Yhteiskunta

Olet kaikki, Kari Tapio. Sinut tulen aina muistamaan. Olet häikäisevin. Olit Luotu laulamaan. Viisitoista kesää Lauloit kanssain. Olit paras ystävä. Missä nyt oot?

Kellot soi Sinä sunnuntaina silloin Kesällä kuuskytviis. Niin hyvät oli laulut ennenaikaan.

Olit kuullut on kaupunki tuolla. Lähdit Kaipuun kotimaasta Tukholmaan. Toiset on luotuja kulkemaan. Villi nainen ja Onnellinen mies. Lähdin Luoksesi Tukholmaan. Sitten jäi Tukholma taa. Olen suomalainen. En odottanut huomiseen. Ja sitten lähdin Lappiin. Juna kulkee Tuhat kilsaa hevonkuuseen. Vain lunta kaikkialla. Kun saavuin Ouluun, soi Lapin jenkka Täällä Pohjantähden alla.

Kohtalo peliin kun puuttui. Se oli kuuma yö. Millaiset olivat Viisi viimeistä minuuttia?

Niin yksin oon. Milloinkaan en löydä samanlaista. Ei ihme jos janottaa Viimeiseen Pisaraan.

Näin käy.

Suomalainen huumetutkimus koki voimakkaan nousun vuosituhannen taitteessa. Taustalla oli kokeilujen ja käytön kasvu ja sitä kautta tutkimusrahoituksen paraneminen. Huumekysymys oli myös vahvasti esillä sosiaali- ja terveyspolitiikassa ja näkyi usein mediassa. Yksin nämä eivät kuitenkaan riitä selittämään poikkeuksellisen kiivasta akateemisten opinnäytetöiden vyöryä.

Huumeteemasta oli ennen 2000-lukua väitellyt Suomessa 3 henkilöä. Ensimmäinen oli Paula Määttä 1975. Hänen tutkimuksensa käsitteli kannabiksen käyttöä Jyväskyläläisten nuorten keskuudessa. Seuraava väitöskirja ilmestyi 1992, kun Pekka Hakkarainen väitteli teemalla Suomalainen huumekysymys. Tämä tutkimus jäikin erääksi huumetutkimuksen keskeiseksi suunnannäyttäjäksi ja on sitä edelleen. Vuonna 1997 pulpahti ulos Tapani Sarvannin tutkimus Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus.

Akateeminen maailma on pitkälti kyynärpäätaktiikkaan perustuvaa kamppailua, kamppailua rahasta, uusista ideoista ja kilpailevien näkökulmien siivittämistä konflikteista. Tämä aiheuttaa kuitenkin tehottomuutta ja synergiaedut jäävät hyödyntämättä. Pekka Hakkarainen ja Christoffer Tigerstedt käynnistivät Stakesissa vuonna 2001 seminaarin, joka on vuosien varrella osoittanut vertaisoppimisen ja kollegiaalisen solidaarisuuden kiistattoman tehokkuuden. Seminaariin kerättiin käytännössä kaikki ihmistieteilijät, jotka tekivät tutkimusta huumekysymyksen parissa. Huumeseulaksi nimetty, kerran kuussa kokoontunut, porukka kasvoi kooltaan hyvin nopeasti runsaaseen 30 henkeen.

Seulan julkilausuttu idea oli tarjota foorumi erilaisten tutkimuspaperien esittelyyn ja saada niistä kommentteja. Sivutuotteena syntyi kuitenkin merkittävä vertaisoppimisen areena, jossa kaikki graduntekijöistä kokeneisiin tutkimusprofessoreihin olivat tasavertaisessa asemassa. Kymmenet ja taas kymmenet tutkimuspaperit keskusteluineen alkoivat myös kerryttää osallistujien tiedollista pääomaa oman tutkimusalueen ulkopuolelta. Kulttuuritutkimukselliset, kriminologiset, hoitotutkimukselliset, politologiset ja monet muut huumekysymyksen osa-alueet ovat tulleet osallistujille tutuiksi vuosien varrella. Jaetun tiedon ja kollegiaalisen solidaarisuuden tehokkuus näyttäytyy seulan jäsenten tehoissa kiistattomalla tavalla. Kymmenen vuoden aikana osallistujat ovat tuottaneet 13 väitöskirjaa, vähintään 5 pro gradu -tutkielmaa ja valtavan määrän muita julkaisuja.

Väitän, että huumeseulan hengessä vertaisoppiminen, verkostoituminen ja monimuotoinen synergia ovat tehneet huumetutkimuksesta poikkeuksellisen koherentin ja korkealaatuisen tutkimusalan. Olen itsekin huumeseulan kasvatti ja sen toimintamallia soisi näkevän myös muiden tutkimusteemojen parissa – se pesee kyynärpäätaktiikan mennen tullen.

Siinä vaiheessa kun sanottava loppuu, voi vielä yrittää mulkaista. Mutta mitä, jos viestin kohde ei katso kohti?

Suomalaisten yliopistojen perusyksikkö, massaluento, säilyttää suosionsa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Syynä ei suinkaan ole opiskelijoiden into kyseistä opetusmetodia kohtaan, vaan silkka luonnonlaki: opettaja ei halua lakkauttaa instituutiota, jonka keskeinen sisältö on viikottainen tai jopa päivittäinen annos satoja häntä mielistellen tuijottavia ja kiinnostuneisuutta näytteleviä silmäpareja.

Mikä kuvasta puuttuu? Sinä. Ja sen myötä kaikki muukin olennainen, sillä kuten monilla tutkimukseen perustuvilla massaluennoilla opetetaan, massaluennoista ei opetusmetodina ole tutkitusti paljonkaan iloa.

Luentosali on vähän niin kuin vanhan Kymppitonni-ohjelman lokerikko, jossa kilpailijat istuvat omissa looseissaan ja näkevät vain – Riitta Väisäsen. Vuorovaikutuksen, harjoitusten ja muun nykyaikaisen (lue: 1960-luvulla keksityn) hömpötyksen tarjoama hyöty oppimiselle on paljon suurempi, sivuvaikutuksista puhumattakaan.

Opiskelijoiden välinen vuorovaikutus on vähän kuin vauvojen. Paitsi että se monipuolistaa ja syventää tietorakenteiden konstruointia, myös tarjoaa huomattavasti hiljaa istumista paremmat edellytykset ns. elämän hankkimiselle. Kun vierustoverin kanssa saa kommunikoida, saattaa tämän soveltuvuus leffaseuraksi ratketa ilman valtavaa alkoholin- ja rahankäyttöä sisältäviä juhlamenoja. Ei sillä, etteivätkö nekin olisi hauskoja.

Seuraavan kerran kun huomaat puhuvasi opiskelutoverisi kanssa ensi kertaa vasta loppuillan vaivaannuttavassa laskuhumalassa, kelaa nopeasti taaksepäin kurssi-ilmoittautumisten hetkeen ja rastita sittenkin se liian vaivalloiselta vaikuttanut case-pohjainen ryhmätyöhärpäke. Voit samalla oppia jotakin.