Suden morsian

Luin vaihteeks tota Kallasta ku sattu kätee. Vittu seki akka kirjotti tosi helveti kummaa kiältä. Mut jäin miättii tot rakkautta ja sutta ja eka meinasin et voisimmäki täs ku eijo muutakaa ni sudelle rupee morsiameks jos sattus kohille, vaiks yleesä se on kai nii et koira kelpaa sudelle hätäsulhaseks mut ei juurkaa morsmaikuks ku siin kohtaa tulee pikemmiki syädyks. Ja sit mä ajattelin et just niihä siin sit käviki – uros oli muuta ku ois ajatellu vaiks koiraks meinasin ja aika syäty mun olo on sit ollukki. Joo. Kirjallisuus avartaa omii silmii.

Ja sit mä jäin miättii miks mä en vaa voi muistaa sitä loruu tai mikä satu se sit oli ku mummi kerto joskus penikkana muino mikä alko et menimmie metsää – paasol liesu; tuli karhu vastaa – priisol metvet. Et mitä sen karhu kans tapahtu, kiivettiiks sit puuhu vai ammuttiiks se karhu vai saattoko sen kans heilastella – tuskivvaa. Ja joskus ne on ne piänet ja iha merkityksettömät asiat ku vituttaa iha helvetisti.