Yhteiskunta

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2010.
Edellinen

Last call  1

Espan puistossa siinä Louis Vuittonin kohdalla on ollut teekkarikiltojen fuksirientoja keskiviikkoiltaisin koko elo-syyskuun. Olen satunnaisesti ohi kulkiessani ihmetellyt ja kateudella seurannut teekkareiden kestävyyttä.

Nyt on tilaisuutesi olla ajan hermolla: tule huomenna katsomaan, vieläkö puistossa vyöryy haalarimassoja.

Totesimme tutun tutorin kanssa juuri eilen, että aloitustapahtumista voisi piakkoin pitää pientä taukoa. Arvaan että muualla on sama trendi. Alkavatko lukuvuoden alkubileet siis loppua? Ei hätää, keskibileet ovat vasta tulossa! TJEU, bileiden määrä lokakuussa: http://www.city.fi/artikkeli/Oikea+opinto-opas/3564/

Viikon suuri ahaa-elämys liittyy yliopistojen rakenteelliseen kehittämiseen: vihdoinkin ymmärrän ministeriön hinkua isojen yksikköjen perään. ”Liian pienten” laitosten professoreiden määrä on suoraan verrannollinen yksikön bilejärjestämiseen suostuvaisten opiskelijoiden määrään.

Pienessä yksikössä lopulta kaikki vähänkään aktiiviset ovat bilealalla, ja se voi ajan myötä käydä raskaaksi. Sama verrannollisuus pätee myös yliopistojen kokoon: siinä missä pienilläkin yliopistoilla on samoja yliopiston tehtäviä kuin isoilla, myös pienten bileiden mainos pitää suunnitella. Ohjelman ja DJ:n hankkiminen on isoon tapahtumaan jopa helpompaa kuin pieneen.

Hallintovirkamies on sittenkin opiskelijan ystävä.


Huumetilanne Suomessa?  3

Neljän vuoden välein THL (aiemmin Stakes) toteuttaa huumekyselyn. Tutkimuksen kohdejoukon muodostavat 15–69-vuotiaat suomalaiset. Suomen väestötietojärjestelmästä poimitaan otos siten, että satunnaisotannalla valitaan koko kohdejoukosta 3000 henkilöä ja lisäksi 15–34-vuotiaiden ikäryhmästä 1200 henkilöä. Nuorten yliotannalla kohdistetaan kyselyä huumeiden käytön kannalta aktiivisimpaan väestönosaan. Tämä kyselytutkimus on keskeisin indikaattori Suomen huumetilanteesta.

Vuoden 2006 kyselyn tulokset voi tiivistää ytimekkäästi: ”tietojen mukaan noin viidesosa 15–24-vuotiaiden ikäluokasta kokeilee kannabista; se on vähemmän kuin vuonna 2002, jolloin kannabista ilmoitti käyttäneensä neljäsosa ikäluokasta.” Myös amfetamiinin ja ekstaasin kokeilussa näkyi vuonna 2006 laskua 2002 tuloksiin verrattuna. Mutta mikä on tilanne vuonna 2010? Kyselylomake on juuri nyt kentällä ja lomakkeita palautetaan, toivottavasti korkealla prosentilla.

Yritän esittää sofistikoituneen arvauksen. Tähän vain hullu tutkija ryhtyy, mutta ensi kesäkuun Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä nähdään menikö pahasti metsään. Ensinnäkin tuoreen Kouluterveyskyselyn mukaan 22 prosenttia ammattiin opiskelevista ja 16 prosenttia lukiolaisista ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran. Vuoden 2008 kyselyssä osuudet olivat noin neljä prosenttiyksikköä pienemmät. Tämä viittaisi kannabiskokeilujen lisääntymiseen. Kysely kohdistuu peruskoulun kahden viimeisen luokan ja lukion/ammattioppilaitosten 1. ja 2. luokan opiskelijoihin. Olisiko tässä viitteitä kannabiskokeilujen yleisemmästä lisääntymisestä?

Kouluterveyskyselyn tulokset antavat osviittaa nuoresta ikäluokasta, mutta vain kannabiksen osalta. Hieman mutulla ja erilaisiin indikaattoreihin nojaten ennakoin seuraava:

Kannabiskokeiluissa on nuoressa ikäluokassa tapahtumassa lievää yleistymistä – mutta vain kokeiluissa, ei siis pidempiaikaisessa käytössä. Muiden ikäryhmien kohdalla uskon kannabiskokeilujen ja käytön jopa laskeneen vuodesta 2006. Ekstaasi ja amfetamiini jäänevät samalle tasolle kuin vuonna 2006. Ekstaasin kohdalla saattaa tapahtua jopa laskua.

There goes nothing ja täällä edellisen kyselyn tulokset: http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/C750A39A-CAF4-4E4B-9055-BE7224681B7C/0/075hakkarainen.pdf


Vielä yhdet  1

Samaan aikaan kun kortteliravintoloissa tilataan neljättä kertaa ”yhdet”, oppimiskeskusten tietokonehalleissa surisee kiintolevyjen lisäksi monen opiskelijan pää: ottaisiko vielä tuon, ja tuonkin, ja entäs se siellä…

Elämä on valintoja. Varsinkin opintojen edetessä valitsijan pitää koko ajan enemmän painottaa poisvalintoja. Haaveilu ihan-kivoista sivuaineista tai kursseista vaihtuu ajankäytöllisesti ja opintopisteellisesti tehokkaiden ja mielekkäiden opintojen käsinpoimintaan.

Tämä luonnollinen kehitys hidastuu joskus arkisista syistä: tarpeellisen oven tilalla saattaa olla seinä. Hehkutin kesällä Helsingin yliopistolaisten pääsyä Aalto-yliopistoon; myöhemmin kävi ilmi, että esimerkiksi Aallon kauppiksen kansantaloustieteilijät saavat valita yhden (1) kurssin HY:n valtsikan kansantaloustieteen opintoja. Heh.

Aina välillä kuulee mölinää siitä, että valinnan mahdollisuuksia pitäisi rajoittaa. Maailmassa, jossa ”koulutussuunnittelija” tai ”laitosneuvosto” ovat synonyymejä ajan hermolla sekuntikellon kanssa valvovalle ja trendejä väsymättä haistelevalle vainukoira-oraakkelille, tämä on ihan kehityskelpoinen idea. Tosielämässä lienee viisaampaa jättää tutkinnon täyttö ja valuvikojen korjailu opiskelijoille, jotka hoitavat homman… no, kenties hieman dynaamisemmin.

Koska ohjausta valintoihin, poisvalintoihin ja henkilökohtaisiin oraakkelinhommiin ei vielä kaikkialta saa, odotellessa testattu menetelmä: kirjoita lista tavoitteista, lisää joukkoon kutakin tavoitetta parhaiten tukevat kurssit, lisää pakolliset kokonaisuudet. Tämän jälkeen vertaa pakettia tutkinnon vähimmäislaajuuteen, ja ala heittää ylimääräisiä härpäkkeitä kylmästi ulos.

Vähimmäislaajuus ei tullut täyteen? Tsekkaa tämä:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/111999/


Lapsen kanssa  14

Olimme vaimoni ja 8-kuisen tyttäreni kansa viikon Portugalissa. Tähän asti olin ollut siinä luulossa, että lapsen kanssa olisi jotenkin hankala matkustaa. Paskan marjat. Lapsen kanssa on helppo matkustaa.

En koskaan mene lentokonejonoon ensimmäisenä enkä mielellään ollenkaan, sillä vihaan jonottamista. Menimme rauhassa istumaan ja minä surffaamaan puhelimella. Jonoa kertyi noin 40 ihmistä. Meillä oli lapsi sylissä ja rattaat tyhjinä. Kun portit avattiin, virkailija viittoi meidät ensimmäiseksi portista. Pääsimme ensimmäisenä sisään koneeseen vaikkemme edes pyytäneet mitään.

Aina, kun astuimme Lissabonissa täyteen metroon tai raitiovaunuun, meille tarjottiin heti istumapaikkaa. Suomessakin on toki tarjottu, mutta varsin harvoin. Lapsi on usein vaimollani kantoliinassa, ja kerran hänelle on tarjottu Suomessa ratikassa istumapaikkaa. Tarjoaja oli nuori ulkomaalainen mies.

Eräällä Lissabonin metroasemalla hissi oli rikki eikä sillä kerrosvälillä ollut liukuportaita. Ehdin juuri manata mielessäni "Pirnales!" kun eräs mies tarjoutui kantamaan rattaat kanssani portaat ylös.

Hotellin aamiaispöydässä lapselle tuotiin syöttötuoli. Välillä lapen aika käy pitkäksi ja hän kaipaa syliin. Aikuisen aamiainen hidastuu kun syömiselle jää vain yksi käsi. Tässä auttoi hotellin tarjoilja, joka tarjoutui pitämään lastamme sylissä että vaimoni saisi syötyä.

Paluumatkalla lentoasemalla oli lähtöselvitykseen hiukan jonoa. Ehdimme olla jonossa ehkä 20 sekuntia kun virkailija tuli vetämään meidät sivuun ja vei meidät toiselle tiskille. Lähtöselvitys oli hoidettu jonotuksineen kolmessa minuutissa.

En ole ymmärtänytkään, kuinka paljon erityiskohtelua lapsen kanssa saa.

Minulla on tänä vuonna kaksi kuukautta, jolloin tuloni ovat selvästi paremmat kuin muina kuukausina. Ensimmäinen näistä on isyysloma ja toinen isäkuukausi. Toki asiaan vaikuttaa se, että olen tarkoituksella pienentänyt palkkatuloani viime vuodesta.

Jokaikisissä vaaleissa lapsiperheiden vaikeuksia painotetaan ja heille luvataan lisää tukea. En ymmärrä, miksi. Me saamme jo kaiken ja elämä on harvoin ollut yhtä helppoa. Pian saamme kotihoidontukea, lapsilisää, hoitolisää ja kuntalisää. Summat eivät ole erityisen suuria, mutten ole kyllä koskaan ymmärtänyt, miksi ihmeessä muiden pitää osallistua meidän lapsemme elättämiseen. Miksi muiden pitää maksaa meidän valinnoistamme?

Sääliksi käy veronmaksajia. Pääosin juuri kohtuuttomien verojen vuoksi pienensin palkkatuloni murto-osaan aiemmasta. Suomessa palkitaan huonotuloisuutta ja lasten tekoa valtavasti. Suurin rikos tässä maassa taas on palkkatyö. Eläkemaksut huomioiden jo pienestäkin tulosta menee puolet muille kuin työn tekijälle.


Silmien liikkeen tutkiminen  1

Joskus käytettävyystutkimuksessa käytetään apuna silmänliikeseurantaa. Käyttäjä istuu koneen edessä käyttämässä jotakin ohjelmaa tai verkkosivua, ja tietokone ottaa talteen kohteet, joihin käyttäjän katse eri vaiheissa kohdistuu.

Silmänliiketutkimuksista saadaan esimerkiksi selville verkkosivun "kuumat" ja "kylmät" alueet, katsoiko käyttäjä haluttua kohdetta (ja jos katsoi, miksi ei klikannut?), missä vähemmän tärkeissä kohteissa katse harhaili jne. Mainittakoon, että silmänliiketutkimuslaitteet ovat varsin kalliita ja niitä käytetään sen vuoksi varsin harvoin.

Olen itse ollut silmänliikelaitteiden demotilaisuuksissa kolme kertaa. Joka kerran demoa piti eri ihminen, eri laitteella, itse olin "koehenkilönä". Näissä esityksissä koehenkilö tekee koneella jotain tai katsoo kuvia, ja hetken päästä näytetään video, missä käyttäjän katse liikkui.

Jokaisella kolmella kerralla pian näyttöön on pamahtanut kuva puolialastomasta kauniista naisesta. Ja kun katse kiinnittyy tiettyihin kohtiin, voidaan lämpökarttakuvasta nähdä, että kylläpä sinä katsoit tissejä (tai jtain muuta) pitkään. Mikähän siinä on, että näihin demomateriaaleihin aina eksyy tällainen kuva?

Kolmannella kerralla osasin ennakoida. Etukäteen päätin, että katson sitä tulevaa puolialastonta naista vain kasvoihin. Eivätpähän pääse perkeleet kuittailemaan. Ja kuinka ollakaan, jälleen kerran mukana oli tällainen kuva. Minä katsoin häntä tiukasti silmiin. Tästä tuli taas kommenttia, että kylläpä katse oli tiukasti paikoillaan.

Silmänliikelaitteet ovat hyödyllisiä ja hauskojakin vempleitä. Mutta varokaa, jos teille sellaista demotaan. Joudutte varmasti naurunalaiseksi.


Jotain rotia sentään!  2

Keskiviikkona peruspalveluministeri Paula Risikko pölähti puoli yhdeksän uutisiin kommentoimaan alkoholimainontaa. Sävellaji tuli täysin puskista. Toisin kuin valtiosihteeri Rantahalvarin vetämä alkoholin mielikuvamainontaa pohtinut työryhmä, lupaa Risikko esittää kiristyksiä mainontaan jo tämän syksyn aikana. Niille joille Rantahalvarin työryhmän sosiaali- ja terveyspolitiikan julkinen raiskausyritys on vieras, kannattaa lukea muuta aiempi avautumiseni tässä blogissa http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/111598/ ja http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/111720/

Mutta itse asiaan. Paula Risikon yllättävää linjamuutosta voidaan pitää jonkinlaisena kansalaisyhteiskunnan perusarvojen voittona. Useat virkamiehet, tutkijat, asiantuntijat, kansalaisjärjestöt, kansalaisadressit ja media torpedoivat Rantahalvarin työryhmän ehdotukset. Niiden takana ei lopulta seissyt kuin sellaisia tahoja, joille mielikuvamainonta on iso bisnes. Ja niiden takana – näin olen antanut itselleni kertoa - joukko ruiskukkien poliittista eliittiä. Lopulta ministerinkin oli pakko taipua.

Koko jutun juju oli melko simppeli. Markkinaliberalistiset voimat halusivat säilyttää alkoholin mielikuvamainonnan ja lisätä valistusta. Mutta tässä piili miina. Nämä kaksi eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Alkoholivalistuksen pitkän aikavälin tavoite tulee olla kulttuurinen muutos, joka Habermasia mukaille muuttaa alkoholin paikkaa kansakunnan tietovarannossa. Tämän muutoksen aikaan saaminen voi viedä 10–20 vuotta. Kun tavoitteena on aikaansaada kulttuurista muutosta, tulee pyrkiä vaikuttamaan erilaisiin viesteihin ja signaaleihin joita maamme on alkoholista vääränään. Valistuksen kohteena on siis kulttuurinen taso, puhetavat, kirjoitukset, sanat, kuvat ja monet muut pienet asiat, joihin emme tietoisesti edes kiinnitä huomiota. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös mainontaa ja markkinointia, jolla päinvastoin pyritään lisäämään ja vahvistamaan alkoholin paikkaa osana suomalaista kulttuuria.

Melkoinen kiemura, mutta loppu hyvin – edes jotain hyvin. Ikävä kyllä nykyinen markkinaliberalismi tulee jatkamaan pyrkimyksiä ujuttautua syvälle poliittiseen päätöksentekoon. Siis aina niin pitkälle, että ihmisten hyvinvointi ja terveys murskautuvat bisneksen jalkoihin myös hyvinvointipalveluiksi joskus kuvittelemissamme instituutiossa.


Kopiokone  1

Joitakin vuosia sitten mediassa viriteltiin gradukohuja, joissa tuli tutuksi plagiointi eli toisten tuotosten liian laaja lainaaminen. Toisaalta kirjailija Juha Itkonen kertoi vastikään henkilöjutussa, että gradu oli hänelle opettavaisin opiskelukokemus, vaikka suurin osa siitä syntyi matkalla parissa viikossa. Näillä asioilla saattaa olla yhteys.

Lainaamisella ja tiedon ”varastamisella” on monta puolta. Tieteellinen tutkimus rakentuu aiempien tulosten varaan, ja uutta löytääkseen ja todistaakseen sen uudeksi pitää lainata paljon vanhaa. Oleellista on tietenkin ilmoittaa keneltä lainaa, mutta sehän opetetaan jo peruskoulussa (?).

Kiinnostava uutuus itselleni on se, että aiempien graduntekijöiden ja muiden aloittelevien tutkijoiden tuotoksista oppii valtavasti, vaikka ei tietäisi käsiteltävästä sisällöstä juuri mitään, välttämättä edes lukemisen jälkeen.

Kandityötä pohjustetaan opinnoissa ns. metatasolla, ajattelemalla ajattelua ja kirjoittamista sinänsä. Ja sitähän on helpointa tehdä, kun sisältö ei vie liikaa huomiota. Pikaohje: kuvittele vierain, kaukaisin ja epäkiinnostavin mahdollinen tieteenala, etsi siitä mahdollisimman hyvä gradu ja kopioi kaikki mitä voit.


Janin ympyrä sulkeutui  18

Lapin Kansan mukaan Reindeerspotting -elokuvan päähenkilö Jani on kuollut. Kuolema ei aiheutunut huumausaineiden yliannoksesta. Janin tarina sai sellaisen lopun, jota kukaan ei olisi toivonut. Omasta puolestani esitän surunvalittelut hänen omaisille ja ystäville. Vaikka näin Janin vain valkokankaan välityksellä, syntyi kuva sympaattisesta ja herkästä ihmisestä – jokin liikahti sisälläni.

Jani tullaan muistamaan pitkään Reindeerspottingin kautta. Hän jää muistuttamaan meitä inhimillisyydestä yhteiskunnan reunalla. Jani antoi kasvot huumeongelmalle ja teki samalla lihaksi suomalaisen sosiaalipolitiikan ideologisen välinpitämättömyyden. Kuolleen Janin tarina kelpaa varmasti myös moralisteille valistustarinaksi – näin käy kun käytät huumeita. Paskat sanon minä. Janin elämästä pitää oppia ja kunnioittaa siten hänen muistoaan. Voiko päihdeongelmien luonne tulla paremmin näkyväksi kuin Reindeerspottingissa? Eikö sosiaali- ja päihdepolitiikan tekijöiden ihmisyyteen koske, kun jälleen yksi ihminen – ihminen – on menetetty.

Sulloisin mieluusti Lapin Kansan lehtiversion niiden ihmisten suuhun, jotka sanoivat elokuvan antavan ”liian positiivisen” kuvan huumeista. Te parat ette näe metsää puilta. Kyse ei huumeista, vaan sosiaalisista ongelmista, kasautuvasta huono-osaisuudesta, alas ajettavista mielenterveys- ja hoitopalveluista, yksilön kamppailusta selvitä järjissään markkinaliberalismin yltiöpäisessä maisemassa. Janin elämä oli valkokankaalle tallennettuna kuva Suomesta 2000-luvulla. Hänen kohtaloonsa saattoi huumeilla olla välillistä merkitystä, mutta sen juuri löytyy muualta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, kasvavat nuorten mielenterveysongelmat ja samalla romutettava palvelujärjestelmä.

Janin elämä ja kuolema siirtyvät jatkoksi uutta suomalaista kertomusta. Se on kertomus välinpitämättömyydestä, kvartaalitalouden riemuvoitosta, rahan ylivallasta ja kirkassilmäisen oikeistohallituksen moraalin alhaisuudesta, loasta ja arroganssista.

Omaisia ja ystäviä ei varmasti lohduta, mutta Janin elämällä oli iso merkitys. Hän kosketti ainakin hetkellisesti 60 000 suomalaisen sisintä ja herätti inhimillisiä tunteita – juuri niitä jotka olemme kansakuntana kadottamassa.


Pumppaamaan!  1

Mikä parantaa oloa ja pitää mielen virkeänä?

CityCooper? Kyllä, ainakin vähän ajan kuluttua suorituksesta.
Mikä muu? Ok, sitä käsitellään tuolla naapurissa: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mirjawuokko
Mikä vielä? No tietenkin Yliopistoliikunta.

Käytössä on useita eri kuntosaleja ja valtava valikoima ohjattua ryhmäliikuntaa eri puolilla kaupunkia, lähes loppumaton lajivalikoima, hierojia ja jopa personal trainer! Kyllä kannattaa olla yliopistolla.

Olen opiskeluaikana aloittanut useita uusia harrastuksia, joista yhtenä kuntoliikunta. Suosittelen sitä lämpimästi samoin kuin minkä tahansa uuden harrastuksen aloittamista. Pieni viikoittainen kyvyttömyyden ja tyhmyyden tunne tuo vaihtelua opiskelijan helppoon ja kaikkivoipaisuusmielikuvia ruokkivaan arkeen.

Koska kaikelle on Suomessa oma järjestö, opiskelijaliikunallekin on. Sen nimi on Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL), ja se mm. järjestää opiskelijahuippu-urheilun suomalaisedustajat alan arvokisoihin. Lisäksi palettiin kuuluu perinteikäs Akateeminen Wartti ja Poltetta Puntissa (!) -liikuntapäivä. TJEU: http://www.oll.fi/tapahtumakonseptit

Viimeisin villitys liikunnan alalla on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyössä suunnittelema, entistä ehompi yliopistoliikunta. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen mukaan saadaan pienetkin yliopistot, ja sitten riemulla ei ole rajaa.


Jumala on ateisti  13

Ateismi tarkoittaa jumaluskon puutetta tai tiukemman määritelmän mukaan suoranaista jumalan/jumalien kieltämistä. Useimmiten ateistiksi mielletään ihminen tai joukko ihmisiä, mutta mikä tahansa olento, jolla on tietoisuus, voi olla ateisti - tai teisti.

Ihmisten ohella tunnetuin tiedostava olento on Jumala, ainakin teistien mielestä. Jumala tarkoittaa yksilön yläpuolella olevaa yliluonnollista voimaa, joka on yksilön käsityskyvyn ulottumattomissa. Ihmisen käsityskyky on rajallinen mutta Jumalan ei, niinpä Jumalan motiivit ja logiikka jäävät ihmiseltä hämärän peittoon. Jumalalle tyypillisimpiä ominaisuuksia ovat hänen yliluonnolliset voimansa sekä hänen toimintaansa liittyvä epävarmuuden verho.

Kristinuskon Jahve on sekä kaikkitietävä että kaikkivoipa. Hänellä ei voi olla mitään epäselvyyttä minkään toisen voiman toimintatavasta, sillä muuten hän ei olisi kaikkitietävä. Mikään voima ei voi olla Jahven yläpuolella, sillä muuten hän ei olisi kaikkivoipa. Jahvella ei siis voi olla jumalaa. Jahve itse ei voi olla itsensä jumala, sillä itselleen hän ei ole yliluonnollinen tai selittämätön. Jahvella ei voi olla jumalaa eikä hän voi sellaiseen myöskään uskoa. Jahven on siis oltava ateisti. Jos hän ei ole ateisti, kuka on hänen jumalansa?

Jahve kieltää suoraan muiden jumalien olemassaolon ja niiden palvomisen. Hän ei vain käyttäydy tiukan linjan jumalankieltäjien mukaan, vaan vaatii muitakin tekemään saman. Hän on siis ateismissaan tiukempi kuin tiukinkaan ihmisateisti.

Jahven ateismiin sopii hyvin teistien väite siitä, että ateisti pyrkii asettamaan itsensä Jumalan tilalle. Sehän ateistia ja Jahvea yhdistää - jumaluskon puute. Jahvella on enemmän yhteistä ateistien kuin teistien kanssa.

Edellinen