Härö av-yhteydes

Mä heräsin keskel yätä enkä tiänny mis olin. Kelloradio mulkkas mua väärält pualt silmät punasena ni mä tiäsin ettennoo kotona. Mun meni jotai kymmene sekkaa keksii mis mä oon ja mitä on tapahtunu ja voin kertoo et tollane kymmene sekkaa on aika helveti pikkä tovi säkkipimees ku on tottunu et noi jutut tulee selkäytimest ja funtsimatta.

Mä aattelin et tää on nyt varmaa se hetki tai niiku eka oire et aivot on alkanu muuttuu emmentaaliks ja tält se sit tuntuu koko aika ku on kokonaa hötööntyny pääst. Ei se nii pahalle tuntunu eikä mua ahdistanu tai hualettanu, se oli vaa oudoo.

Mä kävin taanno kattoos sen saunaleffa mikä nyt on sit oskar-nimetty (mikä on iha apsurdii, siis mitä vittuu siit kuvast kukaa tajuu jossai ulkomaal kysyvvaa) ja siin oli sen yhe saamelase tarina isoisäst ku dementoitu ja ainoo asia mist se oli loppuaikonaa kiinnostunu oli se halkopino. Saunapuut. (Seki oli aika liikkis kohta – no oli se nii helveti liikkis kuva kokonaaki mut enikeis.) Ni mä miätin yäl et mikä vois olla se mitä mä funtsin viimeset metrit ku ei aivo kerro enää mistää muust mitää? Mikä ois mulle ikinä ollu nii tärkeetä? Vai muistaaks sitä sit enää vaa et millaset väriliidut pani atomeks pentulaatikos?

Ja onkssil oikeesti välii enää ees mulle?