Yhteiskunta

Mies ajoi ojaan, ampui pistoolilla ravintolan edessä ja nyt hänen pelätään kadonneen.

Miehet ovat siinä määrin syrjäytymisuhan alla, että olemme huolissamme heistä. (Olla ”huolissaan” on tässä osuvan epätarkka ilmaus.)

Huolta riittää syystäkin: yritysjohtajat ovat miehiä, vallakkaimmat (ei välttämättä näkyvimmät) poliitikot ovat miehiä, miehet joukkueurheilevat ja sitten on niitä naisten sarjojakin. Yliopistojen opiskelijat ovat enimmäkseen naisia, professorit miehiä.

Tästä innostuneena vertailimme kavereiden kanssa loppuviikolla tasa-arvoisia koulukokemuksiamme: tytön ja pojan yhteisesitelmästä poika on saanut paremman arvosanan, vihkotyöskentelyn arvosteluasteikko on sukupuolikohtainen ja pojat on poikia mutta tytön on paras oppia käyttäytymään jos aikoo joskus jostain miehen löytää.

Myöhemmin keskusteltiin myös Sinkkuelämää-sarjasta ja -leffoista. Kaikki tiesivät jo, että ne esittävät naisen itsenäisenä ja vapaana. Yritin päteä jonkun muun ajatuksilla ja väittää väliin, että koko touhuhan pyörii miesten ympärillä. En tiedä upposiko.

Jos koulutus suosii tyttöjä ja koulujen henkilöstö on naisvaltainen, mikä tai kuka meidät kouluttaa epätasa-arvoon?

En ymmärrä viineistä juuri mitään. Toki tunnistan usein mausta onko kyseessä valkkari vai punkku. Tiedän missä maissa viinejä pääasiassa tehdään ja että vuosikerta on tärkeä tekijä maun ja hinnan kannalta. Lisäksi tunnen entisten suurklassikoiden, kuten Sorbuksen, Erkin pikakiväärin ja Libiksen pullot ulkonäöltä. Siinä on pähkinänkuoressa minun viinituntemukseni.

Viini on helppo lahja erilasiin kinkereihin ja pitkäripainen sijaitsee vain 100 metriä kotiovestani. Kaiken viimehetkeen jättävänä on helppo hipsiä handeliin hakemaan pullo viiniä vaikka tuparilahjaksi. Olen Alkossa aina ihan hukassa. Haahuilen pitkään hyllyjen välissä hihitellen hintalapuissa lukevia makukuvauksia: jaloarominen, lempeä, lihaisa, ontto, rodukas, tasapainoinen jne. Lopulta ostan kalliin pullon, jonka nimi ja makukuvaus ovat mielestäni mahdollisimman typerät. Altimvs: erittäin täyteläinen, melko tanniininen, tumman marjainen, hapankirsikkainen, tamminen, yrttinen, lämmin. Joo, tämä lähtee mukaan – ja oikein lämmintäkin vielä!

Saapuessani tupareihin ojennan lestin emännälle ja totean, että tämän argentiinalaisen pitäisi olla oikein hyvää. Todellisuudessa minulla ei ole harmainta aavistusta mausta. Miksi ihmeessä väitän viinin olevan hyvää, vaikka minulla ei ole mitään käsitystä mausta? Kyse lienee tavasta. On kohteliasta esittää nähneen vaivaa lahjan hankkimiseen. Tapa on typerä, sillä koen aina valehtelevani.

Viime aikoina olenkin vaihtanut strategiaa. Viinin hankin entisin manööverein ja kriteerein, mutta ojentaessani sen emännälle lausun: tämä on aavistuksen nenäkästä, muttei röyhkeää. Lausahdus on sen verran sekava, ettei vastaanottaja tiedä onko kyseessä vitsi, viinin todellinen kuvaus vai tapani paljastaa moukkamaisuuteni viinien suhteen. Kaksi kolmasosaa arvauksista menee joka tapauksessa oikein, sillä huono vitsihän se on ja samoin moukkamaisuutta. Eipä kuitenkaan tarvitse valehdella. Olenkin itse sitä mieltä, että uusi tapani on aavistuksen nenäkäs, muttei kuitenkaan röyhkeä.

Jatkan kirjoituksia keskustelua herättävistä aiheista - tällä kertaa kuolemantuomiosta.

Jos kuolemantuomioon suhtauduttaisiin puhtaan rationaalisesti, sen käytöstä voitaisiin päättää hyvin yksinkertaisesti. Katsotaan, toimiiko se ja jos toimii (muita menetelmiä tehokkaammin), sitä epäilemättä kannattaa käyttää.

Tilastot eivät tue tätä väitettä. Yhdysvalloissa on sekä osavaltioita, joissa kuolemantuomio on käytössä että niitä, joissa se ei ole. Kuolemantuomiota käyttävissä osavaltioissa on viimeisen 15 vuoden aikana tehty säännöllisesti 40% enemmän murhia (asukaslukuun suhteutettuna) kuin niissä osavaltioissa, joissa kuolemantuomio ei ole käytössä. Ero pysyy, vaikka vertailtaisiin väestöpohjaltaan samankaltaisia osavaltioita (naapureita).

Murhien määrä vaihtelee eri vuosina. Sillä, kuinka moni tuomittu teloitetaan, ei näyttäisi olevan pelotevaikutusta, tai muutakaan vaikutusta murhiin. Teloitus toki tapahtuu vasta vuosia teon jälkeen, mutta pelotevaikutuksen pitäisi tulla - jos on tullakseen - silloin, kun tieto teloituksesta on uutisissa. Tällaista vaikutetta ei näyttäisi olevan ollenkaan.

Kuolemantuomion tehokkuudesta on toki tehty paljon tutkimuksiakin . Tulokset ovat vaihtelevia. Toisten mukaan pelotevaikutusta ole havaittavissa, joku toinen on laskenut, että jokainen kuolemantuomio säästää 18 ihmishenkeä.

Kuolemantuomiota, ja tuomioita yleensäkin, perustellaan usein uhrin oikeuksilla. Uhrilla ei ollut mahdollisuutta valita tullako uhriksi vai ei kun taas tekijällä oli mahdollisuus. Argumentti on aivan absurdi, ainakin rankaisemisen osalta. Mitä uhrin oikeuksia tekijän tuomio parantaa? En toki tarkoita, etteikö rangaistusta pitäisi tulla, puhun nimenomaan tästä argumentista: mitä uhrin oikeuksia syyllisen rankaisu parantaa. Se ei tuo vainajia takaisin, se ei hyvitä vahinkoa. Jos uhri janoaa kostoa, se voi tyydyttää kostonhimoa, mutta kostonhalua ei voitane pitää oikeutena. Tai jos pidetään, niin toki kaikilla muillakin on oikeus kostaa, vielä ilman oikeuslaitosta välissä.

Eilen ministeri Risikko ilmoitti, että MDPV saatetaan huumausainelistalle jo ennen lomia. Aiemminkin on tullut kummallisia aineita, joita on Suomessa käytetty päihtymistarkoitukseen, eikä tällaisiin toimiin ole ryhdytty. Mistä on kyse?

Yhdeksän kertaa kymmenestä vastaavissa tapauksissa on kyse poliittisista irtopisteistä ja moraalisesta paniikista, joka lihottaa keltaista mediaa. Noilla yhdeksällä kerralla todellinen riski on vähäinen. Myös MDPV:n kohdalla usea poliitikko lähti taas pistejahtiin ja keltainen roskapaperi ammensi osuutensa. Vaikka niiden jutut menivätkin pääosin ohi ongelman todellisen luonteen, oli taustalla tällä kertaa myös aito ongelma.

Aiemmat, kutsuttakoon niitä tässä desingn-huumeiksi, aineet ovat ominaisuuksiltaan olleet suunnattuja psykedeelisiä kokemuksia etsiville tai bailaajille. Koska heidän ryhmänsä käyttävät huumausaineita satunnaisesti, haluaa vain harva kokeilla tai käyttää epäilyttäviä aineita. Tämä jengi myös seuraa aktiivisesti mediaa, jolloin tieto riskeistä saavuttaa kokeilijat ja käyttäjät nopeasti. Näin huonoiksi koetut uudet aineet eivät saavutakaan suosiota, vaan katoavat huumeskeneltä nopeammin kuin tulivatkaan.

Entä MDPV? Sen suurin ongelma piilee siinä, että se on levinnyt myös huumeongelmaisten käyttöön. Ihmisillä, joilla on voimakas fyysinen riippuvuus, ei ole aina pahojen vieroitusoireiden iskiessä varaa valita huonon tai vielä huonomman väliltä. Mieluummin kuin olla ilman, valitaan se vielä huonompi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa, että amfetamiinin korvikkeena käytettävälle MDPV:lle on olemassa pysyvä kysyntä.

Jakelen harvoin huumepoliittisille toimille ruusuja, mutta tänään annan koko kimpun. Notkeaa toimintaa STM:ltä ja osoitus siitä, että tarvittaessa nopeatkin reaktiot onnistuvat. Mutta älkööt poliittisia irtopisteitä kerääjät kansanedustajat lukeko tätä siten, että tämä oli teidän ansiotanne. Sama koskee keltaisia papereita. Tämä homma hoidettiin hyvällä viranomais- ja tutkijayhteistyöllä, jossa myös kolmas sektori oli ansiokkaasti mukana.

Olipa aikamoiset bileet kauppiksella… tupa oli täynnä ja tunnelmat hikiset. Kyse oli siis Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen (Rake) seminaarista viime tiistaina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Ministeriön johto antoi yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kevään kunniaksi kovan paketin painavaa palautetta. Avaussanoissa mm. kuultiin, että ”nykyinen koulutustarjonta on ylimitoitettua ja koulutuspaikkojen käyttö tehotonta”. Joustavaa suhtautumista tilaisuudessa edusti se, että valmiin toimenpideohjelman sijaan esiteltiin tilannekatsaus.

Loppua kohti puhe alkoi olla jo melko suoraa. Moni AMK esimerkiksi potee hakijapulaa, ja näyttää siltä että kohta ministeriöllä alkaa joko kirves tai juustohöylä heilua. Iltapäivän aikana kuultiin kommentteja kuten…

”Välillä asia ei ole mennyt täysin jakel… tai siis aina emme ole onnistuneet viestimään, mitä tämä [profiloituminen] tarkoittaa”
”Joskus kiinteistöjen ylläpito tuntuu olevan keskeinen toimiala”
”Alueellinen vaikuttavuushan ei ole sama kuin alueellinen läsnäolo”
”Monella painoaloja ovat edelleen kaikki alat”
”Tähän tulee muutos”

…ja niin edelleen. Vaikuttaa siis siltä, että vaikka maakunnat ovat täynnä Betonia (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/109420/), ministeriöllä on käytössään riittävän järeät työkalut.

Keskusteluissa kuultiin mm. pohdintaa siitä, pitäisikö yliopistojen kiinteistöyhtiössä ajaa yhtiön etua vai yliopistojen etua. Mielenkiintoinen kysymys, varsinkin kun yliopistot ovat yhdessä kiinteistöyhtiön enemmistöomistajia. Toisaalta: mitä se kuuluu Itä-Suomen tai Tampereen yliopisto-omistajille, onko vaikkapa Oulun yliopistossa tilaongelmia. Käytännössä yliopistot alkavat siis saneerata toisiaan. Kätevää!

Viime viikolla kirjoitin, kuinka lasten pahoinpitely - jota myös fyysiseksi rankaisuksi kutsutaan - on haitallista, ei tehokas kasvatusmenetelmä, tekee lapsista väkivaltaisempia jne. Kirjoituksen kommenteissa minulta pyydettiin vastausta siihen, miten lapsia sitten pitäisi kasvattaa, jos fyysinen kuritus on kiellettyä.

Olenkohan se vain minä, vai miksi tuo kysymys kuulostaa absurdilta. Kuulostaa samalta kuin kysyisi: "No kerro sitten kuinka voin käydä kaupassa ellen saa käyttää väkivaltaa?" Kysymys kuulostaa aivan yhtä järkevältä. Vastaus on yksinkertainen. Kun lakkaa näkemästä väkivallan edes vaihtoehtona, muut vaihtoehdot tulevat esiin. Pahimmat ongelmakäyttäytymistapaukset ovat yleensä vähintään osittain seurausta väkivallan käytöstä kasvatuksessa. Onneksi suuri osa fyysistä kuritusta käyttävistä vanhemmista käyttää sitä harvoin. Mutta minun mielestäni harvoinkin käytetty väkivalta on väärin.

Kasvatus on paljon muutakin kuin rankaisemista, itse asiassa rankaisu on vain pieni osa sitä. Minusta on outoa keskittyä vain rankaisemiseen, varsinkin, kun tehokkailla kasvatusmenetelmillä voi välttää koko rankaisemisen tarvetta. Useimmiten kasvatuskeskustelu menee vain väittelyyn rangaistuksista. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi ymmärtämään, miksi hänen tekonsa väärin. Pelkkä rankaiseminen ei vastaa tähän kysymykseen laisinkaan.

Kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus. Jos ongelmakäyttäytymisestä on määritelty seuraus, se seuraus pitää tulla joka kerran samanlaisena. Ja seurauksen pitää olla johdonmukainen myös muun käyttäytymisen suhteen: jos lapsi ei saa heittää tavaroita, ei aikuinenkaan saa. Jos lapsi ei saa tukistaa pienempiään, ei aikuinenkaan saa. Jos teot ja puheet ovat ristiriidassa, lapset oppivat teoista.

Alla useita erilaisia keinoja saada lapsi käyttäytymään toivotulla tavalla. Mukana on eri ikätasoille sopivia asioita.

Käytä positiivista palautetta. Positiivisesta palautteesta oppii paremmin kuin rankaisemisesta. Positiivinen palaute voi olla sana, kosketus, tai jotain konkreettista. Ole täsmällinen myös positiivisessa palautteessa: kerro täsmällisesti, mistä lapsen teoista pidit. Tee tätä aina, kun lapsi tekee toivotun asian.

Huomaa myös pienet parannukset. Anna palautetta, jos lapsen käytös paranee, vaikkei se olisikaan vielä täydellistä.

Aseta ikätason mukaiset vaatimukset. Esikouluiässä lapsi kykene eri asioihin kuin taaperona.

Kerro etukäteen, miten lapsen pitää toimia.

Jos lapsi tekee väärin, selitä hänelle, miksi teko on väärin. Ellei lapsi ymmärrä, et selittänyt oikein.

Anna lapselle syy käyttäytyä paremmin. Selitä, miksi jokin käyttäytyminen on toivottua. Ellet osaa selittää, miksi kieltämäsi asia edes on kiellettyä?

Ole täsmällinen. Älä sano "huoneesi on sotkuinen", vaan kerro tarkemmin - mikä huoneessa on sotkuisesti. Jotta voi käyttäytyä toivotulla tavalla, pitää tietää, mitä se on.

Anna vaihtoehtoja. "Haluatko laittaa lelut pois, vai leikkiä niillä kiltisti?" Älä naamioi rangaistusta vaihtoehdoksi "Haluatko piiskaa vai käyttäytyä kunnolla?"

Varmista ymmärtäminen. Kun olet sanonut, kuinka lapsen odotetaan käyttäytyvän, pyydä häntä kertomaan se sinulle uudestaan. Ja se, miksi näin on pitää käyttäytyä. Syyksi ei kelpaa, että rikkomisesta seuraa rangaistus.

Valitse sanaton signaali huonosta käyttäytymisestä. Tämä mahdollistaa nopeamman palautteen huonosta käyttäytymisestä.

Oma käytöksesi on esimerkkinä lapselle. Jos sinulla on tapana huutaa tai heitellä tavaroita, tavat siirtyvät lapseenkin, tehokkaammin kuin sanat.

Anna lapsen valita, milloin hän tekee vaaditun asian. Tämä ei toki aina ole mahdollista, mutta kasvattaa lapsen vastuuntuntoa, jos tekemisen alkusysäys tulee häneltä itseltään.

Huomioi lapset sääntöjä laadittaessa. Ota huomioon, mitä he sanovat. Näin lapset saavat hallinnan tunteen ja sitoutuvat sääntöihin paremmin. Pelkkä ylhäältä tullut käsky ei motivoi ketään.

Älä anna vain määräyksiä vaan kysy lapselta, kuinka hän voisi itse ratkaista asian. Esimerkiksi "Minä haluan, että laitat puhtaan paidan, mutta sinä haluat laittaa aina tämän saman. Kuinka tämän ongelman voi ratkaista niin, että me molemmat olemme tyytyväisiä?"

Älä laadi sääntöjä, joita ei voi valvoa.

Laadi säännöt paperille, jos lapset osaavat lukea. Ne voivat olla hyvin yksinkertaisia "itsestäänselvyyksiä".Yksi paperi riittää helposti. Esimerkiksi "Ei lyömistä, ei huutamista, ei ovien paiskomista, ei tavaroiden heittämistä" jne.

Ole johdonmukainen. Jos teko on kiellettyä, siitä tulee seuraus. Joka kerta.

Anna palaute nopeasti. Mitä nopeammin, sen parempi.

Kuuntele, mitä lapsesi sanoo. Yritä nähdä asia hänen näkökulmastaan. Tämä voi avata uusia näkökulmia sille, miksi lapsi teki mitä teki, ja toisaalta antaa mahdollisuuden löytää toimiva ratkaisu. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.

Älä anna fyysisiä rangaistuksia. Selitä, miksi jokin on kiellettyä, tarjoa vaihtoehtoista toimintaa, kerro, miten pitäisi tehdä, vie lapsi jäähylle ja viimeisenä keinona aresti tai etuisuuksien menettäminen.

Vaadi vahingonteosta korvaus. Jos lapsi rikkoo jotain tahallaan, hänen pitää hyvittää tekonsa. Esimerkiksi viikkorahoista tai tekemällä tehtäviä. Tämä kasvattaa toisen omaisuuden kunnioitusta.

Vie lapsi rauhoittumaan määrättyyn paikkaan, vaikka toiseen huoneeseen tai portaille. Minuutti jäähyaikaa per lapsen ikävuosi. Muista johdonmukaisuus.

Aseta aikarajat etukäteen. Jos lapsi tietää ennalta, kuinka kauan jokin hauska kestää, hänelle on helpompaa lopettaa se.

Käännä asiat positiivisiksi. Näin lapselle syntyy jotain, jota tavoitella, ei jotain, mitä välttää. Ei "Et saa ruokaa ennenkuin huoneesi on siisti", vaan "Siivoa huoneesi ja teen meille illallista."

Opeta lapsesi ilmaisemaan tunteitaan sanallisesti. "Vaikutat ärsyyntyneeltä. Ärysttääkö sinua jokin?" Tämä voi estää häirikkökäyttäytymistä.

Älä aina ratkaise lasten välisiä ongelmia. Anna heidän ratkaista se keskenään. "Te molemmat haluatte siis pelata pleikkarilla. Kuinka tämä voidaan ratkaista niin, että molemmat ovat tyytyväisiä?". Näin lasten neuvottelutaidot kehittyvät.

Selitä rajoituksille looginen sisältö. "Haluaisin ottaa sinut mukaan kauppaan, mutta viimeksi vain juoksit ja huusit siellä. Siksi en ota sinua nyt mukaan. Ensi kerralla saat uuden yrityksen."

Älä suutu vaan näe tilanne mahdollisuudeksi opettaa lastasi.

Älä huuda lapselle. Se vain pelottaa, eikä saa lasta kuuntelemaan paremmin. Ole jämäkkä ja ystävällinen.

Pidä itsekin tauko jos olet vihainen. Aivan kuin jäähy lapselle.

Jos olet liian vihainen, ota joku muu ratkaisemaan tilanne. Älä anna rangaistuksia vihaisena.

Tunnista oma stressisi. Stressaantuneena tulkitset lapsen teot kielteisemmin ja reagoit niihen vähemmän rakentavasti.

Varaa aikaa lapsellesi. Jos lapsilla ei ole tekemistä, he turhautuvat ja alkavat nahistelemaan.

Ole joustava. Jos ratkaisusi ei toimi, kokeile toista. Tämä on useimmille ihmisille hyvin vaikeaa, ja tyypillisesti ihmiset keksivät vain syitä jatkaa vanhaa menetelmää.

Jos lapselle annetaan rangaistus, muista, että rangaistuksen tulee olla

Johdonmukainen. Jos jokin on kiellettyä, siitä seuraa huomautus tai rangaistus joka kerta. Kielletyt asiat pitää täsmentää etukäteen.

Reilu. Rangaistuksen tulee olla suhteessa tekoon. Pelkkä jäähyrangaistus voi olla riittävä, kunhan se annetaan johdonmukaisesti.

Ystävällinen. Lapsesi ymmärtää parhaiten ystävällistä mutta jämäkkää puhetta. Pyri saamaan lapset muistamaan toivottu käytös eikä välttämään rangaistuksia. Anna usein positiivista palautetta hyvästä käytöksestä.

Lapsen kasvatus ei ole helppoa, eikä siihen ole helppoja ja vaivattomia ratkaisuja. Muista myös:

Ruumiillista kuritusta käyttävien lasten vanhemmat käyttäytyvät huonommin kuin muiden.

Mitä enemmän ruumiillista kuritusta lapsi saa, sitä todennäköisemmin hän käyttäytyy väkivaltaisesti.

Ruumiillista kuritusta saaneet lapset saavat koulussa huonompia arvosanoja kuin muut.

Olisi herkullista tsuumata tarkemmin nuorten alkoholin käyttöä käsittelevää lehtikirjoittelua viimeisen 40 vuoden ajalta. Haluaisin erityisesti katsoa kuinka monta juttua kertoo alkoholin käytön aloitusiän laskusta. Arvioin kirjoittelua aktiivisesti seuraavana, että lehtikirjoituksissa aloitusikä laskee 10–100 kertaa vuodessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että 1970-luvulta nykypäivään on laskua tapahtunut 400–4000 kertaa.

Jutuissa aloitusiän laskua todentamaan on yleensä haastateltu 15–16-vuotiaita nuoria ja toden totta, ihmeiden ihmettä: he ovat jo 40 vuoden ajan kertoneet joidenkin ikätoveriensa juovan keppanaa! Ihan uskomatonta, että juuri siinä iässä kun alkoholikokeilut tehdään, nuoret itsekin huomaavat sen. Tätä metodia käyttävät toimittajat saisivat hävetä. Jos on itse niin hölmö että uskoo subjektiiviseen kokemuspohjaiseen tietoon ja vielä yleistää sen, niin ei nuoria tarvitse nolata.

Palataanpa siihen aloitusikään. Alkoholin käyttö yleistyi nuorten keskuudessa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. 18 vuotta täyttäneet pojat ja tytöt käyttivät tuolloin viikoittain useammin alkoholia kuin sen koommin. Sama koski 16-vuotiaden ikäryhmää. Varmasti jotkut saivat ensikosketuksen jo 12- 13-, 14- tai 15-vuotiaina. Ensikokeilujen keski-ikä oli kuitenkin 15–16 ikävuoden hujakoilla.

Tästä sitten laskemaan. Otetaan aloitusiän laskua käsittelevien erillisten lehtijuttujen vuosimääräksi vaikkapa alakanttiin 30. Heitetään yhtä juttua kohti vaikkapa kuukauden verran aloitusiän laskua ja lasketaan. 40X30=1200, eli 1200 kuukautta. Lehtien sivuilta olemme siis saaneet tietää, että alkoholin käytön aloitusikä on laskenut viimeisen 40 vuoden aikana sadalla vuodella. Voidaan siis olettaa nykynuorten isovanhempien tai heidän vanhempiensa aloittaneen juomisen heti synnyttyään. Sitä on sitten jatkunut yhtämittaisesti sukupolvelta toiselle vuodesta 1910 saakka.

Joskus kannattaa vaihtaa levyä!

Pääsykokeita on noussut puolustamaan puoli Suomea, sellaisiakin tahoja, jotka tavallisesti eivät koulutuspolitiikasta piittaa.

Alan slangilla ”Hallinto-kopon” eli koulutuspolitiikan kuivimpien osa-alueiden hämmästyttävä suosio on johtanut siihen, että toisen asteen ja korkea-asteen koulutusten nivelvaiheeseen on mahdollista kehittää aidosti innovatiivisia ratkaisuja.

Lakkautetaan siis ylioppilaskirjoitukset!

Jos niitä ei saa käyttää korkeakoulutuksen valinnoissa, niin mitä niillä enää tehdään? Turhaa aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Eiväthän ne edes ole kaikille samat, kun eri vuosina on eri kokeet ja sensoritkin ovat ihmisiä – täysin eri asia kuin yliopistojen pääsykokeissa, eikö niin?

Valintakokeiden räjähdysmäinen lisääntyminen avaisi hanat myös valmennuskurssien puolella, mutta ei se mitään, innovatiivinen ratkaisu on jo keksitty: Valmennuskurssit siirrettäisiin opetusministeriön alaisuuteen ja niistä tehtäisiin osa julkista koulutusjärjestelmää. Turha dynaamisuus ja kysyntälähtöisyys pois, valmennuskurssit joka alalle!

Eikä siinä vielä kaikki! Kehityksen kärjessä tai jopa sen edellä kulkee SDP, joka on fuusioinut mannereurooppalaista ”Kaikki pääsevät sisään mutta sitten karsitaan” -systeemiä peruskoulun nollaluokkaan ja ammattikoulun ammattistarttiin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+antaisi+nuorten+testata+yliopisto-opintoja/1135256001157

Tästä aukeaa aivan uusia uria. Pyydänkin nyt apua teiltä, hyvät lukijat: visioikaa maailma ilman ylioppilaskirjoituksia - antaa mennä!

Lääkärikaverini tunnusti, että hän on vieraantunut amiksista.

Istuimme viinilasien ääressä iltaa omistusrivarissa vauraalla pientaloalueella. Juttelimme ensin pitkään kaukomatkailusta, vuorikiipeilystä, taidemusiikista ja muista kepeän elitistisistä aiheista. Vuorikiipeily näyttää muuten olevan uusi musta, ainakin lääkäripiireissä.

Kun puhe kääntyi jalkapalloon, meidät valtasi yhtäkkiä raskas luokkatietoisuus. Uudessa joukkueessa oli ollut puhetta ammateista, ja korkeakoulutetun oli ollut vaikea kakistaa tittelinsä ulos joukossa, jossa (tulevat) maisterinpaperit eivät olleetkaan itsestäänselvyys.

Tämä kaikki oli arkea vielä yläasteella (nyk. yläkoulu), mutta jo armeijassa se tuntui vähän oudolta. Ilmieläviä amiksia tuvan täydeltä. Ei tehnyt mieli paljon metelöidä omasta koulutuksesta, vaikka ylioppilaslakilla ei nykypäivänä voikaan leimautua akatemiaprofessoriksi tai muuksi epäilyttäväksi (?) kirjaviisaaksi.

Kun nuorisotyöttömyys huitelee pilvissä ja samaan aikaan Suomen lääkärikunta matkustaa extremeurheilemassa ympäri maailmaa, kuilu ei ole sukupolvien välillä vaan sisällä. Vaikka vietin vuoden seminaareissa ja cocktailkutsuilla edustamassa Suomen opiskelijanuorisoa ja luin enemmän nuorisotutkimuksia kuin ylipäätään mitään tutkimuksia koko opiskeluaikana sitä ennen, en voi väittää ymmärtäväni useimpien ikätoverieni sielunelämästä paljon paskaakaan.

Onko tämän julkaisun lukijoilla mitään muuta yhteistä kuin SpyHard? Yöelämässä baarinvalinnan rintamalinjat kulkevat ehkä enemmän maaseudun ja kaupungin välillä, kun taas valomerkin jälkeen tehtävä valinta ”tietysti taksi” – ”ehkä nyt tämän kerran taksi” – ”yöbussi” – ”rahat loppu, täytyy kävellä” lyö kiilaa eri tuloluokkien väliin.

Keskiarvoilla pelaavassa arvotutkimuksessa (http://www.city.fi/news/296/) ei näy ns. polarisaatio eli vastaajajoukon sisäinen eriytyminen, jos vastauksia ei eritellä vaikkapa koulutustason mukaan.

En ole (vielä) alkanut kysellä vastaantulijoilta koulutustasoa, mutta uskallan arvella, ettei Etelä-Helsingin, saati sitten Etelä-Espoon, kaduilla kulje yhtä monta siivojaa tai autonasentajaa kuin liikejuristia tai sijoituspäällikköä. Puhumattakaan niistä, jotka peruskoulun jälkeen eivät saaneet raahattua itseään lähiöpubia pidemmälle.

Mutta allaolevan linkin takana olevassa jutussa väitetään, että luokka kulkee suvussa. TJEU!
http://www2.hs.fi/extrat/kuukausiliite/arkisto/2009/05_2/

Yllättävän moni hyväksyy lasten pahoinpitelyn. Edellytyksenä hyväksymiselle on, että pahoinpitelyä kutsutaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Mikään muu kuin nimi ei muutu. Ruumiillisen kurituksen kutsuminen joksikin muuksi kuin väkivallaksi on yhtä rehellistä kuin raiskauksen kutsuminen rakasteluksi.

Mitä ruumiillinen kuritus opettaa lapselle? Sen, että väkivaltaa saa käyttää, jos kohde on huomattavasti tekijää pienempi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos tekijä kokee teon oikeaksi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos sen kohde ei hyväksy tai ymmärrä pahoinpitelijän väitteitä? Tai että väkivaltaa saa käyttää, jos väkivallan kohde ei tottele väkivallantekijää? Vai sen, väkivaltaa saa käyttää, jos sen käyttäjä on kohteen läheisin ihminen? Minkä näistä haluat opettaa lapsellesi? Sillä ei ole mitään väliä, minkä selität väkivallan syyksi. Hän oppii jonkin näistä. Ja ainakin hän oppii, että väkivalta on hyväksyttävä tapa ratkaista ongelmia.

Pahoinptelyn - anteeksi, ruumiillisen kurituksen - kannattajat sanovat, että hekin saivat piiskaa eikä se vaikuttanut heihin negatiivisesti. Onneksi siitä ei seurannut mitään vakavaa. Paitsi se, että he pahoinpitelevät omia lapsiaan. Väkivalta periytyy.

Väkivallankäyttäjät väittävät, että "vapaan kasvatuksen tulokset" kaupungilla riehuvat ja sotkevat paikkoja. Väitteessä on kaksi älyttömyyttä. Ruumiillisesta kurituksesta pidättäytyminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi mitään rajoja. Onko tarkoitus ihan vakavasti väittää, että lapselle voi asettaa rajoja vain väkivallan avulla? Sitä paitsi ruumiillisen kurituksen, ei vapaan kasvatuksen, on monesti todettu lisäävän lapsen aggressiivisuutta. Kuinka yllättävää, väkivallan käyttö tekee lapsesta väkivaltaisemman. Kuinka ihmeessä kukaan voi kuvitella lapsen pidättäytyvän väkivallan käytöstä opittuaan omilta vanhemmiltaan, että väkivaltaa saa käyttää omien vaatimustensa toteuttamiseksi?

"Ennen vanhaan lapsia kuritettiin ja he kunnioittivat vanhempiaan." Ennen vanhaan lapsia tosiaankin kuritettiin enemmän fyysisesti, mutta silloin väkivaltaakin oli huomattavasti nykyistä enemmän.

Yleinen selitys väkivallan käytölle on "mikään muu ei tehonnut". Silloin ei oikeasti ole yritetty vielä yhtään mitään. Itse en ole koskaan yhdenkään lapsen kanssa tarvinnut väkivaltaa. Se on surkea epäonnistuminen vanhemmalta ja erittäin haitallista lapselle. Se ei millään tavoin lisää lapsen ymmärrystä siitä, miksi jokin asia on kiellettyä ja se melko varmasti lisää halua tehdä sitä kiellettyä asiaa kun vanhempi ei näe. Paras mahdollinen ruumiillisen kurituksen tulos on siis vanhemman luulo, että lapsi ymmärsi, kun todellisuudessa lapsesta tulee katkera ja kapinoiva. Ja tällaiseen kapinoivaan ja katkeraan lapseen "mikään muu ei tehoa", mikä on tietysti oikeutus käyttää lisää väkivaltaa.

Jos joku työkaveri ei "kuuntele sinua" palaverissa, annatko hänelle tukkapöllyä tai luunapin? Sehän hänet saisi kuuntelemaan, eikö vain? Vai onko noiden käyttö perusteltua vain silloin, kun kohde ei pysty puolustautumaan? Ja kun lasta kurittanut vanhempi kokee syyllisyyttä ja halaa lastaan, lapsi on arka ja pelokas. Kuinka hän voi tietää, onko vanhemmalta tulossa tukkapöllyä vai halaus? Mikään ei saa oppivaa lasta pahemmin sekaisin kuin täydellinen epäjohdonmukaisuus.

Jos haluat opettaa lapsellesi, että väkivallan käyttö on väärin, älä käytä väkivaltaa. Jos taas haluat opettaa, että väkivallan käyttö on oikein ja suotavaa, käytä toki ruumiillista kuritustakin.