”Terve itsetunto ei häpeä erilaisuutta itsessä tai muissa” (Lidman 2011)
Lukiessani hiljan Satu Lidmanin kirjaa ”Häpeä!”, ajelehti mieleni alkoholiongelmiin ja niiden kanssa kamppaileviin ystäviin ja tuttaviin. Selasin mieleni arkistoissa läpi alkoholiongelmaisia tuttuja ja heidän kanssaan käymiäni keskusteluja. Häpeä oli voimakkaana läsnä koko pääni läpi kulkeneessa aineistossa. Tein kaksi havaintoa: 1. häpeä omasta itsestä johtaa ihmisiä juomaan ja 2. häpeä estää juomisen lopettamisen. Tästä olisi helppo käynnistää sivujen mittainen pohdiskelu itsetunnosta, häpeästä yleensä ja monista muista aiheen kannalta olennaisesta elementistä. Valitsen kuitenkin vain yhden: miten häpeä vaikuttaa juomisen lopettaminen.
Skrollatessani läpi alkoholiongelmaisia tuttuja, osui mieleeni myös ajatuksia entisistä alkoholiongelmaisista. Koko aivodataa yhdisti häpeä, mutta sen käsittelyssä on huimia yksilöllisiä eroja. Itse asiassa kyky käsitellä häpeää on tuntemieni henkilöiden kohdalla aivan keskeinen tekijä alkoholiongelmasta selviämisessä. Niin vahvan kuin heikonkin itsetunnon omaavat henkilöt kokevat häpeää alkoholiongelmastaan, mutta heidän kykynsä elää häpeän kanssa vaihtelee. Häpeään suhtautuminen vaikuttaakin olevan eräs alkoholiongelmasta selviämisen tärkeimmistä vaa’ankielistä. Jotkut pystyvät selättämään häpeän ja suorastaan kääntämään sen itsensä vastavoimaksi.
Toiset taas eivät edes kykene kohtaamaan häpeäänsä, sillä he kokevat kahlaavansa joka hetki häpeän laakson pimeimmissä syövereissä. Mikään, ei mikään ole heille pelottavampi ajatus kuin kohdata ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia, alkoholin aiheuttaman häpeän jälkeen. Syntyy itseään ruokkiva kehä: häpeää sitä että juo, ja jatkaa, koska häpeää sitä että juot. Paradoksaalista.
Ajatellessani kaikkein synkimmissä vesissä kyntäviä ihmisiä, toivoisin voivani iskostaa heihin horisontin: häpeä on tunne ja sen voittaminen sankaritarina. Älkää siis hyvät ihmiset käyttäytykö, kuten huuruissa kuvittelette muiden teistä ajateltavan, vaan ajatelkaa tarkkaan, mitä muut teistä todella sisimmässään ajattelevat. Jokainen omainen, läheinen ja ystävä näkee mieluummin vaikka kuinka pahasti rypeneen ihmisen ilman alkoholia kuin jatkamassa juomista häpeänsä vuoksi. Ja tietenkin, kyllä alkoholiongelmaisella palaa, suorastaan roihuaa, siltoja takanaan, mutta maailma on täynnä uusia siltoja rakennettavaksi.
Ainakin folkloren mukaan tämän, artistin omasta kokemuksesta kumpuavan, biisin tartuttama asenne on nostanut ihmisiä pohjattomistakin kuiluista.
I feel Alright
I was born my papa's son
A wanderin' eye and a smokin' gun
Now some of you would live through me
Lock me up and throw away the key
Or just find a place to hide away
Hope that I'll just go away
I feel alright – I feel alright tonight
I'll bring you precious contraband
And ancient tales from distant lands
Of conquerors and concubines and
Conjurers from darker times
Betrayal and conspiracy
Sacrilege and heresy
I got every thing you wont or need
Your darkest fear, your fondest dream
I ask you questions, tell you lies
Criticize and sympathize
Be careful what you wish for friend
Because I've been to hell and now I'm back again
(Earle 1996)
Kirjoitettaessa soi I feel Alright - Steve Earle
6 kommenttia
Anonyymi
7.10.2011 19:50
Näin. Funtsailin eri yhteydessä häpeän tunnetta ja tulin samaan lopputulokseen, että se on äärettömän voimakas ja yleensä hyvin lamaannuttava tunnetila. Hävetä voi myös itselleen, vrt retkahduksen jälkeinen häpeä ihmiselle itselleen on pahaa koettavaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
lindagee
7.10.2011 22:14
Olipa osuva ja koskettava kirjoitus. Tuhansissa vertaistukipalavereissa, joissa olen saanut muiden kokemuksia kuunnella, on ehkä kaikkein voimakkaimmin noussut esille alkoholistin koko elämää leimaava ja lamaava häpeä ja syyllisyys. Listan jatkoksi tietysti pelko, pettymys ja itseinho - mutta kaikkihan ne kiertyvät jotenkin samaan sotkuiseen vyyhteen. Jotta asia olisi vielä surkuhupaisasti paradoksaalisempi, on eteeni tullut tilanteita, joissa omaa häpeää torjutaan kääntämällä se toista kohti. Näin kävi aikanaan, kun hyvä tuttavani halusi kertoa ongelmistaan alkoholin kanssa, kun tiesi minullakin omaa kokemusta olevan. Kävimme hyvän rehellisen keskustelun, joka tosin sai surkuhupaisan päätöksen. Kerroin tuttavalle palanneeni äskettäin retkahduskertauksen jälkeen taas mm. vertaistukiryhmään, koska en kokenut yksin selviäväni. Siihen hän lausahti "Niin, en mä ihan NOIN alas ole vielä vajonnut sentään." Myöhemmin on useinkin tullut esiin se, että pienellä paikkakunnalla monet ovat kokeneet häpeällisemmäksi tilanteen, jossa joku tuttu näkisi heidän menevän tietystä (ryhmähuoneiston) ovesta sisään kuin monet juoma-aikaiset näkyvät ja kuuluvat sikailutilanteet eli örvellykset yleisillä paikoilla, jopa keskellä toria. Että ensin hävettiin juomista, ja sitten jostain kumman syystä "pitäisi" vielä hävetä myös juomien lopettamista. Jotain nurinkurista siinä on.
Olen usein kuullut ja lukenut, että esim. Usassa voi huoleti merkata johonkin CV-tekstiinsä meriittinä alkoholiongelmasta toipumisen, koska sitä pidetään yksinomaan myönteisenä asiana. Meillä ei (vieläkään) olla ihan tuossa tilanteessa. Merkkaapas ns. entisenä alkoholistina kyseinen asia ansioluetteloon, niin minkälaisia reaktioita mahtaa herättää.. Sehän riippuu tietysti siitäkin miten lämmin ja läheinen suhde alkoholiin on kyseisen luettelon lukijalla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
8.10.2011 14:55
+1, nuff said.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
9.10.2011 19:13
Hyvä teema. Tuo häpeä on kyllä ältsin mielenkiintoinen asia pohdittavaksi. Otin tossa jokin aika sitten yhteyttä Mika Myllyahoon ja kysäsin, onks olemassa mitään teatterijuttua, minkä kautta häpeää voisi työstää. Mul oli lainassa historioitsija Satu Lidmanin kirja, joka kertoi nöyryyttämisestä ja häpeästä. Työelämässäkin on nykyisin niin paljon sitä nöyryyttämistä ja kaikenlaista kyykyttämistä.
Vastaa kommenttiinMut tuo häpeä alkoholismin kautta mietittynä. Itte joutuu miettimään, miten paljon sitä vielä tänäkin (ja joka ikinen päivä!) kantaa sitä häpeää mukanaan, mistä ei vaan pääse mitenkään eroon, kun se vaan on valitettavasti omaan persoonaan sisään rakennettu niiden olosuhteiden pakosta ja takia, joita ei ole itse voinut valita.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
13.10.2011 13:45
Se on tuon itsetunnon kanssa vähän sillain, että kun ei sitä voi oikein kaupan hyllyltäkään hankkia, jos kasvuympäristö ei ole sitä mahdollistanut. Yleensä se tahtoo olla niin itsetunnon kanssa, että se menee joko hieman yli tai ali, harvoi se tuntuu olevan ihan kohdillaan. On oltu sitäkin mieltä, että narsistiset persoonallisuushäiriöt ovat Suomessa koko ajan lisääntymässä. Helsingin yliopiston proffa Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut hyviä kirjoja, jossa kerrotaan, miten narsistinen persoonallisuushäiriö kehittyy ja myös itsetunnosta. Kyseinen proffa on valittu v.2008 vuoden proffaksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2011 16:39
Kiitos jälleen Salasuon Mikolle asiallisesta kirjoituksesta. Tämä aihe on tärkeä, vaikka olisikin klassinen. Alla yksi esitys aiheesta:
"Seuraavalla tähdellä asui Juoppo, joka istui kaikessa hiljaisuudessa, edessään kokoelma tyhjiä ja täysinäisiä pulloja.
Pikku prinssi kysyi Juopolta: ”Mitä sinä teet?”.
Juoppo vastasi: ”Juon.”
Siihen prinssi kysyi: ”Miksi sinä juot?”.
Juoppo vastasi: ”Unohtaakseni.”
”Unohtaaksesi mitä?”.
Juoppo vastasi: ”Unohtaakseni häpeän.”
”Mitä sinä häpeät?”, kysyi prinssi.
Juoppo vastasi: ”Häpeän, että juon.”
Pikku prinssi hämmästeli isojen ihmisten toimia ja jatkoi matkaansa."
~"Pikku Prinssi" : Antoine de Saint-Exupéry~
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin