ZOMBIE & BARBIE QUEEN

  • ZOMQandBarbieQ

PROFIILINI (ZOMBIE):

-sarjakuvamainen, ailahteleva, maneereita ja samaa toistamista kammoksuva diiva sekä yksityiselämässään tuntematon. kloonannut itsensä olemaan samaan aikaa monessa paikkaa -taloudellisuus, turvallisuus ja halu omistaa yksityiselämänsä.

BARBIE QUEEN (ORKESTERI): Matkii muita ja toisiaan olennaisessa. Ei soita, vaan esiintyy intuition mukaan toistamatta itseään liikoja, eivät itsekkään aina tiedä kuinka esitys alkaa ja loppuu, koska se on jännempää.

MANAGERI: On vittumaisen laskelmoiva, koska bändi on mahdoton paketoitavaksi ja jokainen taiteellinen päätösvalta kuuluu orkesterin kapellimestarillemestareille.

OHJAUS: naisnäkökulman edustajan naisen näkemyksen merkitys
on huomattava.

HENKILÖKUNTA: Lastenhoitajana toimivat henkivartijat sekä roudarit huolehtivat maalitauluista, koska he osaavat myös ärsyttää ihmisiä -kloonien tarpeellisuus.

SUUNNITTELU: kaikki on mahdollista, joten tärkeintä ei ole musiikki, vaan reflleksit, intiutiivinen valmius kokonaisuuteen, seurauksiin, itsensä nöyryyttämiseen jne.

KEIKAT: Eivät ole liian pitkiä 30-45 min. Keikat voivat olla esim. laittomissa paikoissa ikärasismin vuoksi.

JULKISUUS: Sarjakuvamainen ja karrikoitu sopimuksen mukaan.
Kloonit voivat yllätävästi sekoittaa todellista kuvaa.

3 kommenttia

ZOMQandBarbieQ

18.5.2007 03:08

Tässä muutamia klooneja -yksi aito ZOMQ on joukossa

ZOMQandBarbieQ

18.5.2007 11:05

paska homma on se, ettei ittekään tiedä kuka on -tai onhan siinä hyväkkin puolensa.....se yllätysmomentti-esim.esim.saa kas kertaa viikossa suklaapuuroa(sunnuntaisin on mun suklaapuuropäivä. toi alin kyl on ihan liian mairee ollakseen minä onkohan se rellu, qvisse vai joku klooni taass saanut tungettua ittensä siihteriartmeijan läpi -tosta ei tiedä onko se ees gubbe:P -vitun homot. tosi turhauttavaa yrittää ees olla puhtaissa vaatteissa ja puunattuna.

Anonyymi

5.12.2021 11:26

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me