Blogi

Siis voi helvetti et tää viikko ja tää päivä ei ilmesesti lopu ikinä. Pomonki piti muka lähtee naapurikylää kokoustaa ja mä meinasin et pääsisin karkaa etuajas jos saan hommat hoitoo ja paskat se nyt sille näyttää. Illal pitäs mennä konserttii ja sitä enne vääntää pari piparitaikinaa huamiseks ja käy kaupas jos meinaa syä huame ja potkasees yhe firma poikii ku lupas mulle palveluu alkuviikost ja siit on siis jo useempiki alkuviikko – urokset on nii helveti hyvii lupaa ja huanoi pitää. Ja sit ois muutama piänempi juttu ku pitäs ehtii. Vittu. Meen sängy alle murjottaa.

Mullon aika selkee käsitys et mua kusetetaa. Mä tiän kuka mut mä en tiä viä mite, mitä kautta niiku. Eli mä vaa ootan ja nojaan sohvannurkkaa aika relaksis ja katon mitä käy ja miten mun sit käy. Jostai syystä tää tilanne ei kauheesti ressaa mua, ehkä siks ku tässon ollu koko syksy kaikkee muutaki mil voi närviisä kiristää jos sille tuntuu. Ei tää enää paskemmakskaa mee.

Mun vaaka hajos joskus toist kuukautta sitte ja sejjälkee oon ollu painottomas tilas. Mitä sitte, mahdun vaattesii iha samallai ku enneki. Jos nyt kuiteski haluis tiätää mis mennää ni se ei iha riitä.

Ni menin ja hankin uudemma – se eijo nii nätti ku entine mut åkej, kaikkee ei aina saa. Tää on sen sijaa tosi littana. Ja siit se onkelma sikiski: ei voi pitää matompääl makkaris, ei tuu yhe ainoota vitu lukuu, pitää olla sssssilee lattia. Ei haluu olla vinos kylppäris ku lattias on kallistus: näytti jopa nelkyt kiloo vaihtelevii lukui puale minsa sisää… No ei helvetti. Pari päivää se oli siis olkkari lattial mut hei, sellane eijo ehkä ees mun intressis, ei se nii nätti oo ja on se ehkä hiukka niiku alleviivaavaa jos keskel olkkarii on vaaka… Ja pöh.

Nii et nostin sen vanha vaaka päälle: siinähä oot suaras. Näyttää naurettavalle mut nyt se sit antaa numeroi. Paitsi et se arpoo taas totaalise suveniiristi – olkkaris se näytti uskottavii lukui mut nyt se antaa vittu mitä vaa ku riittävä kaua kysyy – tai sanotaa et viie kilo markinaalis. Sellane on must yhtä tyhjänkans, sama olla kokonaa painottomas tilas.

Vittu ku vituttaa taas. Mahto olla maailma turhi ostos. :/

Kävin kattoos Alleni Barceloona-kuva. Kai se oli erittäiki allen. Siin oli taas monellasii komeit arpisuhteita… ja mä jäin miättii mite monellai ihmiset voi pilaa toistesa elämä ja mite silti ne voi olla viä paljo julmempii itellee.

Se Bardem on Uros. Vittu mä voisin syä sen. Karsee panetus ku kattooki.

Mä tarttin emolle merkkipäiväkukat muttei mullollu aikaa paneutuu siihe asiaa sen kummemmi ni otin sesongi mukaa nuppuse amaryllikse ku tiäsin et sellasest se kummiski tyksii. Ja mikäs siin, kelpaa se mullekki vaiks mun maku ois kyl vähä vaihtelevampi.

Mullon piäni kämppä enkä mä oikeesti tarvi mitää kamaa lisää enää koko loppuikänäni paitsi jonku sellase sijaa ku menee särki, mut mä paan miälellää rahaa irtokukkasii ja sentapasee ei-pysyvää mikä parantaa elämise laatuu.

Mullon ollu se ilo et likel on ollu pari hyvää kukkakauppaa. Aina ku tarvin töihi kukat johoki tilasuutee mä sain ne korttelimpääst. Se donna oli jotai munikäne ja sen kans oli hauska heittää läppää samal ku se vääns mulle kimpu semmukaa ku mä sanon et mitä värii tai kukkaa vois olla ja millaselle tyypille tulee. Usen mä otin itellekki jonku kimpu ja ne oli yleesä sit sellasii et väet ku kävi mun pyroos halus kommentoi. No, se katos yhtäkkii se typy ja nyt siin puadis on venakko mikä tekee kimpu just semmukaa ku mä sanon – ja jos mä en ymmärrä sanoo ni mitää eijo. Äh. Nii et nyt mä oon etsiny toise paika mist tulee kyl nätit kimput mut niis on must huano hinta-laatusuhde ja sitäpais ne mimmit on likimai mykkii. Mä en ikinä saa miälijohdetta käy siä shoppaas.

Kotoo kahe kortteli pääs on kukkakauppa mitä mä tapasin aina käyttää. Siä oli töis sellane hauska homopoika ja sit se Madame mil oli seinä täys erillasii diplomei sitomise mestaruuksist millo missäki skabas. Sinne mä saaton viä maljako lauantaiaamul ja sanoo vaiks et mä haluisin jotai tosi punasta toho ja sovittii suunnillee joku hinta ja sit ku mä tulin kaupolt kotii ni otin sen mukaa ja se oli aina jotai erillast. Kerra ystis tuli sitä kautta meille ja otti siit kimpu tulppaanei. Sit ku se oli sopinu niist se huamas ne muvväriset isot ruusut mikkä oli vitriinis ja sano et hei mä haluun sit tollase ruusu kans, ja Madame oli kiljassu et jes! näi me tehdääki – ja sit se oli tsipannu sen yksinäse ruusu keskelle sitä tulppaanikimppuu… mikä eijollu se mitä ystis oli meinannu mut joo, se lopputulos oli hillitö. Ja se oli hauska ilta.

No, sit Madame sairastu ja jäi sairaseläkkeelle ja kauppa oli kaua kii ja nyt siin on donna mikä tekee kimpu just semmukaa ku mä sanon – ja jos mä en ymmärrä sanoo ni mitää eijo. Äh. Eihä siin oo kyse mun ammattitaidost vai mitä? Mä haluun ehdotuksii ainaski, mä haluun et sitojal on näkemys. Jos mä sanon et noit ruusui ni must se on vaa lähtökohta. Ja sit se ottaa kolme ruusuu käpälääsä ja näyttää et näiks? ja mä sanon et paa pari lisää ja sit se panee ja näyttää ja näiks? Siin kohtaa mun tekee miäli sanoo et okei, jos sun ammattiylpeys antaa myäte et sidot noi tollai ni anna palaa ja osittai mun tekee miäli sanoo et anna olla kerta et tiä. Ja sit mä taas meditoin et mist mä löytäsin jonku ku ei pelkästää myis kukkii vaa sitois niit kans.

Mä tajuun et on paljo väkii mikkä vaa tekee töitää ilma sen kummosempaa luavaa otetta, nii mäki teen enimmite. Mut sit on asiot mist mullon oikeesti näkemys ja ne mä teen toisellai – mä en kehtais tehä niit tost lonkalt vaa. Ja jos mä oisin yrittäjänä noiki luavalla alalla ku vaiks kukkaset ni must siin olis lähtökohtana et mullois piiklekohtane intressi niihi kukkii. Kyl mä ymmärrän et sitä voi olla kiinnostuneempi vääntää vaiks hääkimppui ku muutamaa iirist jollei satunnaselle asiakkaalle mut hei kamoon, sitä ammattiosaamist ja -ylpeyttä joko on tai eijo – ja kumpiki näkyy väistämättä lopputulokses.