alistuneena, katse painuneena räntäiseen katuun (mutten lyötynä). Viime viikon torstaina Yle uutisoi, ettei peruspalveluministeri Paula Risikko ajakaan alkoholin mielikuvamainontaa kieltävää lainsäädäntöä. Perjantaina ministeri Risikko lähetti maailmaan tarkentavan lehdistötiedotteen http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1550773#fi , jossa hän lausui muun muassa, että ”Jatkossa ovat kiellettyjä myös ne mainonnan keinot, joilla annetaan kuva alkoholin sosiaalista ja seksuaalista menestystä lisäävistä sekä muista totuudenvastaisista vaikutuksista”.

Kieltoja on siis tulossa – tai siis, ei, ei todellakaan. Pientä viilausta ministerin tiedote olisi vaatinut, sillä hänen mainitsemansa seikat on kirjattu alkoholilakiin jo vuonna 1995 ja niitä on vielä täydennetty vuonna 2008. Näin ollen 21.1.2011 päivätty ministerin tiedote siis lausuu todellisuudessa seuraavaa: ”JatkossaKIN ovat kiellettyjä myös ne mainonnan keinot, joilla annetaan kuva alkoholin sosiaalista ja seksuaalista menestystä lisäävistä sekä muista totuudenvastaisista vaikutuksista”. Voi pahkeinen, kuinka pienen pieni vahinko, vain kolmen vaivaisen kirjaimen (tahaton) unohdus, saa viestin sisällön suorastaan harhaanjohtavalta vaikuttavaan valoon. Varsinaisen tiedotteen perusteella voisi helposti ajatella, että ”nyt siellä ministeriössä rehkitään oikein tosissaan lasten ja nuorten alkoholin käytön vähentämiseksi” ja ”onhan se peruspalveluministeri varsin aikaansaava ihminen”. Vaan näinpä ei tämän asian tiimoilla ole.

Alkoholin mielikuvamainonnan kieltoa puoltavat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat, suuri enemmistö virkamiehistä, systemaattisesti kaikki tutkijat, kansalaisjärjestöt ja kansalaismielipide. Myös joukko kansanedustajia on oma-aloitteisesti laatinut asiasta lakialoitteen. Kieltoa vastustaa peruspalveluministeri Risikko, alkoholiteollisuus ja tahot, joille mainonnasta on suoraa taloudellista hyötyä. Tässä tulee se kohta, jossa minä putoan kärryiltä. Mikä voi olla ministerin motiivina asettua poikkiteloin käytännössä kaikkien oman alansa asiantuntijoiden, virkamiesten, tutkijoiden, järjestöjen ja kansalaismielipiteen kanssa? Alkoholimainonnan kielto on varmasti yksi tärkeimmistä mittareista, joiden pohjalta Risikon onnistumista ministerinä tullaan myöhemmin puntaroimaan. Mikä voima saa ihmisen riskeeraamaan oman ministeriuransa keskeisimmän tehtävän?

Nettikeskustelut teemasta ovat täynnä erilaisia salaliittoteorioita. Jokainen voi lukea sieltä, mille kuvio näyttää kansan syvien rivien silmin – ei ole kaunista luettavaa kansanvallan näkökulmasta. Minä en suoralta kädeltä osta salaliittoteorioita, mutta jokin tässä mättää ja pahasti. Ruma metafora tilanteesta voisi olla vaikkapa sellainen, että homma haiskahtaa pahemmin kuin 14-vuotiaan pissiksen ensioksennus kahdeksan kattoon nostavan siiderin jälkeen. Jottei menisi ihan monologiksi, niin järjestän loppuun pienen kansalaisgallupin.

Esitän kolme vaihtoehtoa, joista jokainen voi olla (tai sitten ei) ministeri Risikon motiivina. Valitkaa vaihtoehdoista yksi tai tarjotkaa parempaa:

A) Kanada

B) Kokoomus

C) Ministeri kyllä tietää mitä tekee. Lienee Salasuonkin parempi pitää tuolla koulupohjalla turpansa kiinni. Ministeri on sentään ministeri ja omaa sellaisia suuria sosiaali- ja terveyspoliittisia visioita, joita tavallinen kengän kuluttaja ei koskaan voi ymmärtää – Alkoholitonta Nikolaita litkivistä dosenteista puhumattakaan.

“Aggressiivisen kerjäämisen kieltäminen etenee” uutisoi Hesari eilen. Tämä tarkoittaa sellaista kerjäämistä, joka sisältää esimerkiksi suullisia uhkauksia, vaatteista nykimistä, tönimistä tai auton kulun estämistä. Minä en ymmärrä! Eikös suullinen uhkailu, kiinnikäyminen, töniminen ja auton kulun estäminen ole laitonta puuhaa, vaikkei kerjäisikään samalla? Onko nyt siis tekeillä samankaltainen järjestyslaki kuin aikanaan julkijuopottelun kohdalla. Lainsäädäntö puuttumiseen on jo olemassa, mutta kyseessä onkin moraalisen paheksunnan julkinen lietsonta.

Suomalaisessa kulttuurissa elää vahvana omintakeinen kerjäämiseen rinnastuva instituutio: pummaaminen. Siihen ei pahemmin kiinnitetä huomiota, sillä jostakin syystä emme rinnasta sitä kerjäämiseen. Pummaaminen on varmasti kaikille tuttu asia. Kaupungin kaduilla törmää lähes päivittäin tärisevin käsin etenevään krapulaiseen, joka pummaa hiluja korjaussarjaan. Kapakoissa pummaaminen on jo Suomessakin vähintään 100 vuotta vanha ilmiö. 2000-luvulla katukuvaan on tullut myös huumeongelmaisia, jotka kyselevät vähemmän korrektisti kolikoita ruokaan. Entäs röökin pummaaminen, asia johon syyllistyn itsekin joskus? En jotenkin jaksa uskoa, että nyt tekeillä oleva järjestyslaki on ensisijaisesti suunnattu kapakoissa tai kaduilla haahuileville känniläisille, jotka pummaavat aggressiivisesti kaljarahaa tai baarin kulmalla kovaäänisesti rähjäten röökiä.

Kadulla kerjääminen ei varmastikaan ole ihmisarvoa kohentava kokemus. Se on puuhaa, jota kukaan ei tee kokeakseen nautintoa tai etsiessään ekstreme-kokemuksia. Piilevät katukerjäämisen rakenteelliset juuret missä tahansa, tai pistää se esteettisesti keskiluokkaiseen okulaariimme kuinka häiritsevästi vain, niin emmehän me voi syyllistää pakkasessa värjöttelevää nälkäistä ihmispoloa. Ja Suomessahan me emme suoraan sitä teekään, vaan säädämme moraalista paheksuntaa nostattavan uuden järjestyslain!

Hyväksymme kitisemättä pummaamisen, sillä kuka tahansa meistä voi joutua samaan tilanteeseen. Joskushan mopo voi heikolla hetkellä karata keneltä tahansa ja kyllä kaveria täytyy silloin jelpata. Tupakoitsijoiden kesken taas vallitsee tietty solidaarisuus, sillä jokainen tietää sen kurjuuden, kun aamurööki jää saamatta. Kapakassa taas ei olla köyhiä tai kipeitä ja kyllähän silloin yhden stoben voi tuntemattomallekin pummaajalle pistää. Entäs aggressiiviset kurvin kundit, jotka istuvat ratikassa viereen ja alkavat kinuta ”paria euroa”. Sitten vielä nämä laitapuolen kulkijat, joita parveilee joka ikisen pitkäripaisten lähistöillä. Suomi onkin täynnä kerjäämistä, jota emme miellä kerjäämiseksi. Onhan tämä vaan ihmeellinen maa, känninen saa rähisten pummata, mutta nälkäinen ei saa kerjätä. Tätäkö se perustuslain yhdenvertaisuusperiaate tarkoittaa?

PS. Mitenhän tätä pykälää sovelletaan, kun humalapäissään kerjää baarissa pikkutunneilla vähemmän sensitiivisesti piparia?

Se susi on todellinen iso paha susi. Ajanhukka, siis.

Jo ennen naamakirjaa opiskelijan tiellä tenttikirjojen ääreen oli lukuisia sudenkuoppia, kuten sanomalehdet, aikakauslehdet, siivous, hammasvälien puhdistus, ostoslistan teko, vaatekaappien järjestäminen - ja sitten on jo nälkä, pitääkin tästä lähteä syömään.

Tavanomaisen sijaistekemisen ja välttelyn lisäksi hukkaamme kuitenkin uskomattomia määriä aikaa ja energiaa myös moniin tärkeiksi kuvittelemiimme asioihin. Rahaa tarvitaan, totta kai. Silti voimme hyvällä syyllä kysyä, tarvitsemmeko joka ikistä silpputyön palasta, joka kalentereissamme vaeltaa.

Entä jos keskittyisikin vain siihen, mitä pitää kaikkein mielekkäimpänä?

Ajatus on niin pelottava, että sitä paetakseen ihmiset muuttavat maasta toiseen, perustavat perheitä tai jättävät niitä, jumittavat vuosikymmeniä töissä joita vihaavat, ja niin edelleen. Mikä saisi tavallisen pienjumittajan muuttamaan tapojaan ja tottumuksiaan?

Koska elävät ihmiset, joko keksityt tai todelliset, ovat usein tehokkaita vaikuttimia, tässä jatkoajatusten pohjaksi muutama linkki:

Luento unelmien toteuttamisesta:

Luento ajankäytöstä:

Elokuva, jonka pääosassa on aika:

(No joo, on siellä myös Cate Blanchett, ja pakollinen Brad Pitt purjeveneessä, moottoripyörällä, avoautossa…)

ESP, Extra-sensory perception, on eräs parapsykologian käsitteistä. Tiivistetysti se tarkoittaa yliaistillista havaitsemista, tyypillisimmin selvänäkemistä, ennustamista ja sellaista. Professori Daryl Bem Cornell Universitystä tutki ilmiötä 1000 yliopisto-opiskelijan avulla.

Tietokoneen näyttö oli jaettu kahteen osaan. Tietokone arpoi kuvan ilmestyvään jompaan kumpaan osaan, mutta ei näyttänyt tulosta. Koehenkilö arvasi, kummalle puolelle kuva ilmestyy, ja tietokone näytti, osuiko arvaus oikeaan. Kuvat esittivät useita eri aiheita ja ne oli jaettu eri ryhmiin sen mukaan, millaisen tunnereaktion ne tuottivat. Tunnereaktioita näille kuville oli mitattu aikaisemmissa tutkimuksissa.

Ei liene yllätys, että opiskelijat arvasivat oikean kuvan 49,8% todennäköisyydellä. Tulos sopii oletukseen, että kuvan sijaintia ei voi ennustaa - pelkällä tuurilla "pitäisi" saada 50% kuvista oikein.

Mutta kun kuvat esittivät eroottisia aiheita - pääosin ihmisiä jörnimässä - osuivat koehenkilöt oikein 53,1% tapauksista. Prosentti ei ehkä vaikuta suurelta, mutta tilastollisin menetelmin voidaan osoittaa, että on alle 1% todennäköisyys saada näin hyvä prosentti sattumalta. Toisin sanoen, on 99% todennäköisyys sille, että ero on aito eikä sattuman kautta saatu. 50% tulos (tai hyvin lähellä sitä) oli kaikissa muissa asetelmissa, riippumatta kuvan sisällöstä tai sen tuottamasta tunne-elämyksestä. Vain pornokuvien sijainti kyettiin arvaamaan paremmin kuin mitä "piti".

Artikkelissa (PDF) pohditaan ilmiötä monipuolisesti ja pyydetään muita tutkijoita toistamaan tutkimuksen, jotta saadaan varmistus, onko ilmiö aito vai ei. Ohjelmistopaketin voi myös ladata itselleen.

Mutta yliluonnolliseen uskovien ei kuitenkaan kannata hyppiä innosta. Vaikka Bemin tutkimus oli pääosin hyvin tehty, siinä oli myös virhelähteitä ja sitä kohtaan on esitetty runsaasti kritiikkiä (PDF). Tutkimuksen lähtökohta oli pikemminkin kokeileva kuin varmistava. ESP:tä etsittiin monin eri tavoin, eikä verrattu kahta tilannetta toisiinsa. Tämä tarkoittaa, että tutkimusten p-arvo (todennäköisyys, että tulos on sattumaa) oli laskettu väärin, eli erilaiseen tilanteeseen tarkoitetulla menetelmällä. Tutkimuksessa oli useita kohtia, joihin tämä kritiikki sopii.

Toinen kritiikki koskee sitä, että ei ole olemassa mitään selitystä sille, kuinka ennaltanäkeminen toimii. Jos ilmiö on aito, on sillä selvä evolutiivinen etu. Ennaltanäkevien yksilöiden pitäisi luonnontilassa lisääntyä enemmän ja ilmiön olla kohtalaisen yleinen. Jos kritisoi, että ennaltanäkemisen taito ei periydy, pitäisi selittää, miksi ei.

Jos ihminen kykenisi arvaamaan oikein 53,1% tapauksista, on helppoa osoittaa, että tällainen yksilö voisi voittaa kasinolla helposti yhdessä illassa 100 euron panoksella puoli miljoonaa. Jälleen pitäisi selittää, miksi ilmiötä ei ole kasinolla, mutta se ilmenee parapsykologiaan uskovan tutkijan pornokuvatutkimuksessa.

Itse näen ennalta, että pian lukijoista 53,1%:lla on ruudullaan pornoa.

Ihmisillä on taipumus siirtää katsettaan siihen suuntaan, mihin muut katsovat, vaikka suunta ei olisi tärkeä katsojan oman senhetkisen tehtävän kannalta.

Yhdysvalloissa tutkittiin ilmiötä poliittisesti liberaaleilla ja konservatiiveilla. Koehenkilöillä oli huomattavia eroja siinä, kuinka paljon heidän huomionsa siirtyy toisen ihmisen katseen mukaan. Konservatiiveilla tätä esiintyi tuskin ollenkaan, kun taas liberaalit olivat tarkkoja huomaamaan katseen kohdistuksen ja siirtämään omaa fokustaan sen mukaan.

Tutkijat arvioivat tämän johtuvan siitä, että konservatiiveille oma autonomia on tärkeää, ja tämä saa heidät vähemmän alttiiksi kiinnittämään niin paljon huomioita muihin. Liberaalit puolestaan olivat herkempiä muiden ihmisten lähettämille signaaleille.

Poliittiseen suuntautumiseen vaikuttaa muuten muutkin asiat. Ne ihmiset, jotka reagoivat uhkaaviin kuviin herkemmin, olivat enemmän konservatiivisia ja kannattivat voimakkaita puolustusvoimia, kuolemanrangaistusta, isänmaallisuutta ja Irakin sotaa.

Yllättävää tutkimuksessa oli se, kuinka suuri ero ryhmien välillä oli. Kun näin yksinkertaisessa ja helposti mitattavissa olevassa asiassa on tällainen ero, kuinka suuria eroja eri maailmankatsomuksen omaavilla ihmisillä onkaan havaitsemisprosesseissaan?

Vuonna 2008 tein osallistuvaa havainnointia 35-vuotiaana alokkaana Kainuun prikaatissa. Vedin siis tuolloin 54-vuotiaan kollegani, Tommi Hoikkalan, kanssa yhteensä noin kolmen kuukauden setin 24/7 armeijan leivissä. Kyseisestä tutkimushankkeesta julkaistiin noin vuosi sitten 500-sivuinen kirja ”Tunnetut sotilaat – varusmiehen kokemus ja terveystaju”. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli liikenne- ja päihdevalistuksen oppitunti.

Luennon pitäneet varuskunnassa työskennelleet siviilit ammensivat pedagogiansa jostain 1970-luvun ja pelotteluvalistuksen syvistä pohjavirtauksista. Seuraavassa otteita huumeita käsittelevästä luennosta, joka tallentui nauhalle. Nauhan myöhemmin litteroinut opiskelija oli pedantti ja kirjoitti auki myös alokas Salasuon välikuiskaukset vieressä istuneelle alokkaalle:

Luento päihteistä, helmikuu 2008:

”Luennoitsija: Ja kun nautintoaineista puhutaan, niin pakko on näihin huumeisiinkin sitten mennä, toivottavasti tämä on semmoinen sarka joka ei oo kellekkään tuttu".

Salasuo: "Mulle se on aika tuttu kyllä, vähän niiku työsarkana."

Luennoitsija: "Mutta ikävä kyllä, ei ikinä uskonut, että henkilö oli käyttänyt tai käyttää, sitä ei heti nää päällepäin. Ja näitä on kaikennäköisiä valmisteita, on näitä kannabiksia, jos on näitä poltettavia juttuja, ei ihan niin dramaattisia, mutta täältä se lähtee. Kokeillaan mietoja huumeita, sitten vähän vahvempia. Sitten mennään näihin amfetamiineihin, joka on tämmönen nykyajan teknohuume hittituote, jaksaa bailata pari vuorokautta yhteen, ei tarvitse nukkua välissä yhtään, eikä tunnu missään. Ei väsytä eikä oo kiputiloja ja on hyvä mieli koko ajan, kun on aineet päällä. Mutta, sen jälkeen kun aineet lähtee, tulee kahta kauheempi väsymys. Kokaiini on sitten vähän samanlainen kuin tuo amfetamiini, eli samanlaista. Hilpeyttä ja virkeyttä ja ylienergisyyttä".

"Sitten tää LSD ja tälläset, jotka aiheuttaa näitä aistiharhoja ja psykoosia ja tämmösiä, ne on niitä matkoja niin sanotusti. Ja tämä, että ei ole pitkään aikaan käyttänyt esimerkiksi LSD:tä,
saattaa olla kuukausi välissä, että ihan olla kuivilla, saattaa ihan äkkiä päälle tulla se matka. Ne on erittäin vaarallisia, että ollaan vaikka liikenteessä, onki kiva alkaa nukkumaan siinä auton ratissa."

"(…) Ai jaa, on päässy nykyään, mikähän muukin liuotin mitä ihmiset, olikos se hajuvesi vai mikä se oli, mitä vasta tuli tällä viikolla, tuli semmonen huume, jota nuoret imppaavat ja tulee pää sekaisin?"

Salasuo: "voi helvetti, lakkaa tai gammaa se on, mitä se tarkoittaa".

Luennoitsija: "Riippuvuutta aiheuttaa, keskushermostoon vaikuttaa, jopa ensimmäisestä jää koukkuun".

Salasuo: "vai, että oikein ensimmäisestä kokeilusta voi jäädä riippuvaiseksi, voi hyvänen aika!"

Luennoitsija: "Tartuntatautiriski kasvaa ja rikollisuuttahan se myöskin ruokkii, koska rahaa tarvitaan".

Salasuo: "Nyt jos ei oltais osallistuvia havainnoitsijoita, niin mä sanoisin anteeks ja kävelisin tonne eteen, et nyt pieni tarkennus muutamaan edelliseen kohtaan.”

Kuten edellisestä käy ilmi, on armeijan kansalaiskasvatus hieman, hmmm, sanoisinko puutteellista. Siinä hukataan tärkeitä ja viimeisiä mahdollisuuksia pistää pojat aidosti pohtimaan huumekysymystä. Tätä voi kai loukkaamatta ketään kutsua mielettömyydeksi.

Syksyllä luovutettu nk. Siilasmaan asevelvollisuustyöryhmän raportti peräänkuuluttaa kansalaiskasvatuksessa tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Voisi arvella, että esimerkiksi Kajaanin A-klinikalta tai järjestökentältä löytyisi päteviä päihdevalistajia. Asiantuntijoiden käyttö muissakin terveyteen liittyvissä kysymyksissä olisi mielekästä, tarjoaisi uusia yhteistyömahdollisuuksia ja valistaisi myös kantahenkilökuntaa.

(Lähde: Hoikkala, Tommi & Salasuo, Mikko & Ojajärvi, Anni (2009) Tunnetut sotilaat - varusmiehen kokemus ja terveystaju. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto).

Opetusministeri Henna Virkkunen viljeli taannoisen yliopistouudistuksen aikaan lausetta, jonka mukaan kyseinen uudistus on parasta, mitä yliopistoille on tapahtunut sitten niiden perustamisen.

Monet yliopistolaiset, nekin, joiden mielestä uudistuksessa oli enemmän hyviä puolia kuin huonoja, suhtautuivat lauseeseen kärjistyksenä tai jopa lievänä itseironiana (!).

Nyt kun pöly on laskeutunut ja ensimmäinen uuden lain mukainen toimintavuosi takana, yliopistomaailma ja etenkin sen tulevaisuudennäkymät näyttävät hyvin erilaisilta kuin vielä pari vuotta sitten. Monet sellaiset kivet ja kannot, joiden kukaan ei olisi uskonut liikahtavan paikoiltaan ikimaailmassa, ovat lähteneet nitkahtelemaan uusiin asentoihin.

Toki aina välillä joku urpo avautuu mielipidesivuilla siitä, miten yliopistokoulutus pitäisi kahlita 80-luvun reaganilais-thatcheriläisen muinaismarkkinatalouden muistomerkkeihin, mutta se on pelkkä väärinkäsitys.

Ehkä Henna oli silti oikeassa. Muutos parempaan on oikeasti tapahtunut.

Alkuvuoden paras koulutuspoliittinen uutinen oli, kun kuulin yliopiston hallintovirkamiehen ehdottavan pommin asettamista erään keskeisen, hienon, kalliin – ja täysin käyttökelvottoman – toiminnanohjausprosessin alle.

Siinä on sitä asennetta, mitä yliopistot tarvitsevat. Jos henkilökunnan ajattelu notkistuu tätä vauhtia, suomalaiset yliopistot voittavat seuraavissa olympialaisissa voimistelun kultamitalin.

Jos ensin kuvittelet syöväsi jotakin tiettyä ruokaa, syöt sitä vähemmän kun tilaisuus syömiseen tulee. Kuvittelu toimii psykologisesti jossain määrin oikean syömisen korvikkeena. Tutkimustulos kumoaa pitkäaikaisen käsityksen, että kuvitteleminen vain lisää halua ja siten lisää syömistä. Usein käytetty strategia unohtaa tai peittää kaipuunsa on perustavalla tavalla virheellinen.

Tutkimuksessa oli monta eri asetelmaa, joilla pyrittiin selvittämään kuvitellun syömisen vaikutuksia oikeaan syömiseen, ja että oliko syy nimenomaan kuvitellussa syömisessä tai jossain muussa. Tulokset olivat johdonmukaisia: kuviteltu syöminen vähensi oikeaa syömistä, samaan tapaan kuin jos kuvittelun tilalla olisi syönyt oikeastikin.

Ilmiötä ei kuitenkaan ollut, jos koehenkilö vain kuvitteli ruuan, mutta ei kuvitellut syövänsä sitä. Jos koehenkilö kuvitteli syövänsä toista ruokaa, se ei vähentänyt kohteena olevan ruuan syömistä. Vain se, että kuvitteli syövänsä nimenomaan kohteena olevaa ruokaa, vähensi sen syömistä.

Jos siis haluat syödä vähemmän, kuvittele syöväsi paljon juuri sitä ruokaa, jota seuraavalla aterialla aiot syödä.