Nyt kaikkialla mietitään kuumeisesti, miten suomalaiset saataisiin jaksamaan töissä pitempään. Siellä paskan pomon, huonon liksan ja tylsien työkaverien kanssa.
Käsiin sattui työterveyslääkäri Juhani Seppäsen kirja Selvästi juovuksissa, jossa kirjailija kertoo alkoholin suurkuluttamisesta ja sen lopettamisen nostamista havainnoista. Siinä on kuulemma osuvia kuvauksia alkoholiongelmien hienovaraisesta piilottamisesta.
Saunassa tuli kaverin kanssa puhetta ns. risuhippien tyylistä: siinä on tiettävästi kyse keski-ikään jo jonkin aikaa sitten tulleesta, risupartaisesta ja kekkoslasein (http://hiki.pedia.ws/wiki/Kekkoslasit) varustetusta kunnon kansalaisesta, joka ei vain ole tullut päivittäneeksi ulkoasuaan Neuvostoliiton romahdettua.
Nopean intuition perusteella harva tyylin edustaja on persoonanakaan varsinaisesti mikään oman elämänsä jarisarasvuo – enemmän he ovat sellaisia… hillittyjä, analyyttisiä ja rauhallisia. Ja sellaiset ihmiset ovat alttiita jäämään jalkoihin. Kaikenlainen ei-trendikkyys, ei-suosittuus ja ongelmaisuus aloittaa helposti negatiivisen kierteen ja ajaa henkilön sivuraiteelle. SIellä alkaa helposti ahdistaa. Ahdistuneet suomalaiset juovat viinaa ja/tai masentuvat, ja päätyvät siten helposti työkyvyttömiksi.
(Aika usein sivuraiteelle ja etenkin alkoholiongelmiin päädytään ihan muista syistä kuin tyylin vuoksi, mutta samapa tuo.)
Sivuraiteella olijoiden kanssa käy helposti niin kuin oppitunnilla, kun opettaja kysyy liian helpon kysymyksen. Kukaan ei oikein kehtaa vastata, joko poimia liian helppoa saalista tai antaa muille viestiä, että "tämä sairaan helppo kysymys on minulle juuri sopivan vaativa ja siksi vastaan siihen". Opettaja, esimies jne. taas ei kehtaa ääneen todeta kysymyksen olevan liian helppo, sillä hän pelkää hiljaisuuden johtuvan siitä, että se on sittenkin jollekulle liian vaikea. Kysymys itse, sivuraiteelle joutunut henkilö, tietää kaikkien näkevän tilanteensa ja siksi häpeää.
Kaikki ovat hiljaa, kukaan ei kehtaa puuttua.
Jotta sivuraiteelta pääsisi pois, muiden olisi kehdattava. Tätä varten on olemassa ammattikehtaajien jalo kilta. Ammattikehtaaja on se, joka kutsuilla aloittaa kahvin ottamisen tai ottaa viimeisen kakkupalan. Hän huomauttaa auki olevasta sepaluksesta ja hampaiden välissä roikkuvasta ruuantähteestä. Hän on myös suomalaisen työhyvinvoinnin pelastaja, kaivattu työurien pidentäjä ja onnellisuuden tuoja.