Ammutaanhan hevosiakin?

Mä näin joskus herkäs iäs sennimise leffa ja se on piirtyny mulle miälee noi niiku pääpiirteis vaiks yksityskohdat on enimmite kadonnu. Nyt mustton alkanu töis tuntuu samallaselle, vittu tää fiilis on just niiku mä muistan sen kuva: maratontanssii mikä ei lopu eikä lopu eikä lopu – tahti vaa tiivistyy, porukka karsiintuu, ne ku jää jälelle on entistä enempi pihalla ja uupuneempii.

Meillon tehty helvetisti muutosta muutoksempäälle viimiset ainaski viis vuatta, aina pari kolme yhtaikast isompaa muutost päällekkäi. Tänä aamuna pamahti etee seuraava iso muutos mikä on voimas ens vuadevvaihteest lähtie eli tehtävä valmiiks enne sitä. Saattaa olla et mult menee tyäpaikkaki mut todennäkösemmi vaa vaihtuu asemapaikka ja yhtesö ja sit romutetaa samaa vaivaa jotai 50 vuatta tehtyy tyätä – se säästää nääs.

Nyt mä en enää jaksas, munnon muutoskiintiö aika helveti täys. Mä en jaksas just nyt sopeentuu taas ku mulla meni just viime vuadevvaihteest kaikki uusiks. Mä kysyn työterveydes et voisko saa lopetuspiiki, ammutaanhan hevosiakin? Lekuri oli sitä miält ettei loppupiikkii saa eikä ainaskaa niilt ja jos must tuntuu tolle ni pitäs varaa aika psykohenkilölle mut vittu se on nii paska ämmä et se on just se viimine ketä mä kaipaan. Katukaupast sit vaa?