Pois, syrjää

Mä oon oikeesti koittanu välttää pahaa ja ahdistusta. Mä jätän hyllyy kirjat mis takakansi (tai etu-!) vaikuttaa sille et siä tapahtuu kamalii. Mä jätän kattomatta leffat mikkä on K–15 ja muuteki jos arvostelut kuulostaa sille (esmes Lars von Trier). Nyt must alkaa näyttää et mä lopetan tilaast Hesarii ja lakkaan seuraast Yle uutisii. Mä en jaksa tätä maailmaa. Mä haluun syrjääntyy kokonaa.

Tää ajatus alko kypsyy tos kevääl ku oli enempi näit insestijuttui, en tarkota vaa sitä kammottavaa tapaust Itävallas vaa iha koto-Suamestki on riittäny oksettavii uutisii ku lapset on tullu raskaaks isäpualellee ja noi. Mä en lue seiskapäivii enkä iltiksii mut ku Hesaris on isot otsikot ni helveti vaikee on välttyy. Ja nyt sit tää Ylitornio tapaus mis 87-vuatias pappa tappo perheesä. Sen täyty olla hirvee uupunu, sen täyty olla onneto ja ahdistunu. Vaimo terveyskeskukses eikä ilmesesti palaa ikinä? Tyttäret vammasii eikä ilmesesti pärjää omillaa ikinä? Ja se oli siin yksi eikä se jaksanu enää?

Se on nii kauheeta ku on yksi eikä jaksa. Mä pystyn elääntyy siihe fiiliksee sata pros – vaiks onneks mulleijo ketää, ketä pitäs säästää, ei ketää kenet pitäs lopettaa enne ku vois ite rauhassa ampuu ittesä sinä päivänä ku ei enää jaksa.

Miksei vois olla joku jumala ku päästäs meit pahasta. Millä taivaa tähde mä voisin elättää itteni ku lähtisin jonnei Tahiti takasaaree misseijois mitää mediaa kertoos näit kamaluuksii.

Kirjoitettaessa soi Aknestik: Jossain