Blogi

Mä oon näemmä haaskannu aikaani ku oon kuvitellu et opettelen sanoo ei. Tulos on siis yks helvetimpyäree nolla enkä mä selkeestikkää osaa sanoo sitä viäkää.

Okei mä tuskivvaa oisin voinukkaa sanoo pomolle ei ku se lähesty hualissaa et naapuriosastolt on sihteerikkö taittanu koipesa ja se on pelist pois ainaski lokakuu loppuu ja sen töit on täs lykätty sen lähivaramiähelle mut kerta sillon jo omaki duunisa ni voisiksä piiklis ottaa nää ja noi sen koipesa telonee hommat? Joo. Sijasta eijo varaa palkkaa ni muut saa raataa hiukka lisää ku yks soutaja puuttuu kaleerist.

Tätä täs just kaivattiiki.

Mut mä oisin varmaa voinu sanoo ei sille urokselle ku soitti ja lirkutti ja halus tunnivverra mun hyvää aikaa. Mä koitin kyl, mä vittu oikeesti yritin murista sille mut se oli vaa et pliis pliis ku sä oisit just nii hyvä tähä ja mä halusin sut tähä projuu seksiviikkona – tuu tuu… Miks mä en kyenny? Mä en viäkää tajuu tätä ku mullois helvetimpaljo parempaaki tekemist sille tunnille ylihuame, yks julkasu kusee kintullee iha just.

Mä oisin ehkä voinu sanoo ei ku yks vannabiikirjottaja laitto meilii ja pyys taas lisäaikaa vaiks sennois pitäny toimittaa mulle se tekstisä jo elokuus ja se lupas sen mulle pyhästi täks päivää. Vitut. Mut mitä hyätyy siit eist ois ollu mulle ku mä kerta tarvin sen teksti? Ei se kummiskaa ois sitä vääntäny täks päivää, munnois pitäny jättää se pois ja sittois kuiteski piru merras. Ni tää tarkottaa et mun muut asiaa liittyvät hommat on jumis ja sit ku se teksti tulee joskus ni vittu mä räplään sitä joskus yäl. Tai illal. Ja mul tikittää pääs.

Emo kysy ettoonks mä ajatellu hakee töit jostai ulkomaalt ja mä sanon etten iha ekana mut jos pahalle näyttää ni joo. Tänää must tuntuu et se paikavvaihdos ees kotimaas on taas pari pykää lähempänä.

Edellises elämäs mä olin ehkä silkkiuikku. Tai varis. Tai josseijo ollu mitää edellisii elämii ni ehkä mä vaa synnyn tähä elämää keijunsiipisenä ja ne putos tai leikattii. Mä en muista. Voi olla niiki et ne siivet kasvo sisäämpäi.

Nii, ehkä olis liika naurettavaa jos piiklel ois siivet? Sellast ei vaa kuulu olee olees. Miks tapella realiteettei vastaa?

Mullon seläs kahe puale selkärankaa lapaluitte takana ne kohdat mist ne siivet kasvas jos ne olis. Jokune uros on ne tiätämättää löytäny; mun eksä oli ainoo ku ymmärsi. Mitä ne on ja mitä se tarkottaa. Ja joskus kävi nii et ku se laski käpäläsä niihi kohtii ja etsi ne sormillaa ni mä tiäsin et siin ne puuttuvat raajat oliki, ne siivet. Ja et piikleki voi lentää.

Eile illal ku tulin uimast ni huamasin et mulloli ikävä olo. Huano fiilis niiku läpikotasi. Mä tunnustelin sitä vähä aikaa ja kiärsin sit asiaa joka pualt ja sit mä tajusin et mullon tyäperäne ahdistuspaniikkikohtaus. Oh well. Ollukki iha helveti hyvä olemine jo koko kesä!

Ni mä sit istun sohvannurkkaa analyysii et miks vitussa ja sain lopuks rajattuu sen ahdistukse et se johtuu kolmest neljäst asiast. Hyvä! Tunnista syyt, se on jo osa voittoo. Esmes se ahdistus johtuu siit YT-paskast mitä taas vaihteeks eile läjähti päälle: supistetaa, lakkautetaa, lopetetaa, yhdistetää, irtisanotaa… Ja sit se johtuu kolmest uudest tyätehtäväst mikkä pamahti mun päälle vaiksemmä ois halunnu ja ilma et mitää entisist hommist ois saanu sysättyy pois jollei toiselle. Vastuut kasvaa, palkka ei, ja yleset olemiset ankeentuu koko aika.

Ja mä istun siin sohvannurkas ja miätin mitä sit seuras jos mä irtisanosin itteni. Mihi mä päätysin, mitä mä tekisin. Ja mitä mä osasin tehä sellast mitä mä haluun tehä ja maksasko joku oikeesti siit mun osaamisest. Ja mä päädyn siihe et mä en osaa enkä jaksa myy itteeni friilanserina ja tehä sitä joka päivä uudestaa. Sit mä vast oisinki ahdistunu.

Ehkä paras ratkasu ois vaa myy asunto pois ja muuttaa jonnei Ghanaa mis tulis pikkemmästi toimee sil rahal vaiksei duunii löytyskää? Paitsi mä enno nii vapaa. Mullon sidoksii ja mullon vastuuta niist väist ku mullon. Viä toistaseks.

Toin Lyypekist tervesii ja marsipaanii vai mite se menikää – valases mua täs asias joskus ku viittit, Mau.

Loppuviikko oli siis erittäiki erillane ku tavallisesti ja siin määräs väsyttävä et melki kaadun suarilt jalolt ku pääsin kotii ja nuksun liki kello ympäri. Nyttois aika virkkune olo kyl ja mä epälen et ens yä menee sit taas harakolle mut vituvvälii. Se oli sevväärttii.

Oli hyvä safari! Tosi virkistävä ja inspaava ja hyväl taval rasittava. Perstaina tuuli merellä jokseski kovaa eikä siä ois ollu kiva olla ilma paattii mut onneks se vesibussi kiikku iha ketterästi aallois. Kukaa ei tullu merikipeeks kummiskaa ja päästii hengis saaree ja poiski.

Joskus muino entises elämäs mul oli raksu minkä kans oli tarkotus mennä häämatkalle Kylmäpihlavaa. Ku ei tullu niit häit ni ei tullu sitä matkaakaa. Mulloli epälykseni ku tää opintoreissu tuli etee mut se oliki itsas tosi puhdistavaa: nyt mä oon käyny siä ja se paikka oli must tosi Ihana™. Karu ja kaunis ja just sitä ku mä aattelinki. Ja siin tuules ja tyrskys se oli nii uskomattoma tunnelmallist et mä tiän et se valinta oli oikee.

Se uros ei tiä mitä se menetti.

Lauantai oltii mais ja tehtii mainoksii Vanhast Raumast. Sekää eijollu paskempaa. Mä oon käyny Raumal joskus koiranäyttelys (eijollu erityst menestyst sil kertaa ni sitä ei maksa nii muistella) ja kerra oltii kesäretkel sillai muutama tunti ja syätii siä mut nyt mä kattelin sitä paremmi. On se sillai erillasempi paikka. Ne jengit asuu niiku isos ulkomuseos ja se on joteki helveti oudoo kyl. Mä epälen et sellane elämisemmuato ei sopis mulle.

Tein arkkeolokise löydö mun leipälaatikos: kaks kivettynyttä suklaamuffinii. Ei homees, ei pahannäkösii – mut umpikivee. Sellasii mitä joskus näkee näyteikkunotte somistukses ku on niiku katettu herkkui esille.

Mä olin iha helveti hämmästyny mut lopuks saaton ajottaa nää artefaktit heinäkuu alulle ku kävi viarait minkä kans mässytettii kaikkee hyvää liianki kans. Sillo mä siis oon leiponu muffineit inspiraatio puuttees. Ennois ikinä muistanu jos joku ois tivannu.

Tää kertooki kaike siit a) minkä verra mä oon ollu kotona viimese kahe kuukaude aikana ja b) minkä verra mä ylipäätää ostan kotii ruakatavaraa ja laitan ruakaa: juur vähä ja lähes en mitää. Mä syän päiväl töis ja illal ehkä jonku hedelmä (paitsi ku neki mädäntyy ja homettuu niiku taanno) ja tää on tiätty paitsi taloude myäs painonhallinna kannalt paha kerta sit jää se "tasane syämine" pois eikä melki ikinä voi oikeesti ja tarkkaa tiätää mitä mikäki syättöläs tarjottava mättö pitää sisällää.

Ja viikolloput taas … no, mä oon tosi helveti harvo kotona sillonkaa. Nykki lähen jo huamenna töitte jälkee ku perstai ja saunantai menee koulutukses viaraal kiälialueel ja sunnuntaina mä oon luvannu olla muuttaas emoo ku se siirtyy kesäresidenssist talviasunnolle. Et sikäli.

Joskus must tuntuu aika kodittomalle ku mä enno kauhee vakiosti yhtää missää mut sit taas… no, tänää mä ripustin mun uudet taulut seinälle ku sain haettuu ne Raamisedält ja mä tyksin niist iha kybällä: varsinki tos terrierimuatokuvas on tosi kiva yhteys raami ja kuva välillä, se on niiku et 1 + 1 = 5. Ja ku mä kattelin kotiini ja totesin et vittu mä oon sentää saanu kaikellast tehtyyki viime aikona täs ni kyl mul oli sellai rauhalline, mukava ja tyytyväne olo et vois sen tulkita vaiks onnellisuudeks. Ja ku mä funtsin tätä ni must mullon ollukki sellane olo jo jonku aikaa ja enimmä kesää.

Se on se kolme vuatta erost ku alkaa taas henki kulkee ja elämä voittaa. On se vaa aika uskomatonta et seki piti kutisa.