Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on fuksi.

Kelpaanksmä

Kuinkahan helppoa oppiminen olisi, jos siihen ei tarvitsisi sotkea hyvältä näyttämistä?

Valtavan monet oppimistilanteet ovat sellaisia, joissa ympäristö on sen verran vierasta tai viehättävää, että pitää jännittää: sanonko jotain tyhmää, pystynkö pätemään sopivasti muttei liikaa, tuliko aamulla valittua oikeat vaatteet päälle. Kuinka autuasta olisi, kun voisi mokata sydämensä kyllyydestä ja istua räkä poskella välittämättä siitä, valuivatko meikit tai tuliko ehkä vähän hiki (hui!). Saati sitten, että voisi haista pahalta muiden ihmisten seurassa.

Tällaisia ideaalioppimistilanteita syntyy esimerkiksi yhden sukupuolen urheilujoukkueissa (hetero-oletus), monissa teatterialan oppilaitoksissa sekä niissä perheissä, joissa on ns. hyvä meininki. Ei ehkä haittaisi, jos niitä olisi useammin - varsinkin, kun monet eivät pääse osalliseksi näistä esimerkeistä kuin harvoin, jos koskaan.

Yksinkertainen keino lisätä ihmisten turvallisuutta olisi ryhmäyttää kaikki ryhmät alusta asti tavoitteellisesti, eikä jättää sosiaalisen dynamiikan muotoutumista fuksikasteiden, mokkeritehtävien ja muiden vasta-alkajille tarkoitettujen nöyryytysorgioiden armoille. Se ei ole helppoa, todistaa mm. eräs kaverini, joka huomattavasta katu-uskottavuudestaan huolimatta erotettiin kaveripiiristään, kun hän kieltäytyi ulkomaisen korkeakoulunsa erään veljeskunnan idioottimaisista liittymisriiteistä.

Yllättävän monet arjen keskittymisvaikeudet johtuvat siitä, että ihmiset ovat huolissaan jostakin muusta samalla kun yrittävät keskittyä yhteen asiaan. Kuten Marco Bjurströmkin todistaa*, ihmisille yleinen huolenaihe on "kelpaanksmä". Siinä riittää miettimistä logaritmien, sijamuotojen ja projektisuunnitelmien keskellä.

Oisko vaikka että joo.

______

* "Kaikki muuttuu paremmaksi" - http://www.youtube.com/watch?v=ZGPwDTzBEpQ


Katutytöt ja -pojat?  1

Nyt on useammastakin suunnasta kuulunut juttua siitä, että keskikesän ennustukseni opiskelijoiden asuntojen niukasta saatavuudesta loppukesällä ovat osuneet yllättävän hyvin kohdalleen. (Olikohan tämä itseään toteuttava ennustus, ja jos oli, kuka reagoi?)

Yliopistojen kv-koordinaattorit jättävät epätoivoisia viestejä kadunkulmiin ja tuutorit miettivät, montako vaihto-opiskelijaa vanhempien olohuoneen nurkkaan kehtaisi änkeä.

Toisaalta Helsingissä kaupungin hätämajoitus on vuosi vuodelta enemmän saatu oikeasti osaksi kaupungin ja yliopistojen toimintaa. Tänä vuonna se kattaa melkein kaikki seudun yliopisto-opiskelijat.

Sivumennen sanoen, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston suhteet ovat ilmeisesti paremmat kuin Aallon edeltäjillä: ne ovat huomanneet sijaitsevansa tosiasiassa samassa kaupungissa ja alkaneet suunnitella yhteistyötä useammallakin alueella. Loistavaa!

Kaikesta hätämajoituksesta huolimatta syyskuun alussa kodittomia vaeltaa sukulaisten ja tuttujen nurkissa siellä täällä. Talvea kohti ongelma harvenee, ja samalla koko asia unohtuu. Ehkä siksi sama ilmiö toistuu vuodesta toiseen.

Tarkoitus oli aluksi kirjoittaa myös siitä, että keskellä elokuuta alkavat uusien opiskelijoiden johdantoperiodit ovat hankalia kuunvaihteessa alkavien vuokrasopimusten kannalta. Kunnes tajusin, että eivät ne monessa paikassa alakaan kuin vasta syyskuun alussa - paitsi… no, pienellä googlailulla ja mielikuvituksella ehkä selviää, missä alkavat.

Kesätöiden ja opiskelujen alun väliin jää joka tapauksessa muutaman viikon kolo. Onko harhailu vailla tuloja ja mahdollisesti kodittomana se opiskelijoiden kesäloma? Ei kuitenkaan hätää, onneksi on sentään ajankulua: Flow, CITYCooper ja kasa elokuvaensi-iltoja.


Lettukestit?  3

Kaikilla meillä on joskus ollut sellainen. Se on voinut olla kiva, söpö, kauhee, mitäänsanomaton, poissa, kännissä… mitä tahansa.

Tuutorit ovat pian taas täällä.

He odottavat jo lähtökuopissa uusia fukseja, mokuja, mursuja, pilttejä, alphoja, pupuja, smurffeja ja mitä näitä nyt on, päästäkseen opastamaan nuorempiaan tai ainakin tuoreempiaan akateemisen tms. maailman oikeille - tai oikeastaan lähinnä väärille - poluille.

Tuutoreiden tarkoitus on kai joskus ollut pehmentää uusien opiskelijoiden alkutaivalta vieraassa kaupungissa ja oppilaitoksessa. Mutta entisaikojen phuksit kertovat, että jo varhaisina vuosina koko touhu lipesi pahasti alkoholin suurkulutuksen ja muiden paheiden puolelle.

Tämä kaikille kaupungissa eläneille tuttu elo-syyskuinen (murhe)näytelmä on kuitenkin tietyllä tapaa ongelmallinen (ei, en nyt tarkoita sitä kun pitää loikkia oksennuksen yli ja estää haalaripukuista nörttiä saamasta turpaansa) :
Mitä tekemistä pitäisi keksiä tai mitä sanoa heille, jotka uskaltavat jo yliopistouransa alussa ylenkatsoa koko scheissea ja kiertävät kaikki fuksibileet vähintään kilometrin päästä?

Osa heistä sanoo, että he kieltäytyvät alkoholipitoisista tilaisuuksista uskonsa vuoksi (huom. ei siis alkoholin käytöstä vaan tilaisuuksista). Se on täysin fine, joskaan en tiedä missä kirjassa oleskelu alkoholinkäyttöä sisältävissä tilaisuuksissa kielletään. Aivan yhtä fine on kuitenkin sanoa, ettei kiinnosta. Ja moni sanookin. Osa vain jaloillaan.

Tokihan ylioppilaskunnilla on paljon alkoholittomia ja ei-alkoholiin-perustuvia tilaisuuksia, mutta kuinka niistä saisi myös fuksitapahtumien mainstreamia ilman, että mukaan luikertelee yhtäkään esityslistaa tai puolueen rekrytointiasiamiestä?