Taas sama vitutus (uusinta tai mitevvaa)

Vittu ku ärsyttää. Oma syy et tuli taas puheeks toi sisäne kauneus. Se on sellane teoreettine konsepti mihi mä en usko yhtää ja mil eijo mitää vastinetta reaalimaailmas mummiälestä. Kauneus on visuaaline käsite ja siis sellast kauneutta mitä ei nää ei vaa voi olla. Luulis et tää olis aika helppo tajuu. Vitut on, kuvitelma elää vuadest toisee.

"Sisäsel kauneudel" tarkotetaa (ilmesesti) et on myäntene, avon, hyväsydämine, kannustava, luava, hellä, mukava, viähättävä tjs. OK. Ne eijo näkyvii asioi.

Sit on sellane ihme kuvitelma, et kauneus ja se "sisäne kauneus" olis erillisii asioita. Joo, edellise pohjalt kyl. Mut se on kukkuu et ne joteki kulkis eri jalkaa. Ku on söpö penikka ni saa aina paremma palauttee toisilt (vanhemmilt, opettajilt, ylipäätää) ku jos on ruma tai näkymätö. Sillo on helpompi kasvaa myänteseks, avomeks, hyväsydämiseks, kannustavaks, luavaks, helläks, mukavaks, viähättäväks tjs – eli: ulkoo kaunis on todennäkösemmi "sisältäki" kaunis ku se ruma mikä oppi vältteleväks, syrjäävvetäytyväks, varovaseks, teräväkiäliseks, kovaks jne. Mikä täs on vaikee tajuu?

Eli: on yks ainoo kauneus ja se on se mikä näkyy ulos. Kaunis on kaunis on kaunis. Se, mite sul sattuu synkkaa keneki kans, ruma tai kaunis, tai millaset piirteet vetoo suhu ku tapaat jonku – se on iha eri asia. Totta kai rumaa voi rakastaa jos kerta synkkaa mut ei se siit kaunista tee.

Kirjoitettaessa soi Carla Bruni: Le Plus Beau Du Quartier