Ei paskempi ilta

Töitte jälkee menin harjottaa ranskaa. Ope soitti Jacques Breli piisi Ne me quitte pas (pariki kertaa ku joku urpo ei pysyny juanes muka) ja mua alko ulvottaa iha helvetisti ku se kerta meni jo ja vitut välitti ja onneks mä istun takapiitas ni ei ollu varsinane spektaakkeli ja koitin niistää sillee vaa piänel töräyttämisel.

Tunnilt menin ruakakauppaa, sit kotii, siivosin piänesti mutten jaksanu pestä lattiaa vaiks ois pitäny kyl, heitin ulos lehdet ja roskat ja kiikutin sit kolme parii vähäkäytettyi talvijalkineit Punase Risti kirpparille. Heittäkööt pois jossei kelpaa, oikeesti niis oli kaks tosi vähä pidettyy parii ja se kolmas vähä enempi.

Enikeis. Siit ilost kattelinki sit parit kenkäkaupa ikkunat (ja kualasin yhet ihanat paco gilit) ja tulin huamanneeks vaatekaupa mitä ennollu enne nähny ja siä oliki sit aika väljää siin kohtaa iltaa mikä oli jees. Tykästyn yhtee neulejakkuu ja ku en osannu päättää värii ni otin kaks… (Ei, ne ei tod ollu halvennukses (as if) ne oli kevää uutta mallistoo.) Notkuttelin Bob Marley klassikkokamaa ämpärist and feel allright.

Jäi ny sit fysiikka kiusimatta mut sentää tiksuttimes on yli 14 000 askelta ni ajattelin et saa kelpaa tähä päivää. Kyljes on merkilline rohtunu läiskä ja koitan hoitaa sit vaa sitä. Ja jos viittis ni taas sais fiksaa kynsii. Kai se vaa on tehtävä niiku viksummat ja haettava ne rakenteet.

Kirjoitettaessa soi Bob Marley: Legend