Yhteiskunta

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2013.

Jääkiekkokohujen sivuprofiili  4

Taas kohisee jääkiekon ympärillä. Lippujen ylihinnoittelu vaihtui ensin kaukaloväkivaltaan, josta siirryttiin kannabiksen kautta päähän kohdistuneisiin taklauksiin. Mikä tekee kiekosta niin houkuttelevan kohteen medialle? Yritän seuraavassa katsoa medialogiikkaa ikään kuin poikkileikkauksena kohujen sivuprofiilista. En ota kantaa yksittäiseen kohuun sen enempää.

Ensin kohuun tarvitaan jokin elämänalue, joka kiinnostaa ja koskettaa ihmisiä, herättää suuria tunteita, mutta ennen kaikkea myy lehtiä. Kovasti auttaa, jos mukana on jollain tavoin lapsia ja nuoria, sillä huolen voidaan katsoa koskevan myös heitä. Se antaa uutisoinnille tärkeää lisäpotkua.

Seuraavaksi tarvitaan tietysti tapahtuma tai tapahtumia, jotka käynnistävät reaktioiden sarjan mediassa. Nykyaikana kyse on todella laajasta uutisoinnista, sillä nettiuutisointi mahdollistaa yksittäisen tapahtuman tai tapahtumien laajan ja monipuolisen käsittelyn. Ihmiset reagoivat uutiseen monin tavoin, mutta jääkiekon kohdalla tyypillistä on ollut moraalinen närkästys - juuri moraalinen reagointi on aivan keskeistä näissä jääkiekkokohuissa.

Sitten tulee toimijan, tässä tapauksessa jääkiekkoliiton vastauksen vuoro. Tämä kohta on kriittisin uutisoinnin kannalta. Mikäli toimija pystyy artikuloimaan toiminnalleen perusteet, esittää ratkaisumalli ongelmaan tai omaa muutoin yhteiskunnallista herkkyyttä, voi alkaneen mediavyörytyksen katkaista. Se vaatii kuitenkin kompetenssia lukea vallitsevaa ilmapiiriä ja kykyä rakentavaan dialogiin median kanssa. Alkaneen moraaliurakoinnin liekit voi vielä sammuttaa.

Kaksi sanaa tiivistää jääkiekon kohdalla paljon: ylimielisyys ja kömpelyys. Toimittajat tietävät jo valmiiksi, että Kummola kumppaneineen on täysin pihalla mediayhteiskunnan logiikasta. Ei siis tarvitse edes vaania kulman takana kameran kanssa, koska jääkiekkoliiton kriisiviestinnän taso on aivan järkyttävän huono. Joku kävelee kameran eteen sanomaan poikien aivoriihessä pohdittua vastausta, joka on aina täysin riittämätön vastaamaan keskustelun loimuun.

Koska palo ei suinkaan sammu, vaan kömpelö ja ylimielinen reagointi ovat pikemminkin bensaa liekkeihin, saa julkinen keskustelu entistä laajemmat mittasuhteet. Ja taas joku jääkiekon herraseurueesta lausuu uusia hölmöyksiä ja palo kiihtyy entisestään. Lopulta on vaikea enää tulkita, puhutaanko itse tapahtumasta vai vedätetäänkö jääkiekkoliittoa sen ylimielisyyden vuoksi. Itse väittäisin molempia.

Hiljalleen kohu hiipuu, mutta uutta odotellaan jo vesi kielellä. Odottaminen tuottaakin toistuvasti tulosta, sillä jotain hässäkkää kiekossa tapahtuu kiihtyvällä tahdilla. Kiihtyvä tahti palautuu sekä kiekkoväen huonoon julkisuuden hallintaan että kummolalaiseen ylimielisyyteen. Edellisistä johtuen media pääsee tarttumaan toistuvasti kiinni toinen toistaan huonompiin jääkiekkoliiton ulostuloihin. Jääkiekon tapahtumista kannattaa tehdä iso juttuja, sillä bensiinin kaataja ilmaantuu aina lajin sisältä nostamaan uutisen (toimittajien puolesta) kansalaisten moraalisen närkästyksen aiheeksi. Ja se myy!!!

Jäljelle jää kysymys ja lämmin suositus. Kysymys kuuluu seuraavasti: onko katastrofaalinen mediakompetenssi jääkiekkoliiton tietoinen strategia saada lajille näkyvyyttä niin hyvässä kuin pahassa - siis pitää laji jatkuvasti näkyvillä ilman markkinointia? Tämä on täysin mahdollinen strateginen valinta, jolla pidetään jääkiekko jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä. Samaa metodia hyödyntää pienemmässä mitassa Vesa Keskinen Tuurin kyläkaupan kohdalla, menestyksellisin tuloksin. Jotain samaa Kalervossa ja Vesassa muutoinkin on, en osaa tarkemmin eritellä mitä.

Mikäli taas toiminta ei ole tietoista, siis tarkoituksellista haluttomuutta sammuttaa moraalileimahduksia, niin hankkikaa nyt herran jumala joku medialukutaitoinen henkilö hoitamaan suhteita julkisuuteen. Lajin imagoa äijäilynä ei voi venyttää loputtomiin, sillä ennen pitkään moraalinen närkästys saattaa aiheuttaa sellaista tuhoa, jonka korjaamiseen eivät enää riitä Kummolan älähdykset. Kun leikki tulella, sormet voivat palaa - joskus käy vielä paljon huonommin.

Suositeltavaa luettavaa jääkiekkoliiton väellä: Berger & Luckmann Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Sillä pääsette jo pitkälle!

Tähän henkeen sopii Billy Joelin We didn't start the Fire.


Moninkertaista ravintolailtasi tulokset!  8

Janottaako? Ota pikavippi. Näin pikavippifirmat ovat mainostaneet tämän vuoden kesän kynnyksellä päättyvän kultakautensa aikana. Alan isot pelurit ovat tehneet huipputulosta pienen ihmisen kustannuksella.
Jatkossa liiketoiminta tulee keskittymään kulutusluottoihin, eli yli
2000 euron lainatuotteisiin.

Eduskunnan oikeamieliset voimat saavuttivat erävoiton pikavippiyhtiöistä asettaessaan pikavipeille korkokaton. Korkokatto tarkoittaa sitä, että jatkossa ko.lainatuotteiden todellinen vuosikorko saa olla enintään 50% + Suomen korkolain mukainen viitekorko. Toisin sanoen, jos rahoitat baari-iltasi 100 euron pikavipillä, maksat jatkossa takaisin enintään 150€. Tämä lakimuutos käytännössä lopettaa pienten pikavippifirmojen toiminnan.

Lakimuutos on kaksiteräinen miekka. Tämän ovat havainneet myös päättäjämme eduskunnassa. Lakimuutoksella on tendenssi ajaa kuluttajat tarvetta suurempien lainatuotteiden pariin. Toisalta pikavipeissä ja kulutusluotoissa pitää olla huomattava korko, jotta ne eivät näyttäydy houkuttelevana kuluttajan silmissä.

Jatkossa sinä, arvoisa lukijani, voit vivuttaa ravintolailtasi uusiin svääreihin. Valmennuksissamme olleet tietävät, että vivun käyttäminen moninkertaistaa lopputuloksen. Jatkossa voit hankkia avaimet käteen- periaatteella mm.moninkertaiset maksuvaikeudet, moninkertaisen krapulan ja moninkertaiset osingot kulutusluottofirmojen omistajille.

Vai olisiko sittenkin syytä tarkastella omaa ymmärryksen tasoa?
Kansanedustajat? Anyone?


Vihdoin kunnon journalismia!!!  5

Nykyaika suosii kaikkea nopeaa ja "heti, tässä ja nyt" tapahtuvaa. Näin on käynyt myös journalismille. Harvassa ovat tutkivan journalismin arvokkaasta perinteestä kumpuavat tekstit tai TV-ohjelmat. Aikanaan kovasti arvostettu Yleisradion MOT on sekin saanut vuosien varrella kovia kolhuja. Koin sen omakohtaisesti "kuntodopingia" käsitelleessä jutussa, josta tuolloin bloggasin (MOT=WTF? http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/119679/ ). Silloin tutkivaa journalismia tehtiin iltapäivälehtien logiikalla: only bad news are good news! Faktoista viis, kunhan kuulostaa hurjalta ja moraalipaniikkeja leimahtaa liekkiin.

Positiivisena poikkeuksena viime vuosilta voidaan pitää Arto Halosen "Sinivalkoinen valhe" -dokumenttia, joka perustui huolelliseen taustatyöhön ja oli esitysasultaan erinomainen. Se tosin tulkittiin monilla, pääosiin kapeakatseisilla tavoilla. Jälkeenpäin monien katsojien kyvyttömyys lukea Halosen skriptiä aiheutti ainakin itsessäni happamuutta, sillä hienoa työtä "luettiin" kuin mitäkin nettiuutista. Mieleeni ehti hiipiä jo ajatus, onko hyvä tutkiva journalismi katoava luonnonvara nykyajan eetoksessa?

Nyt törmäsin uuteen käyttöliittymään. Sen nimi on Long Play. Taustalta löytyy joukko suomalaisia nuoremman polven laatukirjoittajia - lähinnä journalisteja. Sivustolla kuvataan sen sisältöjä seuraavasti:

"Long Play julkaisee tutkivia juttuja, laajoja reportaaseja, henkilökuvia ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Juttumme ovat pitempiä kuin lehtiartikkelit, mutta lyhyempiä kuin kirjat. Uskomme, että suomalaisia kiinnostaa lukea perusteellista, hyvin kirjoitettua ja kriittistä journalismia digitaalisessa muodossa. Juttujamme voi ostaa useista e-kirjakaupoista ja Readberry-palvelusta, jossa niistä voi myös keskustella muiden lukijoiden kanssa.

Kutsumme juttujamme singleiksi. Ne ovat hidasta journalismia, jota kypsytellään pitkään ja hartaasti. Hidas journalismi etsii aiheita ja näkökulmia paikoista, joissa ne eivät pistä kaikkien silmään".

Toistaiseksi ilmestyneitä juttuja on kaksi. Ensimmäinen on Hanna Nikkasen jalkapallon sopupelejä käsittelevä artikkeli ja toinen käynnisti parhaillaan vellovan "Himasgaten". Luin jälkimmäisen ja ostin heti perään tuon ensimmäisenkin.

Vau - toivotaan, ettei alkuun laitettu parhaita paloja, vaan taso säilyy. Ainakin näin tutkijan silmin miellyttävää luettavaa. Ennen kaikkea vankkaan taustatutkimukseen pohjaavaa työtä, erinomaista kirjoittamista ja selkeää ilmaisua - jopa juoni on onnistuttu saamaan mukaan noin kymmensivuisiin juttuin. Kokemus on kuin lukisi erinomaista kirjaa tai kuuntelisi mielimusiikkiaan. Tällaista journalismia tarvitsemme kipeästi ja siitä myös mieluusti maksaa muutaman euron. Mieleni tekisi huudahtaa "loistavaa", mutta yritän säilyttää malttini - muutoin menee markkinoinniksi.

Tason ylläpitäminen on jatkossa Long Playlle haaste ja huteja pitää varoa. Liian usein hyvä journalismi taipuu huonoksi, kun iso raha astuu mukaan kuvaan - nostetaan volyymia ja taso kärsii. En usko Long Playn olevan mikään taloudellinen kultakaivos kirjoittajille, mutta kovasti iloitsen jos se löytää nykymuotoisena pysyvän paikan mediakentässä.

Tunnen tai "tiedän" osan kirjoittajista. Ehkä juuri siksi jaksan uskoa tähän uuteen käyttöliittymään. Mukana on taitavia toimittajia, jotka tuntevat perusriskit varmasti hyvin. Optimistina myös uskon, että palvelu tuo mukanaan jotakin uutta ja merkittävää - ainakin alku on lupaava. Älkääkä nyt hötkyilkö arvon kirjoittajat, sillä tässä tapauksessa laatu korvaa määrän 100-0.

Koska toimittaja Riku Siivonen kuuluu palvelun taustavoimiin, on pakko suositella hänen huikeaa Paleface parodiointiaan Pressiklubissa muutaman vuoden takaa: "Suomi Pispa-La".

PS. Tämä juttu ei ole mainos, vaan vilpitöntä intoilua poikkeuksellisen tasokkaiden artikkelien jälkeen!


Alkoholikeskustelussa huudetaan ihmisten yli  3

Tämän viikon teksti on peräisin toimittaja Juha Merimaan kynästä. Se oli matkalla Hesariin viikon väitteeksi, mutta päätyi monen kiemura kautta tänne. Hyvä niin, sillä kuumetautisena en olisi itse saanut mitään kasaan. Tällä mennään!!!

Alkoholikeskustelussa huudetaan ihmisten yli

Kaksintaisteluksi jumittuneessa alkoholikeskustelussa unohtuu arki, väittää tutkija Mikko Salasuo

"Väitän, että suomalainen alkoholikeskustelu on jumittunut kahden poteroihinsa kaivautuneen joukkueen välistä huutamista. Tavallista kansalaista ei tässä keskustelussa juuri muisteta.

Ensimmäinen joukkueista pitää alkoholipolitiikkaa osana terveyspolitiikkaa. Se perustelee kantansa useimmiten tutkimuksilla. Sen perusnäkemys on, että alkoholin käyttöä tulisi saada vähennettyä sen yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen takia.

Pitkään tämä joukkue sai vastata alkoholipoliittisesta keskustelusta lähes yksin.

Toinen joukkue on alkoholiteollisuus. Se haluaisi irrottaa alkoholipolitiikan terveyspolitiikasta ja tehdä siitä arvopolitiikkaa.

Se ei vetoa tutkimuksiin vaan maailmankuvaan, jossa yksilön oikeus juoda alkoholia on merkittävämpää kuin alkoholin kulutuksen kasvun tuomat haitat.
Ylä- ja keskiluokkaa kosiskeleva retoriikka unohtaa kokonaan, mitä alkoholin kulutuksen lisäys tarkoittaisi riskiryhmille.

Tässä se haluaa viedä Suomea Baltian tielle. Niissä maissa kädet on nostettu alkoholin edessä pystyyn eikä sen kansanterveydelle tekemää tuhoa edes yritetä paikata.

Oikeastaan teollisuuden ei pitäisi olla keskustelussa mukana lainkaan. Jos alkoholipolitiikkaa muovattaisiin sen toiveiden mukaan lasku kansanterveydelle ja taloudelle ylittäisi kaikki aiemmat uhkakuvat.

Koska joukkueiden näkemykset ovat kaukana toistaan, keskustelu on mennyt älyttömäksi. Molemmat etsivät toisen puolustuksesta heikkoja kohtia ja tekevät avauksia joilla ei ole mitään toivoa mennä läpi. Viimeksi näistä on kuultu esimerkiksi nelosoluen tuominen ruokakauppoihin tai alkoholin myynnin kieltäminen sunnuntaisin.

Ei alkoholipolitiikkaa voi niin johtaa.

Lisäksi tartutaan kokonaisuuden kannalta merkityksettömiin asioihin, kuten ravintola-anniskeluun puolen yön jälkeen.

Tavallinen kansalainen unohtuu tästä keskustelusta täysin.

Paljon mielekkäämpää olisi hakea kompromisseja ja tehdä politiikkaan pidemmällä tähtäimellä. Voitaisiin esimerkiksi pyytää ravintoloita panostamaan siihen, ettei päihtyneille tarjoiltaisi ja mikäli tämä menee läpi vapauttaa niiden aukioloaikoja.

Myös ruokakaupoissa myytävän oluen laimentaminen olisi hyvä ajatus, mutta se tulisi tehdä pitkällä siirtymäajalla ja kansan tuella: samaan tapaan kuin tupakoinninkin rajoitukset. Esimerkiksi kakkosen tuominen ravintoloiden hanoihin voisi olla hyvä alku."

Tekstin musiikilliseksi kontekstiksi suosittelen tällä viikolla Rascal Flattsin hienoa coveria biisistä Life is a Highway!!!

PS. Kiitos Juha tekstin käyttöluvasta!


Mekastusta kannabiksesta!  14

Paluu tutun ja turvallisen aiheen pariin. Viittaan tosiaan teemaan, en aineeseen, sillä tänään on pitkästä aikaa puhalleltu kunnolla liekkiä kannabiskeskusteluun. Kannabis hyppäsi otsikoihin, kun THL julkaisi vuotuisen katsauksen huumetilanteesta Suomessa. Erityisesti huomio kiinnittyi nuorten kannabiskokeiluihin.

Pitää kai lähteä liikkeelle perusteista. Keskustelua aiheuttaneet 15-16-vuotiaita koskevat luvut ovat peräisin Espad-tutkimuksesta, joka julkaistiin toukokuussa 2012. Keskeinen tulos vuonna 2011 toteutetussa kyselyssä on, että ikäluokan pojista 12 prosenttia on kokeillut joskus kannabista. Vastaava luku tytöillä on 10 prosenttia. Nousua on tapahtunut muutama prosentti vuodesta 2007, kun taas vuosina 1999 ja 2003 ollaan oltu samalla tasolla kuin nyt. Tilanne ei siis ole uusi eikä mihinkään yhteiskunnallinen moraalipaniikkiin ole akuuttia tarvetta. Nyt on syytä vetää happea ja rauhoittua.

Aamutelevisiossa Elina Kotovirta lausui näin: "Perinteinen huumevalistus ei ole ehkä kohdannut oikeita kohderyhmiä, ainakaan oikealla tavalla. Voi olla, että se on jopa lisännyt kiinnostusta huumeita kohtaan". Tätä lausumaa on nyt lähdetty tulkitsemaan mitä kummallisimmin tavoin, kuten "valistus lisää kannabiksen käyttöä". Tunnen Elinan hyvin ja suomennan. Hän viittaa vanhaan tuttuun keskusteluun siitä, että valistuksen juuret nojaavat edelleen pelotteluun ja aineiden niputtamiseen toisiinsa. Koska kyseinen metodi on todettu pedagogisesti täysin toimimattomaksi vähintään 20 vuotta sitten, ei Elinan lausumaa kannata ylitulkita. Kannabiksen kohdalla valistuksessa on puhuttava nimenomaan kannabiksesta, vaikka sitten sen mahdollisista haitoista - kuten kiinnijäämisen aiheuttamista yhteiskunnallisista seuraamuksista - eikä yrittää valehdella digiajan nuorisolle vakavista terveysriskeistä.

Tulokulmia on lukusia, mutta yksikään niistä ei voi perustua valehteluun tai hirmuiseen liioitteluun. Ei mene läpi, ei ole oikein koskaan mennytkään. Moralistit voivat huudella mitä tahtovat, mutta asia nyt vaan sattuu olemaan näin.

Mihin huumeraportin tietojen perusteella tulisi sitten kiinnittää huomiota? Vastaus on ilmeinen. Päihteet ovat joillekin nuorille osa laajempaa ongelmavyyhtiä ja voivat myös pahentaa sitä. Tarvitsemme varoja nuorten mielenterveyspalveluihin, täytyy panostaa syrjäytymisen ehkäisyyn ja yleensäkin nuoria koskevaan sosiaalipolitiikkaan. Panostaminen viittaa tässä ihan oikeaan panostamiseen, ei nykypoliitikkojen kovasti suosimaan panostamisesta puhumiseen ja sydäntä riipivään voivotteluun - ilman konkreettisia toimia tietenkin.

Vähän tämän päivän uutisoinnissa haiskahtaa taas se klassinen hyvä vihollinen. Paniikki suunnataan yksittäisten kannabiskokeilujen hienoiseen kasvuun, ei laajemmin nuorten pahoinvointiin ja sen ongelman hoitamiseen. Katsoja ja kuulija saadaan kauhistelemaan yhtä puuta, kun metsä on liekeissä.

Nyt jotain rauhoittavaa (musiikkia) kansalle, että loppuu tällainen ihmeellinen panikointi! Jackson Browne ja Take it easy!!!