Romahdus

Jaksamine loppu vaihteeks. Otin pari päivää lomaa.

Remppa on vaihees. Mä luulin et se ois ollu tehty tänää ku mä tuun kotiin muttei: sällit oli jättäny keittiöö nooti et ne ehkä tulee tekee sen loppuu perstaina – ja ehkä ei tuukkaa. Mä luulin et tää ois menny samallai ihanasti ku makkari et ei ku siivoot ja paat kamat kohillee. Eipä. Paikat on pölys ja paskas ja kamat kasas ja voi päättää kuuraa kaike ja tehä sen ehkä uusiks perstaina tai siis ehkä vast viikollopu jälkee… tai voi luavuttaa ja kulkee sandaalit jalas olkkaris ja keittiös ja pyyhkästä ohimenne polveesa pölyy sohvankattest ja hihaasa keittiö tyäpöydäst ja jättää ne likaset sandaalit makkari kynnykse ulkopualelle ja ottaa ne siit taas joka kerta ku kulkee eestaa. Ja nytteijo enää ees säleit saati verhoi sil pual kämppää eikä voi ees kuvitella et ois niiku kotonaa ja ässif, ei täs oo kahtee viikkoo oltu ku kaaokses. Nyt se on vaa potenssii viistoist.

Mä luulin et mulloli jo aika tseeniläne asenne toho remppaa: ku kamat on ollu pressu alla kasas koht kaks viikkoo ni tulkoot tänää tai tulkoot huame tekee, iha sama. Ha ha! Koko tseeniläsyys mureni samantiä ku mä oivalsin et täs eijo pelkästää joko tai vaa nyt on siis jotai siit välist. Mä en voi panna paikkoi kuntoo enkä ripustaa verhoi mut kuiteski mullon kaikki haitat mitä rempast tulee pahimmillaa. Ni mä istun alas iha ilma Piadra-jokee ja itkin. Ja sit mä yritin valittaa ja huutaa tätä muutamalle lähesemmälle tyypille kelle vois vinkuu ku ahdistaa ja totesin et ketää ei kiinnostanu, kukaa ei vastaa puhelimeesa, meiliisä, skypeesä – iha sama huudan tai en. Ja sit mä vaa tiäsin ettoon yksi ja olin ja itkin.

Joteki mä oon ajatellu et jokasel, iha jokasel pitäs olla joku kelle vois huutaa siin kohtaa ku tulee epätoivo & ahdistus & masennus. Joku ku välittäs, sanos ees jotai tai olis vaa olkapäänä. Must se ois kohtuullista. No, se nyt vaa ei mee nii ja niiku tiädetää ni elämä eijo reiluu. On ne onnelliset kellon joku ja sit on ne luuserit kestä kukaa ei oikeesti välitä paskojakaa. Ja ne onnelliset ei aina ees tajuu mite helveti etuoikeutettui ne on oikeesti ja mite kiitollisii ne sais olla.

Ja mä oon ihmetelly mite julmii ihmiset on toisillee. Mä tajuun et toiset on kovempii ja toiset on kiltimpii, toiset menestyy ja toiset ei, eikä nää jutut riipu toisistaa. Kaikki kovat ei menesty eikä kaikki kiltit oo luusereita. Mut sitä mä en viäkää tajuu et mitä lisäarvoo jokkut väet saa siit et ne on julmii heikommillee. Kovuus eijo samaa ku julmuus ja sitä vois olla kova olematta julma mut ei, nää tyypit haluu nimenomaa lyä lyätyy. Potkii sitä ku on jo maassa. Mä en tajuu. Se on vaa tuurist kii.

Kirjoitettaessa soi Nina Simone: Nobody Knows You When You're Down and Out