Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on väärinkäsitys.

Oletko Insider?

Kävin taannoin Ranskassa sanomalehtitalossa, jota esiteltiin Suomen ja muiden itäeurooppalaisten kehitysmaiden edustajille esimerkkinä maan edistyksellisestä teknologiasta. Kukaan ei uskaltanut kertoa pönäköille herroille, että ihmistyövoimalla, musteämpäreillä ja raksuttavilla telaketjuilla operoivia masiinoita ei ole meillä päin nähty 80-luvun jälkeen missään, ei edes Mauri Kunnaksen mainiossa Etusivun juttu -lastenkirjassa (1990).
http://www.maurikunnas.net/mauri_kunnas/teokset/kuvakirja/fi_FI/etusivun_juttu/

Vuoden 2004 tapahtumat ranskalaisessa painotalossa tulivat mieleen tänään lukiessani, kuinka Taloussanomat siteeraa yhdysvaltalaista Business Insider -julkaisua jutussaan 12 katoavasta ammatista.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/09/09/12-ammattia--naissa-tyot-loppuvat-kokonaan/201112716/139

Useampikin julkinen keskustelija on viime vuosina puuttunut siihen, että ns. talousjournalismi on tasoltaan vain vähän, jos ollenkaan urheilu"journalismin" yläpuolella - ja se siis ei ole kovin korkealla. Tiedotteiden kopipeistauksen lisäksi talousmedia toimii usein äänitorvena niille, joilla on paljon rahaa ja joiden mielestä sen tulisi oikeuttaa nykyistä suurempaan yhteiskunnalliseen valtaan.

Tälläkin kertaa copypaste pettää: Teräviä havaintoja sisältävä ja yhteiskunnallisesti äärimmäisen ajankohtainen juttu kompastuu epäolennaisuuksiin ja historiattomuuteen. Neljännes ammateista (poptähti, astronautti, hävittäjälentäjä) koskee Suomessa n. 50:tä ihmistä, ja toinen neljännes käsittää 1970- ja 80-luvulla tärkeät ammatit puhelinkeskuksen hoitajan, pankkivirkailijan ja kirjastovirkailijan. Informaatikon ammatin kuolemaa julistava toimittaja ei ilmeisesti ole käynyt kirjastossa 90-luvun alun jälkeen. Tiedoksi, ne hakukortteja seuranneet tietokonepäätteetkin on jo museossa.

Olennaista on sen sijaan se, että kaikki kassalla tai pomon vieressä seisomiseen perustuvat ammatit tulevat häviämään lähes kokonaan. Siis kaikki ne, joihin merkonomin - ja valitettavan usein tradenomin ja humanistinkin - koulutus johtaa: pankkivirkailijoiden lisäksi mm. kaupan kassa, sihteeri, matkatoimistovirkailija, videovuokraamon myyjä jne. ovat pian vailla töitä.

Tätä vasten peilattuna ennakkotiedot koulutusmäärien suunnitelluista muutoksista ovat varsin maltillisia: http://www.okm.fi/OPM/Tiedotteet/2011/04/koulutustarjonta.html

Ja ihan kuin silmiin olisi osunut joku toinenkin työ, jonka koneet hoitavat ihmistä paremmin: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Juttukone+kirjoittaa+tuhat+pörssiuutista+päivässä/1135268922712


Every Man Is an Island  1

Kaikesta eroaminen ei riittänytkään! (ks. merkintä 20.10.) Nyt pitää vainota ja uhata väkivallalla tai jopa toteuttaa uhkaukset.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2266363

Ja kun joku loihe lausumaan samasta aihepiiristä samalla viikolla, niin ei muuta kuin polttopullolla päähän. Looginen jatkumo sinänsä: aiemmin on luotettu että 'Raamatulla päähän' riittää, mutta nyt kun sen teho heikkenee muutaman tuhannen pään päivävauhdilla, on syytä siirtyä aseisiin joita ateistikin opiskelija kavahtaa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ylioppilaskunnan-rakennukseen-yritettiin-tehda-polttopulloisku/875622

Samalla mitalla takaisin, eiku...? Kummallista että olemassaolo ja asuminen kotipaikkakunnalla voi olla toisille sodanjulistus. BBC Worldilla oli sunnuntaina todella hyvä keskustelu Lähi-idän tilanteesta, siellä toistui sama teema kansojen mittakaavassa. Katsokaa jos löydätte, vaikuttavaa seurattavaa.

Niin ja luin kyllä,
http://www.city.fi/artikkeli/Akuliina+Saarikoski/3124/ ja
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/pride-paraati-on-my%C3%B6s-provokaatio/579061
Tosin syrjintähän alkoi jo ennen kuin kukaan ilmestyi kadulle julistamaan kuolemaa enemmistökulttuurille - ja pakko myöntää, aika jännä lähestymistapa sekin.

Mutta nyt saa tämä ainainen homoista jauhaminen riittää.

(Saman totesi jo joku muukin:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/114001/
http://www.mbuzz.biz/jari-sillanpaa-muuttaa-talveksi-espanjaan/
)

Tämä blogi julistautuu tästä lähin kaikesta rinnakkaiselosta vapaaksi vyöhykkeeksi tunnuslauseenaan don't ask, don't tell.
http://www.phrases.org.uk/meanings/no-man-is-an-island.html


Puutarhanhoitoa  4

Terävimmät lukijat ehtivät jo huomata, että edellinen blogimerkintä oli hämäystä. Kesäopiskelu on itse asiassa ollut mahdollista jo pitkään. Kommenttiraita tosin tiivisti aiheesta kaiken olennaisen: kesäopinnot onnistuvat loistavasti, kunhan et odota saavasi opetusta.

Yliopistojen sivuilla viimeisetkin opetusperiodit ilmoitetaan päättyväksi toukokuun eri viikoilla, ja käytännössä opetushenkilökunta liitelee lomille jopa huhtikuun puolella. Lukukauden virallinen päättyminen 31.5. on tärkeä lähinnä valmistuville ja rästitöitä palauttaville.

Mutta kyllä yliopistoissa tapahtuu kesälläkin. Kesäyliopistojen (maksullisesta) tarjonnasta löytyy paljon kieltenopetusta sekä toinen toistaan sekalaisempia kursseja yksittäisiltä aihealueilta kuten lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, maisemantutkimus ja egyptologia (!). Mukana on myös kurssi otsikolla "Kuinka saan puutarhaani japanilaisia vaikutteita".

Kesäyliopisto siis näyttäytyy eräänlaisena vastavoimana nykyiselle rönsyjenkarsimistrendille. Jos kesällä kuitenkin haluaisi ihan oikeasti edistää omia opintojaan, on parasta omata erittäin hyvä itsekuri – ammattiauttajat kun ovat lomilla terveydenhuoltoa myöten.


Lopetetaan ylioppilaskirjoitukset!  4

Pääsykokeita on noussut puolustamaan puoli Suomea, sellaisiakin tahoja, jotka tavallisesti eivät koulutuspolitiikasta piittaa.

Alan slangilla ”Hallinto-kopon” eli koulutuspolitiikan kuivimpien osa-alueiden hämmästyttävä suosio on johtanut siihen, että toisen asteen ja korkea-asteen koulutusten nivelvaiheeseen on mahdollista kehittää aidosti innovatiivisia ratkaisuja.

Lakkautetaan siis ylioppilaskirjoitukset!

Jos niitä ei saa käyttää korkeakoulutuksen valinnoissa, niin mitä niillä enää tehdään? Turhaa aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Eiväthän ne edes ole kaikille samat, kun eri vuosina on eri kokeet ja sensoritkin ovat ihmisiä – täysin eri asia kuin yliopistojen pääsykokeissa, eikö niin?

Valintakokeiden räjähdysmäinen lisääntyminen avaisi hanat myös valmennuskurssien puolella, mutta ei se mitään, innovatiivinen ratkaisu on jo keksitty: Valmennuskurssit siirrettäisiin opetusministeriön alaisuuteen ja niistä tehtäisiin osa julkista koulutusjärjestelmää. Turha dynaamisuus ja kysyntälähtöisyys pois, valmennuskurssit joka alalle!

Eikä siinä vielä kaikki! Kehityksen kärjessä tai jopa sen edellä kulkee SDP, joka on fuusioinut mannereurooppalaista ”Kaikki pääsevät sisään mutta sitten karsitaan” -systeemiä peruskoulun nollaluokkaan ja ammattikoulun ammattistarttiin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+antaisi+nuorten+testata+yliopisto-opintoja/1135256001157

Tästä aukeaa aivan uusia uria. Pyydänkin nyt apua teiltä, hyvät lukijat: visioikaa maailma ilman ylioppilaskirjoituksia - antaa mennä!


Vienti vetää

Eräiden tunteet ovat kuumenneet kevään aikana koulutusviennistä. Projekti on ollut vireillä jo pitkään, mutta opetusministeriö piti asiassa matalaa profiilia, jottei koko roskaa ammuttaisi alas heti kättelyssä.

Pelko oli turha, sillä ei koulutusvientiä tarvitse ampua alas. Koko homma kun lähtee siitä, että koulutus nähdään palvelutuotteena markkinataloudessa, ihan kuin hiustenvärjäys tai autonkorjauskin. Heh.

Kyynisyys on yleensä helppo laji, mutta tällä kertaa ei. Ajatus koulutusviennistä nimittäin kuulostaa nerokkaalta: ”vähäpäästöistä ja aineetonta, osaamislähtöistä, luovaa ja innovatiivista korkean asiantuntemuksen palveluliiketoimintaa”. Huuhaa-virkamiehen ja -poliitikon märkä uni.

Kun Björn Wahlroos julisti Hankenin ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlissa vuosi sitten, että ekonomit rakentavat maailmanrauhaa, kirjoittajalla meni fasaaniterriini väärään kurkkuun.

Pahinta oli, että Nalle on aivan oikeassa! Tasavertaiset ja vapaaehtoiset kauppasuhteet naittavat eri maailmankolkat keskenään niin pohjamutia myöten, että sodankäynti ja muu uhittelu lakkaa kannattamasta. Toimiva infrastruktuuri ja vakaus tekevät hyvää bisnekselle, joten laittakaa nyt ne aseet pois.

Tässä oikeastaan onkin kaikki, mitä tarvitaan koulutusviennin romuttamiseen.

Koulutus ei ole palvelu markkinataloudessa, vaan hyvin pitkävaikutteista ja syvälle rakenteisiin käyvää yhteiskunnallista, jopa poliittista, toimintaa. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, eikä totta vie ”työmarkkinalähtöistä”, miten ihmisiä koulutetaan. Itse asiassa juuri asian poliittisuuden vuoksi kehittämistoimet ovat niin hitaita: kerran väännetystä kompromissista on todella vaikea liikahtaa milliäkään, mikä nähdään sekä yliopistojen sijoittelussa että peruskoulun tuntijaossa.

Eikä maailmassa ole kuin muutamia ulkomaankauppasuhteita, jotka tapahtuvat vapaaehtoisesti saati sitten tasavertaisesti. Nytkin koulutusviennin kohdemaiksi suunnitellaan etupäässä kehitysmaita sekä eriasteisia diktatuureja tai muuten ei-demokratioita, joita nimitetään kehittyviksi talouksiksi.

Ja sitten vielä se perusliirumlaarum yksilö- ja perhetason tulonjaosta, oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta.

Voilà!