Kiälitaito avartaa… kai

Mä törmäsin sellasee sanaa ku Hündin eka kertaa ku luin jotai saksalasta sarjakuvaa. Siinnoli ranskalane vihikoira minkä nimi Grandpatte ja se muisteli vähävvälii hurjaa nuaruuttaa mihi liitty olennasesti die kleine Hündin von Marseilles. Mä luulin et se oli vitsi kerta se käänty mun pääs et se ois ollu niiku koiratar eikä sellast sanaa voi ottaa kauhee vakavasti.

Myähemmi mulle valastu et sakemannit on iha tosissaa.

Enikeis, ku mua lähestyttii tänää sil sanalla ni mulloli heti possarifiilikset pinnas. Jokkut sanat vaa kilisee erillai ku toiset. Ja siks(ki) kandee osaa aika montaa kiältä et voi tunnistaa ja valii aina sen sana ku menee fiiliksii. Mä oon huamannu vuasiemmittaa et sellast kiälitaitoo mul eijo mitä ennois voinu käyttää hyädykseni ja ilokseni – ja jos mullois parempi kiälitaito ni siit ois varmaa ollu jo monesti viä enempiki iloo. Jopa siit parjatust ruattist on ollu mulle monesti iloo.

Oon töis selannu viime aikona vaihteeks venäläsii eri vähemmistökiälisii lehtii ja huamannu ja hätkähtäny sellast asiaa et ykski lehti mitä mä oon tsekkaillu eka mikrofilmilt suunnillee sen alkuvuasist 1920-luvult asti on täl vuasituhannel alkanu painaa venäjänkiälisii artikkeleit. Maailma on muuttunu. Mä tajuun et telkkari ja netti on venäjäks mut siin kohtaa ku ainoo paikallislehti alkaa ilmestyy venäjäks ni voi sanoo et rukkaset on lyäty tiskii ja soommoro. Suames kannattaaki olla vähemmistökiäline ja elää terveempänä ja onnellisempana vanhemmaks ku enemmistö mut aika mones muus maas se eijo nii itsestääselvää. Itänaapuris ei puhettakaa.

Räty oli vääräs. Saksa eijo paska maa. Venäjäst ennois nii varma.