Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on harrastaminen.

Lisää Tamperetta Suomeen  3

Tampereella on vaalimökeillä ollut sellainen kiinnostava ilmiö havaittavissa, että ihmiset haluavat esimerkiksi palveluiden sijaan puhua useammin kaupungin rakentamisesta. Käytännössä keskustellaan Rantaväylän tunnelista. Itse olen tunnelin puolella koska sen rakentaminen mahdollistaisi aivan uuden asuinalueen rakentamisen lähelle keskustaa ja nyt autotienä hukkaan menevälle ranta-alueelle.

Tämä tunnelikysymys on harmittavasti jättänyt varjoonsa monta hyvää asiaa kaupunkikehityksessä ja vienyt tilaa uusien, vielä päätöksiä vailla olevien hankkeiden suunnittelulta. Kaksi esimerkkiä hyvistä uusista jutuista ovat Rongan alikulku, joka helpottaa kovasti pyöräilyä Tampereella, sekä perjantaina avautuva Palatsinraitin silta, joka samaten parantaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden asemaa. Onneksi ei-puolue ei ole päässyt torppaamaan näitä.

Ehkä vielä suurempia hyötyjä kaupungin toimivuudelle ja viihtyisyydelle olisi ratikan rakentamisesta ja sen mahdollistamasta yksityisautoilun vähentämisestä. Vielä jos Hämeenkatu saataisiin autottomaksi, niin oltaisiin jo hyvillä jäljillä.

Tulevaisuudessa iso kysymys on se, kuinka samaan aikaan saadaan kaupunkia ympäristösyistä ja palveluiden järjestämisen helpottamiseksi tiivistettyä kaupunkia niin, että siellä säilyisi kuitenkin tilaa vain olla ja viihtyä. Puistoja ei voida tiivistämiselle uhrata. Yksi tapa saada uutta vihertilaa on rakentaa olemassa oleviin rakennuksin viherkattoja, joille parhaimmillaan voi istuttaa jopa puita ja pensaita.

Tarvetta olisi kuitenkin myös uusille sisätiloille, joissa ihmiset voisivat järjestää mieluista ohjelmaa itse itselleen ja toisilleen. Esimerkiksi tanssimisen harjoitteleminen voi olla vaikeaa, jos on pienituloinen eikä ole varaa kalliisiin yksityisiin tanssikouluihin ja on pieni asunto. Tasa-arvoisen hyvinvoinnin vuoksi olisi kuitenkin hyvä, että kaikilla olisi mahdollisuus viihtyä kaupungissa ja harrastaa. Jonkin verran potentiaalia löytyykin jo nykyisten kunnan omistuksessa olevien tilojen avaamisesta kuntalaisten käyttöön.