Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on FED.

Maan tapa amerikkalaisittain OSA 2  3

Yhdysvaltain keskuspankki ilmoitti aloittavansa setelielvytyksen uudelleen. FEDin tavoite on tukea työllisyyttä ja asuntomarkkinoita. Elvytyskierros käynnistettiin nyt kolmatta kertaa käsillä olevan talouskriisin aikana. Markkinat kiittivät ja suuret osakeindeksit lähtivät lentoon.
Keskuspankin pääjohtajaa Ben Bernankea ei voi syyttää epäjohdonmukaisuudesta. Hän on selväsanaisesti puheissaan ilmoittanut olevansa valmis lähettämään helikopterit matkaan ja ampumaan maan täydeltä uutta valuuttaa järjestelmän kiertoon. Kaupan päälle FED on keksinyt nimittää toimenpidettä kvantitatiiviseksi kevennykseksi.
Ikävä velvollisuuteni on paljastaa teille, hyvät lukijani, alaston totuus: keisarilla ei ole vaatteita. Keisari on krapulassaan tilannut jo kolmannen tasoittavan. Ryyppyporukka taputtaa keisaria selkään ja tarjoaa lisää viinaa. Valitettavasti paluu arkeen on edessä ja sitä ei tasurilla korjata. Kiertoon lähtevä uusi valuutta tulee painokoneesta. Se ei poista Yhdysvaltojen talousongelmia. Setelielvytys ainoastaan pitkittää ja pahentaa tilannetta.
Yhdysvaltojen valtionvelka on ennätyskorkealla tasolla. Kuten olen jo aiemmin maininnut, amerikkalaisetkin elävät yli varojensa. Tilanne ei voi jatkua loputtomiin. Ongelman ratkaisu tulee vaikuttamaan sinun elämääsi.Talouden mullistukset luovat aloitekykyisille ihmisille myös suuria mahdollisuuksia. Minkälainen suunnitelma sinulla on tulevaisuuden varalle?


Maan tapa amerikkalaisittain OSA 1  7

Yhdysvaltojen suhmurointiin verrattuna kotimainen maan tapamme jää auttamatta kakkoseksi. Jos luulit, että maailman suurimman kuluttajakansan, Yhdysvaltojen, rahajärjestelmää säätelee joukko rehellisiä ja kunniallisia ammattilaisia, erehdyit. Sen vuoksi omistan kirjoitukseni sinulle. Kerron teille hieman Yhdysvaltain keskuspankista ja amerikkalaisesta maan tavasta.

What a ride
What a ride

Amerikan taloutta säätelee Yhdysvaltain keskuspankki, amerikkalaiselta nimeltään Federal reserve. Nimi huvittaa minua, sillä FED ei varsinaisesti ole liittovaltion elin ja siltä ei löydy minkään valtakunnan reservejä. FED perustettiin 1913 ja sen toiminta asetettiin liittovaltion tehtäväksi.
Nykyään Yhdysvaltain keskuspankin omistavat mm.Lehman Brothers, Goldman Sachs, Rockefeller Brothers ja muutamat eurooppalaiset pankit. Nykyinen omistusrakenne on Yhdysvaltain perustuslain- ja itsenäisyysjulistuksen vastainen.
FED ei siis edusta amerikkalaisia, vaan omistajiaan ja rahamaailman intressejä.
Tilanne Yhdysvalloissa on huolestuttava. Amerikkalaiset elävät yli varojensa ja alijäämä rahoitetaan velkarahalla. Kuulostaako tutulta? Ystävämme FED, joka laskee liikkeelle kaikki Yhdysvalloissa painettavat setelit, painaa koko ajan lisää rahaa. FED pelkää deflaatiota, eli rahan arvon nousemista. Taantumassa, jossa ihmiset menettävät työpaikkansa ja hyödykkeiden hinnat kallistuvat, deflaation pelko kuulostaa korviini kummalliselta. Hinnat kallistuvat, mutta FED antaa setelikoneiden laulaa "Living in America", lisätessään öljyä keskiluokan oravanpyörään.

http://www.youtube.com/watch?v=UzDDJm27vmc

No, Yhdysvaltain keskuspankin olettaisi kuitenkin koostuvan ammattilaisista, joilta löytyy näyttöjä onnistuneesta maan taloudenhoidosta. Mitä lukijalle kertoo se, että FED on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana väärässä joka asiassa. FED ei nähnyt ennalta IT-kuplaa tai Yhdysvaltojen asuntokuplaa. Subprime-riskitkin olivat täysin hallinnassa vielä muutamaa päivää ennen Lehman Brothersin kaatumista. Kaiken edellä mainitun lisäksi FEDin perustamisesta lähtien dollarin ostovoimasta on kadonnut 95%.
Miten tämä kaikki vaikuttaa meihin suomalaisiin? Kuten mainitsin, Yhdysvallat on maailman suurin kuluttajakansakunta. Jos rapakon takana varpusparvi lentää tuulettimeen, se näkyy sinun arjessasi. Ai, miten? Siten, että sinun euroillasi saa entistä vähemmän. Vai mitä mieltä olet 7€:n oluttuopista tai 1000€:n vuokrakaksiosta?